Tunnisteet

ilmastonmuutos hiilijalanjälki lentomatkailu #nofly #zerofly asennemuutos juna Korona-virus bussi ilmastoteko muutos tukilakko zerofly Korona ilmastotietoisuus kasvissyönti kulutus laivamatka 3Dolli BIOS CO2 Climate Change IPCC Kanaria Pariisin ilmastosopimus Quorn ajansäästö ajatteleminen autoilu empatia ennakkoluulo eurooppa henkilökohtainen heräte-virta ilmastoahdistus ilmastolakko ilmastosopimus joseph romm kalastus katkaisintöpseli kauramaito kirja kokonaisuus laiva lihansyönti lobbaus onnellisuus politiikka some sähkönsäästö sähkösopimus takaisinkytkentä telttailu turvallisuus vaalit viestintätuki wegetarismi yritys 2020 30 työpäivää Agenda-Art2030 Auttiköngäs COP25 Covid-19 Harari Helvetinkolu Härkis Juha Sipilä KIKY Kalajoki Kuopio Kuusniemi Lauhanvuori Leonardo DiCaprio Martin Scorsese Nyhtökaura Oma maa Powerpark Rovaniemi Sapiens Suomi Suurpetokeskus Tampere Unimyrsky Visulahti algoritmi arjen muutos autoloma automaatio bad religion black friday bruttokansantuote chris rea dialogi dokumenttielokuva e-kirja eduskuntavaalit ekologinen jälleenrakennus ekologisuus energian aika etiikka frisbee-golf greta thurnberg grillaus hallitus hallitusohjelma harrastus hiilidioksidi hullut päivät hurrikaanit hyvän sään aikana hyönteiset ilmainen ilmastokatastrofi ilmastomarssi investointi joker jumala juomavesi jääkausi kWh kansallispuisto kapitalismi kasvihuoneilmiö kasvislounas katalysti keikahduspiste kerskakulutus keskustelu kestävä kehitys kesäloma kiire konsumerismi korallit kotikoulu kotiopetus kuivuminen kupla kuukausimaksu kuumeneminen kvanttifysiikka lama lapset lapsiperhe lenkkeily lihantuotanto lomamatka loppupeli lukeminen luomu mainos markkinatalous massamuutto massasukupuutto matkatoimisto megadeth merenpinnan nousu mikromuovi minigolf monimuotoisuus musta hevonen mökki naomi klein network on-demand osakkeenomistaja ozzy osborne patikointi peak point pohjoisnapa polarisoituminen punk-lyriikka puutarha päiväkirja päästörajoitukset retkeily rihmasto robotti robottien kukoistus rohkeus ruokavalio ryhmächat saksa seikkailu sisustaminen soijarouhe sopeutuminen sosiaalinen media sota stam1na standby power stratovarius sukupuuttoaalto supersankari suuryritykset säästö taantuma taide taideterapia talouskasvu tarina testament tiede tieto tina totuus tuhlaaminen tulevaisuus tupakka työpaikka uskonto utopia uusi normaali vaaliväittely vaellus vallankumous valtio verotus video ydinvoima yhteiskäyttö ylikulutus ympäristö yrittäjä

perjantai 27. joulukuuta 2019

Tukilakko 2020

AJATUS TUKILAKOSTA JA VIESTINTÄTUESTA

Sivusin edellisessä blogauksessani hiukan ajatusta siitä, että arkipäivän ilmastotekoja voisi jatkaa kodin ja vapaa-ajan lisäksi työelämässä eräänlaisen “Aktivoivan Tukilakon” muodossa. En vielä aiemmin mennyt asiassa syvemmälle, sillä halusin kirjoittaa mielummin omasta kokemuksestani kuin pelkästään muiden tekemisistä. Muutaman päivän ja yön pohdinnan jälkeen jäsentelin itselleni ja mikä tärkeintä yritykselleni haasteen vuodelle 2020. Ja jotta tästä seuraisi mahdollisimman paljon hyvää, tarvitsen tarvitsen apua myös teiltä lukijoilta, ajattelijoilta, ideanikkareilta ja vastuullisilta kestävämmän kehityksen puolestapuhujilta ideani levittämisessä ja käytäntöönpanossa.

Olen graafisen alan yrittäjä ja tehnyt yli 15 vuotta visuaalista viestintää isoille ja pienille yrityksille samalla oppien asian jos toisenkin siitä, miten haluttu viesti saadaan suunnattua tehokkaammin kohdeyleisölle. Pohtiessani miten ITSE voisin tehdä enemmän viestiäkseni ilmastolakkoilijoille (ja maailman tiedeyhteisölle), että heitä kuullaan meidän työikäistenkin keskuudessa, päätin tarjota ilmaiseksi omaa osaamistani sitä tarvitseville, eräänlaista Viestintätukea siis.

Hypoteesini on, että monet yhdistykset, yhteisöt, kouluprojektit, aktivistit, yritykset ja liikkeet edistävät ilmastotietoisuutta, mutta eivät ehkä resurssipulan takia saa viestiään esitettyä visuaalisesti kiinnostavalla, helposti ymmärrettävällä ja klikkikansaa houkuttavalla tavalla. Haluaisin tarjota osaamistani heille, lakkoilla "oikeista töistä" ja samalla auttaa ilmastoasiaa eteenpäin. Vuonna 2019 tarjosin ja toteutin koemielessä pari tällaista animointia BIOS-tutkimusyksikölle päästövähennyksistä ja nälänhädästä, sain hyvää palautetta ja totesin, että konsepti voisi toimia laajemminkin.


Edellisen hallituksen lanseeraama parjattu ja sittemmin kuopattu KIKY-ohjelma lisäsi valtaosalle suomalaisista työntekijöistä vuositöihin käytännössä 3 päivää (24h). Inspiroituneena noinkin pienten talkoiden aiheuttamasta valtavasta hälystä ajattelin tarjota vuoden 2020 aikana kymmenen kertaa suuremman työmäärän sitä tarvitsevien käyttöön. Käytännössä aion siis tehdä kuukauden talkootyötä ilmaston eteen. Siksi onkin tärkeää, että viestini saavuttaa tarpeeksi avuntarpeessa olevia ilmastoaktiiveja ja soveltuvia työtilauksia saapuu minulle asti.

Jokainen voi auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä parhaiten omien kykyjensä ja osaamisensa mukaan, ja tärkeimmät haasteet ovat erilaisia eri aloilla ja eri maissa. Eri ammattiryhmien ilmastoteot voivat erota toisistaan, lukeutuen silti samaan Tukilakkoon. Kansalaistottelemattomuus ja näkyvät protestit ovat kaikkien ulottuvilla iästä tai ammattinimikkeestä huolimatta, mutta erikoisosaamista vaativat työt voi yleensä hoitaa vaan pieni osa ihmisistä. Tavoitteeni on testata käytännössä, miten kaltaiseni viestinnän ammattilainen voi omaa ammattitaitoaan hyödyntämällä edistää tärkeitä asioita. Ja jos lopputulos muistuttaa yhtään henkilökohtaisessa elämässä tekemieni muutosten vaikutuksia, olen vuoden päästä taitavampi, tehokkaampi ja monella tavalla rikkaampi kuin nyt.

SISÄLLÖN KUVAUS

Miten aion toteuttaa Tukilakon käytännössä, ja kenelle viestintätukea jaetaan? Yritykseni 3Dollin nettisivuille on lisätty ilmoittautumissivu, jonka kautta kuka tai mikä tahansa ilmastonmuutoksesta viestivä suomalainen ihminen/instanssi voi lähettää ideansa visuaalisesta toteutuksesta omalle viestilleen ja ilmoittautua Viestintätuen hakijaksi. Tässä hiukan tarkempia speksejä:

- Työn asiasisältö on hakijan tuottamaa, eikä sitä rajata muuten kuin että sen pitää liittyä jollain lailla ilmastonmuutokseen ja sitä ehkäisevään toimintaan.

- Toteutuksen tyyliä tai visuaalista rakennetta en halua sitäkään millään lailla rajata etukäteen. Se voi olla esim. teksti-/toiminto-/käyttöohje-/prosessianimaatio,  video-/valokuvamanipulaatio, piirrustus, maalaus, elokuvatyylinen erikoistehoste tai melkein mitä vaan muuta visuaalista (juliste, logo-animaatio, some-video, animoitu diagrammi, jne.).

- Työhön menevää aikaa on tarkoitus rajata siten, että 30 työpäivän aikana ehdin toteuttaa mahdollisimman monta ideaa.

- Työn sisältö pitää viestiä sähköisesti ja lähtökohtaisesti olla toteutettavissa ilman reissaamista, sillä palaveri-/kuvauspäivinä suuri osa ajasta menee tien päällä eikä tuottavan työn äärellä. Jonkun toteutuksen parissa voidaan työskennellä pari-kolmekin päivää ja toisten toteutukset hoituvat muutamissa tunneissa.

- Jos et yllä olevien kuvausten pohjalta vielä ole varma soveltuuko sinun projektisi viestintätuen saajaksi, niin hiukan lisätietoa ja esimerkkitapauksia löydät vielä osallistumiskaavakkeen yhteydestä.

- Maksavia asiakastöitä on tarkoitus hoitaa samaan aikaan kuten ennenkin, joten nämä 30 työpäivää tehdään osissa vuoden 2020 aikana. Aikataulutuksessa otetaan huomioon hakijoiden toiveet niin hyvin kuin mahdollista.


OHJE VIESTINTÄTUEN HAKEMISEEN:

Klikkaa itsesi TÄSTÄ 3Dollin sivuilta löytyvään yhteydenottokaavakkeeseen, ohjeita seuraten täytä ja lähetä kaavake. Otan sitten teihin yhteyttä ja tarpeen tullen kysyn lisää tarkentavia asioita kunnes pääsemme töihin.

Hakemuksia otetaan vastaan, kunnes 30 työpäivän määrä täyttyy. Valitsen toteutettavat työt perusteluiden ja toteutettavuuden pohjalta ja ilmoitan valinnoista hakijoille henkilökohtaisesti. Tehdyt työt kerätään viimeistään vuoden 2020 lopulla yhdeksi raportiksi, jossa käydään läpi Tukilakkoilun tuloksia muutenkin.

Kiitoksia mielenkiinnostanne! Koska tieto tästä kampanjasta täytyy saada niille ihmisille ja ryhmille, joita viestintäapu hyödyttäisi eniten, arvostan kaikkea apua tiedon levittämisessä.

torstai 12. joulukuuta 2019

Käsikirjoitettu todellisuus

Pyörittelin töitä tehdessäni taustalla live-videota joka seurasi Greta Thurnberigin Atlantinylityksen viimeisiä hetkiä Portugalin rannikolla. Nuori nainen on päättäväisyydellään ja suorapuheisuudellaan sytyttänyt ympäristötietoisuuden kipinän sukupolvensa edustajiin ympäri maailmaa ja Lissabonissakin häntä oli vastaanottamassa sataman täydeltä kiljuvia ja hurraavia faneja. Hetken aikaa mietin mielessäni että tuntui kuin katsoisi supersankarielokuvaa, jossa pieni ja epätyypillinen supervoimia omaava tyttö haastaa kaikki maailman pahikset kaksintaisteluun.


Leffan pahikset ovat sen sijaan tyypillisiä. Hyvine tarkoituksineen urillensa ja aatteisiinsa ajautuneita ja useimmiten huomaamattaan hivuttaen eriarvoisuuden, rahan ja ympäristön tuhoa edistämään päätynyttä valtaväestöä. Nämä pukumiehet (ja -naiset) ovat tarinan tässä vaiheessa näennäisesti alistuneet ympäristön vuoksi tehtäviin muutoksiin.
"Sivujuonessa tylsät tiedemiehet pävittävät raporttejaan ja koomista sivuosaa vetävä iltapäivälehdistö keskittyy kansan syvien rivien viihdyttämiseen"
Tässä kohtauksessa, vakiintuneen tavan mukaan, nokkimisjärjestyksessä alin eli paikallishallinnon edustaja, on saapunut Lissabonin satamaan Sankaritarta vastaanottamaan. Hänen tervetuliaispuheessaan kuulemme kiitokset Gretalle hänen inspiroivista toimistaan ja lupaukset että ainakaan tämä kaupunki ja tämä maa ei jätä muutostoimiaan vain suunnitelman tasolle.

Tätä supersankarielokuvaa vaivaa kuitenkin sama vika kuin muitakin lajitovereitaan: liian pitkä kesto. Antagonistit pelaavat vain aikaa ja huomattavan suuret lupaukset sovitetaan talouden raameihin siten, että niistä toimeenpannaan ainoastaan se osa, joka ei vaikuta bruttokansantuotteeseen sitä vähentävästi Sivujuonessa tylsät tiedemiehet pävittävät raporttejaan ja koomista sivuosaa vetävä iltapäivälehdistö keskittyy kansan syvien rivien viihdyttämiseen irrottamalla raporteista huomiohakuisia lauseita joita voi sitten helposti väärinymmärtää ja levitellä hauskoina meemeinä osana"ilmastohysteerikoiden" hulluutta.

"Greta viestii johdonmukaisesti aina olevansa tieteen asialla, hän ei väitä olevansa asiantuntija, vaan lukeneensa tarpeeksi tietääkseen että jotain on tehtävä. Helppo samaistua, ainakin jos osaa lukea."
On vaikea kuvitella että tälle elokuvalle voitaisiin koskaan saada ehdottoman onnellista loppua. Sankari saattaa saada taakseen tarpeeksi vahvoja tukijoita jotta yhteiskuntamme suuntaviivat alkavat muuttua, tuskin kuitenkaan niitä ympäröivän ilmaston ja ympäristön muutoksen vauhdilla. Tai sitten leffan keston venyessä yleisö yksinkertaisesti menettää kaiken kiinnostuksen asiaan ja tyytyy näpräilemään puhelimiaan. Todennäköisempää saattaa olla että tuotannolta vedetään harhaanjohtavan populismin, uskontojen ja valtaapitävien toimesta rahoitus kokonaan pois ja tyydytään ihailemaan maisemia business-as-usual-junan ikkunoista sen puuskuttaessa kohti katkennutta siltaa ja räiskyvää loppukohtausta kauan ennen kuin se saavuttaa pääteasemansa Vanhoinahyvinäaikoina-kaupungissa. Mahdollisuus on myös nopealle ratkaisulle, joka hoitaa sekä yhteiskunnan että elinkelpoisen ympäristön pois vaihtoehtojen joukosta, mutta sitä vaihtoehtoa ovat lukuisat post-apokalyptisten elokuvien ja kirjojen tekijät osanneet kuvailla paljon minua paremmin, joten ei siitä sen enempää.

Greta viestii johdonmukaisesti aina olevansa tieteen asialla, hän ei väitä olevansa asiantuntija, vaan lukeneensa tarpeeksi tietääkseen että jotain on tehtävä. Helppo samaistua, ainakin jos osaa lukea. Hänen inspiroiminaan järjestettyjen koululaisten ilmastolakkojen tarkoitus ei ole tarjota oppilaille mahdollisuutta lintsata koulusta eikä sen enempää suoraan tuottaa yhteiskunnan muutostakaan. Niiden tarkoitus on lähettää vilpitön ja vakava viesti muutoksen tarpeesta ja tilauksesta. Tuo viesti on suunnattu vanhemmille sukupolville ja erityisesti päättäjille.

Lukiessani raportteja Madridin COP25-ilmastokokouksen laihoista tuloksista ja vuoden 2018 kasvaneista kasvihuonepäästöistä olen alkanut ajatella yhä enemmän että Gretan ja muiden ilmaston puolesta lakkoilevien viestin pitäisi heijastua tekoina myös muiden kuin poliittisten päättäjien toimissa. Koululakkoilu on helppo ja huomiota herättävä tapa nuorten äänioikeutuksettomien mielenilmauksille, mutta työelämässä oleville ehdottaisin jotain rakentavampaa. Esimerkiksi "Aktiivista Tukilakkoa", jossa osa työajasta käytettäisiin nuorten lakkolaisten (ja globaalin tiedemaailman) viestin tukemiseen itselle parhaiten soveltuvalla tavalla. Tällä tavoin päättäjille suunnattu paine jatkaisi kasvuaan ja talouskasvuakin hillitsevien muutosten poliittinen edistäminen helpottuisi.

Todellisuutta ei oikeastaan voi käsikirjoittaa vaan sitä voi vaan työntää haluttuun suuntaan ja katsoa mitä tapahtuu. Vallankumoukset, talouden taantumat ja ihmisoikeudet muuttuvat osaksi havaitsemaamme todellisuutta vasta kun tarpeeksi moni ihminen uskoo niihin. Silti aivan kuten elokuvissakin, pienen budjetin teokset yltävät joskus suurempaan suosioon ja synnyttävät kokonaan uusia suuntauksia kuin ison rahan edustajat.


Olen blogannut jo muutaman vuoden arkipäivän ilmastoteoista, mutta pääosin yksityisen ihmisen näkökulmasta jättäen työelämän keskustelun ulkopuolelle. Kaikki lukemani nykyaikaista ja tulevaa talouselämää koskevat kirjat ovat yhtä mieltä siitä, että ympäristöongelmaa ei voida ratkaista ilman tuntuvaa muutosta jatkuvaa kasvua tavoittelevaan talousjärjestelmään. Kuten muissakin yhteyksissä romahdusta ehkäisevään työhön budjetoitavat sijoitukset ovat huomattavasti pienempiä kuin myöhemmin rikkoutuneen järjestelmän korjaaminen ja tekohengittäminen. Aion siis jatkossa pohtia myös keinoja, joilla yritykset voivat investoida omaan hyvinvointiinsa tekemällä ilmastotyötä.

 Uusia Zeroboys-kujeita luvassa 2020 vuodenvaihteessa!

lauantai 9. marraskuuta 2019

ZeroFlight-kesäreissu 2019 - osa 2

Alkukesän pienten retkeilyjen jälkeen oli aika pakata koko perheen kimpsut ja lähteä Suomea kiertämään noin kymmeneksi päiväksi. Lähtökohtana meillä oli ajella henkilöautolla Suomen itäpuolta pohjoiseen ja länsirannikkoa takaisin etelään. Majoituksena meillä oli mukana kaksi telttaa (3hlö ja 2hlö) ja varauduimme myös mökkejä vuokraamaan joissain paikoissa. Matkaporukkamme koostui kahdesta aikuisesta ja kolmesta lapsesta (iältään 7, 10 ja 11 v.).


Omassa nuoruudessani reissasimme perheen kanssa paljonkin, ensin teltalla ja myöhemmin asuntovaunulla. Näistä ajoista on paljon hauskoja muistoja, vaikka useimmiten emme kovin kauas Tampereelta suunnannetkaan. Ennen matkaa päätin kysyä Facebookin Maata Pitkin Matkustavien ryhmästä vinkkejä jäsenten mielipaikoista alustavan matkasuunnitelmamme varrella. Sainkin yli 70 ehdotusta, jotka merkkasin GoogleMapsiin odottamaan reissun etenemistä. Tämä lista väritti reissua mukavasti ja tarjosi syvempiä kokemuksia paikoista, joiden ohi olisi muuten vaan tullut ajeltua. Mahtava ryhmä, suosittelen liittymään.

Pidemmittä puheitta listaan tässä 10 mainitsemisen arvoista oivallusta/asiaa/paikkaa/hetkeä reissumme varrelta.

1 Leirintäalueiden palvelut

En muistanutkaan kuinka paljon palveluita leirintäalueet tarjoavat perus telttamatkaajille luonnon läheisyyden lisäksi. Useimmissa paikoissa ilmainen aamusauna, pyykinpesumahdollisuudet, suihkut, vessat, grillauspaikat, kalastus- ja uintipaikat, pienet myyntikojut ja iso liuta (usein ilmaisia) kesäpelejä.


Yöpymisen hinta on monta kertaluokkaa pienempi kuin hotellissa ja palvelut paremmat. Jo yhdessä yössä säästetyllä rahamäärälla saa hankittua pari laadukasta pumpattavaa makuualustaa, jos nukkumismukavuus teltassa arveluttaa.


2. Kuopion kaupunki-idylli

Majoituimme Rauhalahden leirintäalueella muutaman kilometrin päässä keskustasta. Tarjolla oli upea ja edullinen miniristeily Kallavedellä suoraan leirintäalueen laiturista keskustan satamaan. Tämän johdosta saatoimme jättää oman auton leirintäalueelle ja keskittyä kaikki kauniiseen harjujen ympäröimään järvimaisemaan mennen-tullen. Itse arvostan aina kaikkia ratkaisuja, joiden avulla vältän oudon kaupungin keskustassa autoilun. Keskusta oli juuri sopiva muutaman kilometrin kävelylenkille, legendaarinen Kuopion tori lättyineen ja kalakukkoineen sekä ilmastoidut ostoskeskukset viihdyttivät koko porukkaamme pitkän päivän ajan. Kuopio jäi mieleen erittäin kauniina kesäkaupunkina.


3. Valinnan vapaus yöpymisten suhteen

Koko matkan aikana emme varanneet yhtään telttapaikkaa tai mökkiä etukäteen sillä se olisi rajannut vapauttamme valita päiväkohtaisesti etappien pituuksia ja aikataulutuksia. Lähtiessämme edellisestä paikasta sovimme alustavan matkasuunnitelman varrelta jonkun sopivalta vaikuttavan kaupungin ja sitten googlettelimme sen lähistöltä yöpaikkoja ja soitimme varauksen sisään. Takapenkin kolme iloista räpättäjää, helteinen keli ja edellisen päivän kokemukset ja elämykset loivat joka matkapäivälle omanlaisensa fiiliksen, jota ei voinut etukäteen ennustaa. Oli siis parempi mennä luontaisen matka-flow’n mukana kuin kalenteri ja aikataulu kädessä. Se tuntui lomalta!


4. Piristävät pysähdykset ajomatkojen aikana

Maata Pitkin ryhmästä saamani paikkaehdotukset poikivat useita hienoja kokemuksia, joista monet sopivat pieniksi pysähdyksiksi ajomatkan varrella täydellisesti. Tässä niistä muutama; Mikkelin ja Kuopion välillä poikkesimme Jäppilään Heponiemen mansikkatilalle, josta saimme vastapoimittuja mansikoita ja saimme ruokkia kanoja ja alpakoita. Kuusamossa pysähdyimme Suurpetokeskukseen katsomaan karhuja ja muita metsiemme isompia asukkeja lähietäisyydeltä. Matkalla kohti Rovaniemeä pysähdyimme Auttikönkäälle, jossa 3,5km luontopolku vetreytti autoillessa kangistuneet jalat ja upea luonnon kauneus vesiputouksineen ja massiivisine kallioineen ja  kivenlohkareineen virkisti mielen. Katsellessaan loputonta metsää Auttikönkään näkötornista saattoi todeta mielessään että tätä maisemaa ei ihminen ole muokannut.


5. Aamulenkit ja luonnon kauneus

Itselleni ehkä kotimaisen keäsmatkan nautinnollisimpia hetkiä olivat aikaiset aamut kun heräsin ensimmäisenä ja lähdin aamulenkille tutustumaan majapaikkojemme lähimaastoon. Hetki luonnossa sen hiljaisuudesta nauttien latasi akkujani enemmän kuin olisin osannut arvatakaan. Kuopiossa harjumaisemia kiertänyt lenkkipolku tarjosi upeita näkymiä aamuaurinkoiseen järvimaisemaan. Hossan kansallispuiston kupeessa Piispansaunoilla yöpyessämme suuntasin aamulla pienille metsäpoluille jotka tarjosivat taas aivan erilaisen näkymän. Kostea metsä huokasi natisten harmaan päivän aamunkoitossa ja hiukan kuivempia kohtia pitkin risteilevä polku kuljetti juoksijaa nopeasti niin kauaksi sivistyksestä että törmätessäni yllättäen uudehkolle hiekkatielle yllätyin suuresti.


Rovaniemellä viileä yö nosti sankan usvan heräävän kaupungin ylle ja noustessani aamulenkillä Ounasvaaran huipulle oli kuin olisin siirtynyt muinaisille ajoille jääkauden jälkeen jolloin Ounasvaara oli saari ja sitä ympäröi loputon sulamisvesien meri. Vaaran huipulla sijaitsevat muinaisrannat, pirunpellot ja täydellinen yksinäisyys vahvistivat tunnetta. Juostessani takaisin Ounaskosken leirintäalueelle olin törmätä Rovaniemen keskustan katua jolkottelevaan poroon, joka säpsähti nurkan takaa tullessaan lähes yhtä paljon kuin minä.


Kauhavalla Powerparkin kupeessa kävelin aamulenkin aamukasteen ja sumun seassa kimaltelevien peltojen kupeessa ja ohitin hevostilan, jonka aitauksissa upeat eläimet liikkuivat arvokkaan hitain liikkein tai pelkästään päätään suuntaani kääntäen.


Tällaisilta rauhallisilta aamuhetkiltä sitä voi ihminen löytää niin paljon ajateltavaa, ihasteltavaa, merkityksellistä ja arvokasta eikä sitä ole kukaan myymässä tai rahastamassa. Rohkeimmat luonnossa liikkujat voivat myös löytää hiljaisen luonnon äärellä itsensä.

6. Yhteinen aika lapsen kanssa

Lapsiperheen lomaillessa on mielestäni tärkeää tarjota kullekin lapselle hiukan myös kahdenkeskistä aikaa jonkun mieleisen puuhastelun merkeissä. Vein nuoremman poikani (7v) ohjatulle kanootti-/kalaretkelle Kuopion Kallavedellä ja nuo muutamat kanootissa oppaan kanssa vietetyt tunnit jigi-kalastellen jäivät kyllä meidän molempien mieleen. Asiantunteva opas, upea kesäaamupäivä tyynellä järvellä eikä vähiten saaliiksi saatu hauki ja mojova ahven olivat kyllä helposti retken hinnan arvoiset.


Vanhemman (10v) poikani kanssa vietimme kahdenkeskisen päivän Kalajoella Pakka-seikkailupuistossa puissa kiipeillen ja huipennuksena laskimme Euroopan korkeimman seikkailutornin huipulta pitkän (330m) vaijeriliun alas sydän pamppaillen (itseäni taisi pelottaa enemmän). Näiden lisäksi oli toki myös monta hetkeä kesäpelien, kävelyretkien ja ihan vaan lekottelun parissa, jätskien syömistä mainitsemattakaan.


7. Yhteen hiileen puhaltaminen ja hetkessä eläminen

Onnistuneen matkan tärkein elementti ei ole jokin kaukainen (tai läheinen) kohde vaan yhdessäolo. Perillä ollaan koko ajan, oltiin sitten autossa, mökissä tai kävelyllä, sillä itse matka (eikä johonkin tiettyyn paikkaan saapuminen) on matkan tarkoitus. Kodin arjessa perheyksikkö ei tyypillisesti ole demokraattinen toimija vaan yleisesti ottaen vanhemmat luovat pelisäännöt ja toisinaan asioista neuvotellaan. Lomalla on kuitenkin parempi taantua tasavertaisempaan suuntaan ja yhdessä suunnitella ja toteuttaa päiväkohtaiset ohjelmat. Rennosti ottamalla aikuisetkin voivat löytää yhteisiä hetkiä viinilasin, elokuvan, hyvän ruoan tai ihan pelkästään toistensa parissa.


8. Automatkoilla viihtyminen

Tämän kesän kotimaan reissulla meille kertyi matkaa n.1750km ja se tarkoittaa aikamoista tuntimäärää autossa istuen. Heinäkuun kelit tekivät vanhasta ilmastoimattomasta autostamme myös valtaosan matkasta melko kuuman, joten viihtyminen oli tärkeää. Ilmeisesti johtuen rikkinäisestä piuhasta en saanut etupenkkien selkämyksiin kiinnitettävää dvd-soitinta toimimaan joten tässä toteutunut TOP-5 viihdyttäjät automatkalle: 1. Musavisa 2. Puhelinten näprääminen 3.porobongaus 4. Toivebiisit youtubesta + arvostelut 5. Päiväunet


9. Odotetut kohteet

Vaikka pääpaino oli suhteellisen vapaamuotoisesti muodostuvassa matkassa niin olihan meillä myös pari kohdetta, joita odotettiin jo alusta alkaen. Ensimmäinen oli Kalajoen hiekkasärkät jotka halusimme ehdottomasti kokea sekä Powerpark -huvipuisto jossa kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Kalajoella päädyimme viettämään kaksi yötä ja aurinkoista päivää. Tällaisissa suositummissa kohteissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Hyvinä puolina on yleensä palveluiden läheisyys eli kun alueelle saapuu niin auton voi pitää parkissa koko vierailun ajan ja joka paikkaan pääsee kävellen. Huonona puolena on mahdollinen väenpaljous, joka tosin ei meidän kohdallamme toteutunut ainakaan mitenkään häiritsevänä, vaikka olikin helteinen viikko keskellä heinäkuuta.


Powerpark huipensi lomamme hienosti tarjoten jännittäviä kyytejä ja maltillisen mittaisia jonoja laitteisiin. Puiston oma leirintäalue oli alle puolillaan porukkaa ja tarjosi meille telttailijoille pitkän hurvittelupäivän päälle saunan sekä ison hultorakennuksen, jonka terassilla sai hetken nauttia illan rauhasta kunnes uni vei voiton.


10. Kotiinpaluu

Ei ole kovin uusi oivallus että lomalta paluu on yksi jokaisen loman kohokohdista, mutta pakko se on listaan lisätä. Olimme suunnitelleet vielä parin päivän vierailua Yyterissä, mutta Powerparkin hauskuuden jälkeen ajatus lisäpäivistä tuntui antiklimaattiselta. Päätimme siis aamulla suunnata Powerparkilta kohti Tamperetta, matkalle osui vielä Tuurin kyläkauppa josta saimme matkan viimeisen jätskitankkauksen. Vapaus valita kotiinlähtöpäivä oli myös hyvä lisä tämän tyylisen lomareissun ominaisuudeksi.

YHTEENVETO

Automatkailu ei ole ilmastoystävällistä tai ekologista, varsinkin jos vaihtoehtona on pysyä kotona. Matkustaminen, uudet paikat ja niiden tarjoamat elämykset eivät ole jotain mitä geeniperimämme vaatii vaan kyse on ennemminkin kulttuurimme kiinteäksi osaksi kehittyneestä tavasta. Tapoja voidaan muuttaa ja yksityisen ihmisen vastuulla onkin mielestäni tekemisissään kestävämpään suuntaan siirtyminen. Yhteiskunnan vastuulla on sitten tarjota keinot suurten rakenteiden muuttamiseen.

Vertailun vuoksi olen ynnännyt hiukan automatkamme ilmastovaikutuksia. Matkaa tuli ajettua 1750km ja VTT:n Lipasto-palvelusta löysin autotyyppimme keskimääräiseksi päästöksi 150g/km. Yhteensä matkoista koitui siis 262,5kg hiilidioksidipäästöjä. Tämän voi halutessaan jakaa meidän tapauksessamme viidelle henkilölle, jolloin henkilökohtaiseksi päästömääräksi autoilusta tulee 52,5kg.  Vertailun vuoksi yhden henkilön Helsinki-Lontoo-Helsinki -lentomatkojen hiilijalanjälki on 854kg.

Eli jos et ole ensi kesänä ajatellut matkustaa mihinkään niin hyvä, jos kuitenkin olet niin teeppä mielummin automatka kotimaassa kuin lentoreissu ulkomaille. Asennoitumalla seikkailua varten koet varmasti vähintään yhtä paljon hienoja elämyksiä Suomessa kuin muualla ja samalla tiedät kuluttavasi vähemmän.


perjantai 11. lokakuuta 2019

Hyvien puolella?

Blogaaminen arkipäivän ilmastoteoista käy sitä hankalammaksi mitä arkipäiväisemmiksi asiat itselle käyvät. Mistä sitä kertoisi? Jokapäiväiset kasvislounaat ovat luonteva osa elämää. Jatkuvasti monipuolistuva lihattomien vaihtoehtojen kirjo lähikaupassa ilahduttaa ja raaka-aineet kääntyvät jo näin parinkin vuoden kokemuksella maukkaiksi ruoiksi. Lasten harrastukset ja työmatkat hoidetaan pääosin julkisilla tai kesäkaudella polkupyörillä. Oma auto pidetään rekisterissä vain kesäisin ja sekin kunnes löydetään läheltä järkevä ratkaisu esim yhteiskäyttöautoista, jolloin oman voisi myydä pois. Lomamatkat hoidan maata pitkin, tosin Suomesta poistuessa yhdistettynä laivamatkaan. Sähkönkulutuksesta on aikoja sitten leikattu turhat herätevirrat pois katkaisintöpseleillä ja rikkoutuneita kodinkoneita uusilla korvatessa kiinnitetään huomiota kestävyyteen ja virrankäyttöön.


Kaikki edellämainitut muutokset elämäntapaani ovat rikastaneet arkeani. Syön terveellisemmin, huomaan olevani virkeämpi ja ruoka on mauiltaan monipuolisempaa. Bussit ja Tampereelle lähivuosina valmistuva ratikka tarjoavat niin hyvät liikkumismahdollisuudet että oikeastaan ainoa syy kulkea päivittäin autolla kaupunkialuetta ristiinrastiin ovat mukavuudenhalu ja harha tämän luomasta paremmasta elämänlaadusta. Kiire on valinta, mutta kuinka moni rohkenee tarkastella omaa kalenteria kriittisesti, itsehän me kalenterimme lopulta täytämme. Lomalennoista ja muusta kerskakulutuksesta olen jo aiemmin kirjoitellut joten sen osalta kehoitan lukemaan tämän, ja tämän tekstini. Energiankulutus on vähentynyt kotona ja töissä huomattavasti (tarkempia lukuja tästä), enkä edelleenkään koe töpselin napin painamista työlääksi.

Lähipiirissäni arjen ilmastoteot ovat ehkä enemmän puheenaiheena, mutta juurikaan en konkreettisia toimia ole huomannut. Ei sillä että kokisin asian olevan jollain lailla minun vastuullani, mutta mielenkiinnosta seuraan miten ihmiset omaksuvat kuulemaansa tietoa tai käytännössä useimmiten sivuuttavat sen ja siirtyvät sitten nopeasti takaisin puhumaan helpommista aiheista. Alkaessani blogaamisen muutama vuosi sitten tarkoitukseni oli kokeilla miten itse onnistun noudattamaan tiedemaailman laatimia suosituksia hiilijalanjäljen pienentämiseen ja kertoa siitä muillekin, madaltaen kynnystä seurata esimerkkiäni. Uskon että muutokset olivat kautta linjan niin helppoja itselleni siksi että asenteeni muutokseen oli positiivinen ja jokainen toteutettu muutos vahvensi luottamusta itseen ja omaan tekemiseen. En silti sanoisi että olen tehnyt edes omassa mittakaavassani tarpeeksi, muutamassa vuodessa suositukset ovat kiristyneet ja tavoitteet ovat korkeammalla. Arkipäivän keinot alkavat kuitenkin käydä vähiin.
"Keskustelisin mielelläni myös erimieltä olevien ystävieni kanssa, mutta tämän olen huomannut vaikeaksi toteuttaa."
Missään vaiheessa en koe olleeni ahdistunut ilmaston tai yhteiskunnallisen tilanteen takia, ehkä olisin ahdistunut jos en esimerkiksi toisinaan blogaisi ajatuksiani ulos päästäni tai voisi niistä keskustella samanmielisten ystävieni kanssa. Keskustelisin mielelläni myös erimieltä olevien ystävieni kanssa, mutta tämän olen huomannut vaikeaksi toteuttaa. Muistutan kuulemma uskovaista, pääni on perseessä tai jos mitään henkilökohtaista keskustelun lopetuslausetta ei haluta käyttää niin toistellaan vaikka sitä kuinka Suomi on niin pieni että on aivan sama mitä me täällä puuhastelemme. Niin, on aivan sama välitetäänkö toisistamme vai ei ja sen alkaa kaupunkiemme keskustoissa kävellessä huomaamaan.

Lasteni koulunkäyntiä seuraillessani ja avustaessani esimerkiksi kokeisiin valmistautumisessa huomaan ilokseni kuinka ilmastonmuutos on selvästi esillä nykyisessä opetussuunnitelmassa. Vaikuttaa selvältä että 30-vuoden kuluttua työikäisistä suomalaisista asennoituu aivan erilailla ympäristön ja talouden suhteeseen ja suuriakin rahoja hallitsevan ison teollisuuden on vaikeampi saada nämä ihmiset uskomaan myytteihin jatkuvasta kasvusta ja ainoastaan sen luomasta hyvinvoinnista. Tai näin olisi jos 30-vuoden päästä lapsillani olisi vielä ehjä yhteiskunta, jossa voisi tehdä töitä tai jonka toimintaan voisi vaikuttaa. Tiedemiehet ovat kollektiivisesti sitä mieltä että viimeiset vaikutusmahdollisuudet ovat nyt käsillä. Toki sama lause on kuultu jo moneen kertaan aiemminkin ja tässä sitä vielä ollaan, mutta vaikka ilmaston lämpenemisen vaikutukset näkyvät jo nyt on pahin silti edessä. Pahin jätetään lapsillemme perinnöksi.

Mutta mitä sitten jos meidän lastemme ollessa aikuisia Etelä-Euroopassa ei voi enää viljellä tomaatteja tai lähi-idässä asua? Mitä sitten jos meret ovat täynnä muovia ja kalakannat romahtaneet ympäristön saastuessa, ylikalastuksen jatkuessa tai vesien lämmetessä? Mitä sitten jos kaukoidässä on pulaa juomavedestä, Afrikassa ihmisoikeuksista tai Miamissa tulvavalleista? Mitä sitten jos kerran meillä täällä Suomessa kasvukausi voisikin hiukan pidentyä ja kuin ihmeen kautta viljapelloillemme eivät iskisi lämpimämmän ilman mukana taudit ja tuhohyönteiset? Varmasti rajoillemmekin voisi teknologian avulla rakentaa digitaalisen muurin (ellei jopa ihan fyysistäkin) jonka yli ei yksikään sosiaalista turvapaikkaa kalasteleva ilmastopakolainen pääsisi enää koskaan ikuisesti aamen ja olisimme turvassa. Uutisetkin voisi valita niin että kerrottaisiin vain niistä hyvistä jutuista eikä keskityttäisi valeuutisiin ilmaston tilasta tai veroparatiiseissa rahojaan kasvattavista jo entisestään rikkaista. Ja ennen kuin huomaisimmekaan niin voilá: lapsillamme olisi ihana tulevaisuus.

Sidney Lumetin vuonna 1976 ohjaama elokuva Network (Kasvot kuvaruudussa) kertoi upeasti tarinan yhteiskuntamme tilasta. 2019 Todd Phillipsin Elokuva Jokeri vei samaa tarinaa hienosti pidemmälle tiedostaen katsojien kovettumisen viimeisen 45 vuoden aikana. Jos pystyt katsomaan kummankaan näistä elokuvista tuntematta häpeää tämän oikean nyky-yhteiskuntamme puolesta et taida juurikaan tietää mitä ympärilläsi tapahtuu. Mikäli et usko elokuvien kykyyn peilata yhteiskuntaa lue vaikka Naomi Kleinin kirja “Tämä muuttaa kaiken” jos uskallat. Suuret yritykset käyttävät rekkalasteittain rahaa ostaakseen itselleen suotuista lainsäädäntöä ja valtiotasolla mitä enemmän valtaa sitä enemmän käyttäydytään kuin koulukiusaajat. Ja sitten ylemmältä tasolta sysätään suurimmat ihmiskuntaavaa kohtaavat haasteet yksittäisten ihmisten arkisten tekojen vastuulle.

En sano että ahdistukseni lisääntyy kuullessani enemmän ja enemmän asioiden nykytilasta ja suunnasta mihin olemme menossa. Sanon että tietoisuuteni lisääntyy. Tiedoisuuden lisääntyminen johtaa toimintaan, eikä ahdistuksen tapaan lamaantumiseen. Tahtoisin tehdä enemmän, mutta mitä? Jokaisella meillä on oma elämänmittainen kokemuspohja joka tuottaa monenlaista osaamista, tahtoisin käyttää omaa osaamistani enemmän käytännön ratkaisujen etsimiseen ja jakamiseen. Haluan olla hyvien puolella. Mutta miten? Sopii ehdottaa.
"Arkipäivän ilmastoteoista ei jaeta palkintoja tai edes kiitoksia, mutta se tekee peiliin katsomista helpommaksi."
“En ole koskaan ollut mikään mouhottaja, omien asenteideni tai mielipiteideni pakkosyöttäjä, enkä ajatellut olla jatkossakaan.” oli ensimmäisen blogitekstini ensimmäinen lause joulukuussa 2016. Olen edelleen samaa mieltä, ei kenenkään tarvitse lukea tekstejäni tai seurata esimerkkiäni. Vilpittömästi ajatellen pidän epätodennäköisenä että juuri kukaan on niin tehnytkään sillä miten voisin vaikuttaa muihin kun niin moni läheinen ihmisenikään ei suostu asioita ajattelemaan tai tapojaan muuttamaan. Arkipäivän ilmastoteoista ei jaeta palkintoja tai edes kiitoksia, mutta se tekee peiliin katsomista helpommaksi. Saatat myös saada lisää uskoa itseesi kun huomaat että lopulta hyvä olo lähtee itsestä ja siitä että elää sellaisten arvojen mukaan joihin uskoo. Pahoinvoiva ihminen ei ole ohjaamassa itseään saati sitten yhteiskuntaa kohti parempaa tulevaisuutta. Usko itseesi ja sitten uskot muutokseen. Lopuksi: asennoitumista muutokseen helpottaa aina ajatus siitä että ilmastokatastrofia ehkäistessä se millä on merkitystä yksilön arjessa ei ole se mitä sinä teet vaan mitä lakkaat tekemästä.

perjantai 26. heinäkuuta 2019

ZeroFlight-kesäreissu 2019 - osa 1

Kesä on mitä mahtavinta aikaa irrottautua arjesta ja poistua neljän seinän sisältä. Viime kesänä reissasin vanhemman poikani kanssa lentämättä Saksaan ja sieltä Puolan ja Baltian kautta takaisin Suomeen ja kirjoittelin matkasta lupsakan matkakertomuksenkin (kerroin asiasta lisää myös Kodin Kuvalehden numerossa 7/2019). Reissu oli onnistunut ja ikimuistoinen sekä selkeästi lentämällä tehtyjä matkoja vähemmän ilmastoa kuormittava.
"On tärkeää säilyttää jonkinlainen kosketuspinta oman ympäristön kanssa ja edesauttaa sellaisen syntymistä myös seuraavalle sukupolvelle."
Olen vahvasti sitä mieltä, että maantieteellisen sijainnin sijaan onnellisuutta tuo lähimmäisten seura, kiireettömyys ja yhdessä tekeminen. Onnea ei tarvitse lähteä etsimään etelän lämmöstä tai kaukaisilta vuorilta. Elämyksiä (ja kokemuksen mukaan lämpöäkin) löytyy lähempääkin. Usein matkailua perustellaan uusiin kulttuureihin tutustumisella, mutta kuinka moni meistä on tutustunut oman kulttuurimme juuriin? Suomalainen kulttuuri on rakentunut luonnon äärelle josta vasta viimeisen 50 vuoden aikana olemme tosissamme alkaneet vieraantua. On tärkeää säilyttää jonkinlainen kosketuspinta oman ympäristön kanssa ja edesauttaa sellaisen syntymistä myös seuraavalle sukupolvelle. Tänä kesänä päätimme siten liikkua kotinurkilla ja tehdä muutamia pienempiä reissuja sekä yhden pidemmän tutkimusmatkan kaunista Suomeamme ihmettelemään.

Itselläni on kaksi lasta (7v ja 10v) joten tässä blogissa kuvailemani reissut ovat edullisuuden ja helppouden lisäksi lapsiystävällisiä. Jaan tämän kesän matkablogaukset kahteen osaan: 1. Vaellus/patikointi- ja 2. Camping -tyyliset matkat. Ja jotta en säikytä ketään vasta-alkajaa pois tässä vaiheessa haluan myös kertoa että kummastakaan itselläni ei ole juurikaan kokemusta aikuisiältä. Edessä on siis tutkimusmatka pohjolan maisemien lisäksi myös Zeroboys-tyyliin oman pään sisään.

Osa 1: Kansallispuistoja valloittamaan

Suomessa on 40 kansallispuistoa joiden tehtävänä on tukea luonnon monimuotoisuutta ja tarjota ihmisille paikka nauttia ja rentoutua luonnossa. Viime syksynä (2018) tutustuin polkujuoksutapahtumassa Nuuksion kansallispuistoon Espoossa ja olin aivan myyty. Polkujuoksu on hieno harrastus, mutta kansallispuiston maisemissa se vasta onkin jotain. Tapahtuman jälkeen mieleeni vahvistui jo aiemmin syntynyt ajatus vaeltamisen kokeilemisesta.

Lauhanvuoren kansallispuisto

Sain vuonna 2015 työni puolesta mahdollisuuden tutustua Länsi-Suomessa Isojoella sijaitsevan Lauhanvuoren Kansallispuiston alueen historiaan, tarkemmin sanottuna sen erikoisiin jääkauden aikaisiin olosuhteisiin. Jo tuolloin mietin kuinka hienoa olisi käydä omin silmin katsomassa näitä erikoisia nähtävyyksiä. Ajatus kuitenkin jäi arjen realiteettien jalkoihin. Vuoden 2019 alusta sain jälleen mahdollisuuden työskennellä Metsähallituksen tilauksesta Lauhanvuoren historian parissa ja nyt päätin tehdä myös retken paikanpäälle.


Henkilöautolla liikkuessa autoa kannattaa täyttää muiltakin kuin kuskin paikalta, jotta poltetulle bensiinille saa mahdollisimman kattavan kokemusvasteen. Niinpä ohjasimme vaimon kanssa nuoremman (7v) poikamme autoon ja suuntasimme päiväretkelle kohti Lauhanvuorta, jonne kevät oli juuri saapunut. Perillä Lauhanvuorella kiipesimme ensimmäisenä näköalatorniin, josta kirkkaana päivänä voi nähdä n.60km päähän merelle asti. Tämän jälkeen siirryimme Spitaalijärveä kiertävälle luontopolulle. Pienen kirkasvetisen Spitaalijärven rannasta löysimme useita grillipaikkoja, asianmukaisen katoksen sekä vessat joten tämä oli täydellinen paikka lounastaa eväiden kera. Vanha luonnontilainen metsä yhdistettynä monipuolisiin geologisiin muodostumiin teki kävelystä vähintäänkin mielenkiintoisen myös mukana ollelle kysymyksiä latelevalle pikkumiehelle, joten vaikeuksia jaksamisen kanssa ei noin 3km polulla ollut.


Seuraavaksi siirryimme autolla pari kilometriä alemmas ja nousimme katsomaan uskomattoman hienoa Kivijataa. Kyseessä on muinainen merenranta, jossa kivenlohkareita lukuunottamatta muu maa-aines on huuhtoutunut pois ja jäljelle on jäänyt hieno pirunpelto. Lopuksi suuntasimme vielä polulle, josta n.1km kävelyn jälkeen löysimme Aumakallioita ja massiivisen Aumakiven. Ne ovat tooreja, eli graniittilohkareita jotka ovat eroosion voimasta irtautuneet ympäröivästä hiekkakivestä ja jääneet maanpinnalle irralleen, joskus päällekäin. Noin 5m korkuinen Aumakivi oli hauska ja mieleenjäävä näky keskellä metsää. Takaisin kävellessämme näin myös muutamia rapakallioita, geologisia nähtävyyksiä nekin.


Lauhanvuorta voi suositella kaikille luonnosta kiinnostuneille, puisto tarjoaa sopivan lyhyitä patikointipolkuja päiväretkeksi jopa perheen pilteille ja pidempiä kokeneemmille vaeltajille (pidempiä reittejä en itse vielä ole päässyt kiertämään). Alueen geologiset nähtävyydet tuovat luonnonhistoriasta kiinnostuneille ainutlaatuisuudellaan vielä suurta lisäarvoa.

Helvetinkolu


Virtain ja Ruoveden välissä sijaitseva Helvetinjärven kansallispuisto valikoitui ensimmäiseksi yhden yön luontoretkeksi poikieni kanssa. Parkkipaikalta kävelyä Helvetinkolulle, eli suurelle kalliohalkemalle on 2km, edestakaisin siis tämä hyväkuntoinen ja leveähkö luontopolku on 4km. Polun varrella on muutamia infotauluja kertoen alueen luonnosta ja historiasta ja perillä tietysti kallionähtävyyden lisäksi grillipaikka.

Halutessaan retkeilijä voi kolulta suunnata myös jollekin alueen vaelluspoluista ja näin teimme mekin. Suuntasimme Luomajärven retkipaikalle, josta löytyi grilli- ja telttapaikkojen lisäksi wc ja hyviä mato-onkipaikkoja. Matkaa Luomajärvelle oli kolulta 4.1km ja tämä polku oli pientä metsäpolkua. Polku kiertää vaihtelevaa metsämaisemaa ja muutaman suon kautta. Oikein kaunista kotimaista maisemaa ja tuulettomana hetkenä täydellistä hiljaisuutta.
"Nukkuminen teltassa sujui parin ensimmäisen yön perusteella lapsilta paremmin ja aikuisilta vaihtelevasti."

Perille päästyämme pystytin teltan ja aloin grillaushommiin samalla kun pojat aloittivat kalastamisen. Kalasaalis jäi melko ohkaiseksi joten onneksi mukana oli makkaraa ja lettutaikinaa.


Haastavuutta grillaamiseen loivat hiukan märät polttopuut, jotka kuitenkin pienemmäksi pilkkomisen jälkeen saatiin syttymään.


Ostin muutama vuosi sitten teltan, jota olemme koekäyttäneet pääasiassa mökillä, mutta nyt oli aika ensimmäistä kertaa pystyttää se retkiolosuhteisiin. Nukkuminen teltassa sujuu parin ensimmäisen yön perusteella lapsilta paremmin ja aikuisilta vaihtelevasti. Tälläkään kertaa en väsymyksestä huolimatta saanut unta ilman pitkää makoilua ja nukahdettuani heräsin useaan kertaan. Totesin että makuupussia kannattaa kesällä käyttää vain peittona, jolloin tilaa jää kääntyilyyn ja asennon hakemiseenkin enemmän. Samoin ostamani ilmatäytteinen makuualusta kannattaa täyttää hiukan vajaaksi, jottei se ole liian kova. Klo 02-04 meni kuunnellessa vuorotellen öisin laulavien lintujen ääniä ja vieressä makaavia tuhisevia pikkunassikoita. Aamulla totesin että tällaisia öitä ei pidä pisteyttää ainoastaan nukutun ajan mukaan vaan kokonaisvaltaisen elämyksen pohjalta. Tiedostamalla nämä olosuhteet jo aiemmin varmistin että mielialani oli aamulla taatusti plussan puolella. Kiukkuinen iskä ei ole aamuisin lasten tai itseni suosikki.


Autolle vaellus oli taas 6km ja edellisen päivän pilvipouta oli vaihtunut kirkkaaksi auringonpaisteeksi, joka ei onneksi puiden tarjoaman varjon myötä ollut liian kuuma isojen reppujen kanssa kävellä, varsinkin kun kiireettömänä liikkuessa taukoja voi pitää aina kun haluaa. Vettä meillä oli lähtiessä mukana n.3 litraa, joka lopulta oli hiukan liian vähän. Järvivesien käyttämisestä juomavetenä löytyy netistä monia ohjeita. Pääasiallinen viesti on että vesi tulisi keittää eikä vettä tulisi asutuskeskuksien läheltä ehkä käyttää keitettynäkään. Järvien vedenlaatua voi tarkastella Ympäristökeskuksen palvelusta, josta tarkastin että Luomajärven veden laatu on hyvä. Koskaan ei tietysti voi tietää onko vedessä vaikka jokin kuollut eläin joka levittää paikallisesti bakteereita, mutta otin silti pullollisen järvivettä paluumatkalle mukaan varalle sillä onhan sitä järvivettä uidessakin hörpitty puolivahingossa lapsesta asti ilman vatsavaivoja.

6 km kävely autolle sujui nopeasti kuten aina matka kotiin päin. Parkkipaikan vieressä olevasta kioskista ostimme colat ja jatkoimme kumipyörillä kohti kotia. Retki oli onnistunut ja näiden kokemusten pohjalta osaa taas hiukan paremmin suunnitella seuraavaa reissua.

Tässä oli tämänkertainen kompakti intro Kansallispuistojen ihmeelliseen maailmaan. Käykäähän ihmiset tutustumassa kansallispuistoihin, joita löytyy ympäri Suomea. Muistakaa mennessänne kunnioittaa luontoa, noudattaa puistojen sääntöjä sekä olla häiritsemättä muita puiston vieraita.

Myöhemmin tänä kesänä julkaisen kesäreissu 2019 - osa 2, jossa sukellamme pää edellä camping-tyyliseen matkailuun kotimaassa. Luvassa lisää luonnonläheistä, mutta myös urbaanimpaa seikkailua ympäri Suomea.

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Syyt ja Seuraukset

Suomeen saatiin keväällä 2019 ilmastoasioiden suhteen kunnianhimoinen hallitusohjelma  (ja EU-puheenjohtajuuskauden ohjelma) joka mukailee Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita. Näiden tavoitteiden tarkoituksena on pienentää ja lopulta muuttaa negatiiviseksi ihmiskunnan ilmastopäästöt jolloin käynnissä oleva ilmaston lämpeneminen pyritään saamaan pysäytettyä 1,5-2 celsius-asteeseen. Tällä hetkellä ilmasto on lämmennyt keskimäärin yhden asteen ja hiilidioksidin (jota pidetään keskeisimpänä ihmisten ilmastopäästönä) määrä ilmakehässä on n.410ppm (Parts Per Million=miljoonasosaa) ja se lisääntyy vuosittain n.2ppm.

Kausaliteetilla tarkoitetaan syy-seuraus -suhdetta. Aina kun jotain tapahtuu on sille syy, tiesimme sitä tai emme. Ihmisten tekemisten syyt perustuvat järkeen, tunteisiin, uskomuksiin tai velvollisuuksiin, joita voimme selvitellä yleensä melko menestyksekkäästi tutustumalla tekijään tai tekijöihin. Luonnon tapahtumille syiden löytäminen on pidempi prosessi, joka perustuu tieteelliselle tutkimukselle. Vähintään yhtä kiinnostavaa on selvittää seurauksia sillä niiden pohjalta voimme tehdä perusteltuja suunnitelmia tulevaisuutta varten.
"Hiilidioksidimäärän raju lisäys ilmakehään on koettu monta kertaa aiemminkin, eikä lopputulos ole koskaan ollut iloinen."
Ihmisten sivilisaatiot kaatuvat samoin kuin luonnon ekosysteemit, sillä hetkellä kun tarpeeksi moni asia menee pieleen. Ihmisten kuten luonnonkaan tapauksessa kukaan ei voi etukäteen sanoa mikä on se viimeinen tikki, sen huomaa vasta kun on liian myöhäistä. Jopa 2500 vuotta kestäneen Maya-kulttuurin lopun ajat alkoivat kun pitkään jatkunut liiallinen metsien hakkuu johti osaltaan pitkiin kuivuuskausiin. Kuivuus toi nälänhädän, auktoriteettien hylkäämisen ja yhteiskuntarakenteiden romahtamisen. Sodat tappoivat satoja tuhansia ihmisiä ja kulkutaudit levisivät koko haavoittuneeseen valtakuntaan. Olemassaolonsa veitsenterällä keikkuneen kulttuurin kuolinisku saapui mereltä vuonna 1517 kun Espanjalaiset rantautuivat Meksikoon. Tarinassa on pelottavan paljon tuttuja elementtejä ja vaikka jotkut tässä mainitut syyt ovat vain yksiä monista tarjotuista selityksistä tiedämme varmasti niiden seuraukset: Pitkään kukoistanut yhteiskunta tuhoutui täysin.

Ilmastonmuutoksesta puhutaan usein siten, että se saadaan kuulostamaan teorialta, mutta hiilidioksidimäärän raju lisäys ilmakehään on koettu monta kertaa aiemminkin, eikä lopputulos ole koskaan ollut iloinen. Syitä ja seurauksia on mahdollista jäljittää, tämän meille kertovat mm.useat vahvistetut massasukupuutot joita planeettamme on kokenut. Maapallon merten ja ilmakehän hiilidioksidin määrää säätelee mm.luontainen karbonaatti-silikaatti-kierto jota voidaan kutsua planeetan termostaatiksi.


Lyhyesti selitettynä kiertokulku toimii näin: Ilmakehän hiilidioksidi reagoi sadeveden kanssa tehden siitä aavistuksen verran hapanta. Sade piiskaa kalliota vasten vuosisatojen ja tuhansien ajan liottaen niistä hitaasti aineita kuten kalsiumia, jotka sitten valuvat veden mukana vesistöihin ja meriin. Siellä nämä aineet keräytyvät eliöiden kuten korallien, merisiilien ja planktonin kehoihin toimien rakennusaineena. Eliöiden kuollessa ne putoavat merenpohjaan ja muuttuvat ajanmyötä kalkkikiveksi. Tällä luonnollisella tavalla ilmakehän hiilidioksidi muuttuu kiinteään muotoon ja säilöytyy syvälle maankuoreen.

Ajan myötä tämä kiertokulu voisi poistaa ilmakehästä liikaa hiilidioksidia, jonka seurauksena ilmasto kylmenisi liian kylmäksi elämälle. Kierto kuitenkin jatkuu luonnollisena siten, että varsinkin mannerlaattojen rajakohdissa esiintyvät tulivuoret ja geologisesti aktiiviset alueet syytävät hiilidioksidia takaisin ilmakehään tasaiseen tapaan. Ihminen vääristää tätä luonnollista kiertokulkua nykyään lisäämällä hiilidioksidia ilmakehään 100 kertaa enemmän kuin tulivuoret normaalisti tekevät. Kerrataanpa nopeasti myös miten tämä tapahtuu: Kun sytytät puun palamaan niin valo ja lämpö, jonka voit aistia on kirjaimellisesti vuosikymmenten aikana puun kasvussaa hyödyntämää auringonvaloa. Vapautuva hiilidioksidi on täysin samaa hiilidioksidia jota puu hengitti sisäänsä yhteyttääkseen eli tuottaakseen sokereita ja tärkkelystä rungon ja lehtiensä rakennusaineeksi. Öljy on esihistoriallisista kasveista ja meren eliöistä miljoonien vuosien aikana syvällä maan alla syntynyttä nestemäistä ainetta, jossa on puun tapaan tallella sen raakamateriaalin omaksuma auringon energia ja yhteyttämä hiilidioksidi.


Päinvastoin kuin luonnon omissa prosesseissa, ihminen vapauttaa nyt kaiken tämän energian ja hiilidioksidin (ja ison liudan muitakin aineita) geologisessa silmänräpäyksessä ilmakehään lämmittääkseen talojaan, ajellakseen autoillaan ja lentääkseen uittamaan varpaitaan jossain kaukaisessa meressä. Pienen hetken ajan tämän ainutlaatuisen helposti hyödynnettävän energian käyttöönotto on nostanut ihmiskunnan hyvinvointia ja oli kiistämättä suuressa osassa kehittämässä länsimaista yhteiskuntaa. Itsekin voin tässä oman kodin lämmössä näpytellä läppäriäni pohjimmiltaan siksi, koska ihmiskunta koki teollisen vallankumouksen öljyn avulla kolmisensataa vuotta sitten.

Viimeisen sadan vuoden aikana on kuitenkin viimeistään käynyt selväksi, että tämän mustan kullan tuottamaa hyvinvointia on jaettu äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti. Öljyn hyödyntämisestä saatua voimaa on käytetty (ja käytetään edelleen) räikeästi heikompien sortamiseen ja öljyvarantojen haltuun saamiseksi on käyty lukuisia sotia. Viimeistään nyt kun vaihtoehtoiset energiamuodot kehittyvät vauhdilla tulisi öljyn tuottamalla vauraudella kyllästettyjen länsimaiden toimia vastuullisesti ja huolehtia siitä, että nyt kehittyvät yhteiskunnat hyödyntävät kasvussaan ympäristön ja inhimillisyyden kannalta kestävämpiä energiamuotoja ja toimintatapoja. Köyhät vuosikymmeniä tai -satoja riistetyt kehitysmaat eivät voi olla suunnannäyttäjiä tai maksaa uusien teknologioiden kehittämisestä.
"Ihminen syytää ilmakehään kymmenien tuhansien vuosien hiilidioksidimäärät muutamassa vuosikymmenessä ja jumittuu sitten väittelemään ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista."
Palataksemme vielä karbonaatti-silikaatti -kiertoon, maapallon historiassa on toisinaan tapahtunut katastrofaalisen suuria tulivuoren purkauksia, jotka ovat hetkessä syytäneet ilmakehään valtavasti hiilidioksidia, johtaen näin ilmaston nopeaan lämpiämiseen. Lämpiäminen sitten aiheuttaa enemmän sadetta, sadeveden happamuuden kasvua ja sitämyöden enemmän kivien rapautumista. Permikauden massasukupuuton yhteydessä massiiviset laavakentät ja tulivuorenpurkaukset ovat voineet nostaa ilman hiilidioksidipitoisuuden jopa 2000ppm asti. Tällaisiin lukemiin ei yksinään fossiilisten polttoaineiden polttamisen kautta voida tällä kierroksella päästä (takaisinkytkentöjen avulla ei ehkä kauas jäädä), mutta on tärkeä ymmärtää että tärkeintä ei ole muutoksen määrä vaan sen nopeus. Ihminen syytää ilmakehään kymmenien tuhansien vuosien hiilidioksidimäärät muutamassa vuosikymmenessä ja jumittuu sitten väittelemään ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista. Karbonaatti-silikaatti -kierto kyllä hoitaa ilmakehän koostumuksen ennalleen lopulta, mutta ihmiskunnalla ei ole mahdollisuuksia odottaa sen vaatimia miljoonia vuosia.


Usein kuulee sanottavan että ihminen on tulivuorten rinnalla liian mitätön pystyäkseen vaikuttamaan planeetan mittakaavan asioihin. Maapallon historiassa kuitenkin mitättömiltä näyttävät bakteerikokoluokan pieneliöt ovat muokanneet esim merien ja ilmakehän kemiallista koostumusta vaikuttaen vähitellen koko planeetan mittakaavalla. Ei ole vaikea uskoa että ihminen, joka on valjastanut mm.40% koko planeettamme maa-alueesta maanviljelylle pystyisi vaikuttamaan ympäristöön globaalilla tasolla. Päivittäin valtavia monimuotoisia ja elämää pursuavia metsäalueita muutetaan yksitoikkoisiksi palmuöljy-, maissi- tai soijamonokultuureiksi eikä suinkaan siksi että paikalliset ihmiset saisivat syötävää vaan valtaosin eläinten rehuksi tai biopolttoaineiksi. Kun kasveja syötetään eläimille ja koneille vain jotta ihminen saisi syödä lihaa ja päristellä moottoreita kärsivät samaan aikaan viljelyalueiden paikalliset yhteiskunnat ruoka- ja vesipulasta. On täysin kiistämätön fakta että kasvien syöttäminen lihantuotantoketjun eläimille (samoin muuten hyönteisille, joiden proteiinista yritettiin taannoin tehdä pientä hypeä) on monta kertaluokkaa tehottomampaa kuin jos ihminen söisi kasviravinnon suoraan.

Ilmaston ja merten lämmetessä joutuvat sekä maa- että merielävät sopeutumaan tai vaihtamaan maisemaa sopivampaan lämpötilaan. Käytännössä tämä tarkoittaa pohjoisella pallonpuoliskolla eliöstön siirtymistä kohti pohjoista. Monilla lajeilla tulee vastaan elinalueen raja jäämerelle saapuessaan ja ne kuolevat pois. Osa lajeista (esim linnut) voivat muuttaa vielä tätäkin pohjoisemmaksi, ainakin kunnes eivät enää voi. Asuinalueiden katoamisen ja jäätiköiden sulamisen yhteydessä puhutaan (ja vielä useammin näytetään kuvilla) myös jääkarhujen hankaloituvasta tilanteesta. Niin upeita eläimiä kuin jääkarhut ovatkin ohjaa tämä toistuva mielikuvamarkkinointi ymmärrystämme väärään suuntaan. Lämpenevä meri ja hupenevat jäätiköt uhkaavat suoraan ihmiskunnan selviytymistä kun kalastamalla saadun ravinnon hankkiminen vaikeutuu (Pohjanmerellä eläinplankton on viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana siirtynyt yli 1000km pohjoisemmaksi). Yli 500 miljoonaa ihmistä on suoraan riippuvainen korallilauttojen tarjoamasta ravinnosta ja lämpiävä vesi valkaisee ja tuhoaa koralleja tehokkaasti. Meriveden happamuus on lisääntynyt teollisen vallankumouksen jälkeen jo 30% ja jatkaa kasvuaan, se estää koralleita muodostamasta kestävää kalkkikuorta. Maanviljelylle sopivien alueet vähenevät mm.tulvatuhojen lisääntyessä ja kasteluvesien puuttuessa. Ainakin itseäni aktivoi ilmastotalkoisiin jokseenkin enemmän ihmiskunnan kuin jääkarhujen tulevaisuus.


Mannerlaatat liikkuvat planeettamme pinnalla noin samaa vauhtia kuin mitä ihmisen kynnet kasvavat. Pitkien aikojen kuluessa ne ovat useaan kertaan yhdistyneet ja erkaantuneet ja näin vaikuttaneet niiden pinnalla elävien kasvien ja eläinten elinympäristöön. Miljoonia vuosia omiin elinympäristöihinsä erikoistuneet ja sopeutuneet eliöt ovat voineet mannerten yhdistyessä levitä nopeasti laajasti uusille alueille ja ajaa paikalliset eliöt sukupuuttoon köyhdyttäen samalla monimuotoisuutta. Tämä on myös yksi niistä luonnollisista ilmiöistä joita ihminen toistaa tuhansia kertoja luontoa tehokkaammin. Laivaliikenne on historiallisesti levittänyt rottapopulaatioita ja simpukkalajeja ympäri maailmaa aiheuttamaan laajaa tuhoa paikallisissa ekosysteemeissä. Mitä köyhempää luonnon monimuotoisuus on niin sitä helpompi se on romahduttaa.

Ihminen on maapallolla uusi tulokas. Olemme saaneet paljon aikaiseksi lyhyessä ajassa ja sanotaan että nerokkuudellemme ei ole rajoja. Emme toistaiseksi kuitenkaan ole saaneet aikaan planeetanlaajuista hallintoa, joka pystyisi reagoimaan globaaleihin ongelmiin nopeasti ja tasapuolisesti. Joudumme siis toistaiseksi luottamaan paikallisiin hallintomalleihin ja niiden hitaaseen toimintaan ja huonoon hyötysuhteeseen. Toivoa sopii että täällä pohjoisessa Rinteen hallituksen tuoreet päätökset johtavat ilmaston lämpenemistä ehkäiseviin seurauksiin, päätöksiä on onnistuttu tekemään mutta nyt on toimeenpanon aika. Tuloksia ei tulla näkemään tällä eikä vielä seuraavallakaan hallituskaudella, mutta merkittäviä päätöksiä ja linjoja voidaan ja pitää tehdä nyt. Käynnissä olevan kuudennen sukupuuttoaallon luulisi olevan tarpeeksi painava syy myös henkilökohtaisten muutosten toteuttamisille. Kaikki keinot on otettava käyttöön, sillä muuten saatamme itse olla lunastamassa paikkaamme katoavien lajien joukosta.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Tiede, taide ja totuus

Törmäsin joku aika sitten kiinnostavaan ajatukseen asioiden merkityksellisyydestä ja se jäi pyörimään päähäni. Se meni jotenkin näin: “Data ei liikuta ketään, mutta hyvin tehty taide liikuttaa lähes aina”. Kyseessä on tietysti yleistys, mutta sen viesti on selvä. Me ihmiset rakastamme tarinoita ja jos hyvään tarinaan on liitetty jokin viesti on se paljon helpompi sisäistää kuin päntätä irrallisia faktoja. Aloin pohtimaan viestinnän haasteita. Miten ja mistä ihmiset saavat oikeastaan tietoa ja miksi samaa tietoa voi ymmärtää niin monella tavalla? Miksi joku lukee uutisensa Iltalehdestä, toinen Yleltä ja kolmas ainoastaan ulkomaisilta uutissivustoilta? Miksi sinä luet Zeroboys-blogia juuri nyt? Jatka toki lukemista niin pohditaan lisää.


Mistä dataa siis tulee? Tiedemiehet tutkivat yleensä todellista maailmaa tai sitä kuvaavia teorioita. He saattavat tehdä tiedettä intohimoisesti, mutta työn luonteesta johtuen julkaistut tulokset ovat aina hajuttomia ja mauttomia tilastoja tai raportteja. Tuloksia tuodaan julkisuuteen toisinaan suoraan tutkijoiden toimesta, mutta yleensä tavallisempaa on että uutistoimistoissa (tai niille tilauksesta) työskentelevät asiantuntijat pelkistävät tutkimusten keskeisimmät asiat, jotka sitten uutisoidaan isolle yleisölle. Sillä millä tavalla uutinen jaetaan on suuri merkitys siihen, miten uutinen vastaanotetaan.

Kansainvälisesti puolueettomina pidettävien uutistoimistojen uutisointi eroaa toisinaan poliittisesti, uskonnollisesti tai kulttuurellisesti sitoutuneista kollegoistaan. Uutisista valitaan omaa kohderyhmää puhuttelevat asiat ja niistä kerrotaan itselle edullisella tavalla. Oman yrityksensä tai toimialansa mahdollisista terveys- tai ympäristövaikutuksista tilattuja tutkimusraportteja kannattaa aina lukea varauksella, vaikka ne väittäisivätkin perustuvansa arvostettujen tutkijoiden päätelmiin. Tutkijoiden päätelmistä on saatettu valita raportin tilaajalle sopivimmat ja väritellä niitä kuten esim. kotimaisen naudanlihantuotannon ekologisuusraportissa kävi. Samaa totuuden venyttämistä tai jopa suoranaisia sammakoita on havaittavissa poliitikkojen vaalipuheissa. Meidän tavallisten tallaajien onneksi julkaistujen raporttien ja annettujen lausuntojen totuuspohjaa tarkastetaan aktiivisesti muiden asiantuntijoiden toimesta.

Iltapäivälehtien mahdollisesti faktoiltaan korrekti viestintä irrottaa asiayhteydestään tai korostaa mahdollisimman huomionhakuisesti mitä milloinkin senhetkiseen keskusteluilmapiiriin uppoavaa tutkimuksen yksityiskohtaa. Tarkoitus on vain myydä lehtiä (tai luoda mainostajille klikkauksia). Taitavasti välitetty uutinen herättää tunteita ja tämä liikuttumisen aivoihimme luoma kemiallinen tunnejälki kirjoittaa asioita muistiimme tehokkaasti. Mitä enemmän uutinen (tai sen viestijä) tämän lisäksi mukailee aiempia käsityksiämme tai mielipiteitämme niin sitä paremmin se sisäistetään.
"Meitä ympäröivä maailma ei ole puhdasta matematiikkaa, jossa jokainen totuus on ajaton ja absoluuttinen. Tietoa lisäämällä voimme parantaa todennäköisyyksiämme päästä lähemmäs todellisuutta."
Uutisen kerrontatavan lisäksi on merkittävää keneltä viesti tulee. Jos viestin tuo aiemmin luotetuksi todettu lähde niin olemme sille paremmin vastaanottavaisia. Se miten luottamus on kuhunkin tietolähteeseemme aikoinaan luotu voi vaihdella huomattavasti. Kyseessä voi olla julkisuudesta tuttu tieteen popularisoija joka on selkeällä ja ymmärrettävällä viestinnällään tehnyt meihin vaikutuksen tai vaikka työkaveri, johon olet jo vuosia luottanut vaativissa työtehtävissäkin. Se voi olla opettajasi tai vaikka Facebookista löytämäsi puolituttu ikätoveri jonka ajatuksiin on helppo samaistua. Luottamuksen syntyminen on pitkälti tiedostamaton prosessi jota ohjaavat sekä tunteet että järki.

On hyvä tiedostaa että kullakin tietolähteellä voi olla ns. oma lehmä ojassa ja objektiiviseltä kuulostava tiedonlevitys voikin tarkemmin tutkailtuna saada jopa propagandistisia piirteitä. Miksi et hakisi tietoa väilllä myös muualta? Keskustele eri mieltä olevien kanssa ja haasta keskustelukumppanin lisäksi itsesi olemaan vastaanottavainen uusille ideoille. Meitä ympäröivä maailma ei ole puhdasta matematiikkaa, jossa jokainen totuus on ajaton ja absoluuttinen. Tietoa lisäämällä voimme parantaa todennäköisyyksiämme päästä lähemmäs todellisuutta.

Palatakseni tämän kertaisen blogaukseni lähtökohtaan “Data ei liikuta ketään, mutta hyvin tehty taide liikuttaa lähes aina” haluan nyt siirtyä tarkastelemaan tuota jälkimmäistä lausetta. Taide saattaa sanana sisältää hienostuneita viboja ja monet kokevat sen olevan jotain itselle kaukaista museon ovien taakse suljettua. Asia ei kuitenkaan ole ainoastaan niin vaan taide on oikeastaan hyvin arkinen ja merkittävä asia. Musiikki on taidetta, elokuvat ja tv-sarjat ovat taidetta (poislukien reality-sarjat toim..huom.) ja jopa urheilu voi toisinaan olla taidetta. Taide on luovuutta ja synnyttää usein tunteiden lisäksi meille tärkeitä idoleita. Toisinaan äänestämme idolimme jopa päätöksiä tekemään eduskuntaan, mutta onneksi useimmiten saamme vastaanottaa heidän viestiään nautittavammassa muodossa.

Olen itsekin fanipoika. Musiikkimaultani olen perinteisesti metallimusiikkin suuntaan kallellaan, mutta kuitenkin melko avoin muillekin musiikkityyleille. Lapsena huoneeni seiniä peittivät idolieni julisteet ja levyt soivat taukoamatta (soivat oikeastaan edelleenkin). Haluankin tähän blogin lopuksi jakaa teille Top 9 -listani ympäristötietoisuutta taiteen avulla lisäävistä biiseistä. Kymmenenettä biisiä listalle voitte te lukijat ehdottaa Zeroboysin facebookiin tämän blogauksen julkaisun alle (tai jos et facebookissa ole niin vaikka tämän blogauksen kommenttikenttään tuonne alle).

Jotkut valitsemistani biiseistä voivat kenties olla sinullekin jo tuttuja. Koitappa nyt hetkeksi vapautua musiikkityylejä koskevista ennakkoluuloistasi ja keskittyä sanoituksiin ja viestiin mitä jotkut näistä artisteista ovat levittäneet jo useita vuosikymmeniä. Antoisia kuunteluhetkiä, syvennytään melodioihin, samaistutaan viestiin ja Kapteeni Planeetan sanoin “Let our powers combine!”.


1. Megadeth - Countdown To Extinction



2. Stratovarius - Paradise



3. Ozzy Osborne - Dreamer (tässä sanoitukset)



4. Testament - Greenhouse Effect



5. Chris Rea - Road to Hell



6. Bad Religion - Watch it Die



7. Stam1na - Rikkipää (tässä sanoitukset)



8. Klamydia - Luonto Kostaa (tässä sanoitukset)



9. Gojira - A Sight To Behold




maanantai 4. maaliskuuta 2019

Vähän liikaa kaikkea


Omien lasten rakastamista voisi varmaan pitää melko universaalina ilmiönä. Voisin kuvitella että lapsenlapset kuuluvat sitten aikanaan samaan kategoriaan. He ovat luultavasti omille lapsilleni maailman tärkeimpiä asioita ja sitä kautta myös itselleni. Mutta entäpä heidän lapsensa, tai vielä heidän lapsensa? Missä kohtaa omista jälkeläisistä tulee tarpeeksi kaukaisia, jotta heihin ei enää tunne sidettä tai että he menettävät merkityksensä esimerkiksi omia valintoja tehdessä? Ajatellessani minua edeltäneitä sukupolvia voin helposti todeta että omien isovanhempieni vanhemmista minulla ei ole mitään kokemusta tai havaintoa, he olivat kaikki kuolleet jo aikoja sitten ennen syntymääni.

En voi väittää käyttäneeni kovin paljoa aikaa näiden iso-isovanhempien elettyjen elämien tai tehtyjen tekojen miettimiseen vaikka sukupuusta voin heidän nimensä, elinaikansa ja lastensa nimet tarkistaa. Varmasti he ovat olleet omille isovanhemmilleni rakkaita ja tärkeitä ja ehkä vielä omillekin vanhemmilleni jonkunlaisia esikuvia. Kolme sukupolvea sitten Suomessa elettiin sotia edeltävää aikaa, mutta vaikka sitä seuranneet sotien repimät vuosikymmenet arpeuttivat lähes koko maailman niin eipä kyllä tulisi mieleen syyttää heidän sukupolveaan kollektiivisesti siitä että muuttivat maailman savuavaksi raunioksi. Ehkä siitä huolimatta tulevat sukupolvet seisovat sadan vuoden kuluttua haudoillamme ja syyttävät meitä erilaisesta maailmanlaajuisesta tuhosta. Ehkä, mutta ei se ainakaan itselleni ole ollut se tehokkain argumentti yltiöpäisen kuluttamisen ja haaskaamisen vähentämiseksi/lopettamiseksi.
"Haluaisin ehdottaa ainakin kaikille median edustajille ilmastoahdistus-sanan korvaamista aina sanalla ilmastotietoisuus. Tietoisuus, toisin kuin ahdistus, on omiaan lisäämään keskustelua, vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta ja se on tie kehitykseen."
Omasta mielestäni toteamus “tulevat sukupolvet syyttävät meidän sukupolveamme ympäristötuhosta” herättää mielessä mielenkiintoisen ajatuksen, mutta ei juuri johda käytännön toimiin. Pääasiassa se on taas vain yksi keino sysätä syyllisyyttä tasapuolisesti kaikille, vaikka kaikilla ei ole tasapuolisesti mahdollisuuksia vaikuttaa. Tämä syyllisyydentunto ilmenee nykyään usein ilmastoahdistus-sanan käyttönä ja tekee koko laajasta aiheesta luotaantyöntävän. Ahdistus sanana viittaa negatiivisiin tunteisiin ja hoidontarpeeseen, ahdistus lamauttaa ja vähentää halukkuutta sosiaaliseen vuorovaikutukseen, se hävettää ja sitä ei halua ajatella. Haluaisin ehdottaa ainakin kaikille median edustajille ilmastoahdistus-sanan korvaamista aina sanalla ilmastotietoisuus. Tietoisuus, toisin kuin ahdistus, on omiaan lisäämään keskustelua, vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta ja se on tie kehitykseen. Haluaisitko kohdata hämärällä kadulla joukon ahdistuneita vai tietoisia nuoria? Kumman joukon kanssa kehittäisit mielummin asuinlähiötäsi? Semantiikkaahan tämä lopulta on, mutta ehkä ajattelemisen arvoista?

Konkreettisten tekojen perustelemisen osalta olen yrittänyt olla tietoon nojaava persoona. Jos kuulen kiinostavia väitteitä asiasta tai toisesta niin usein alan selvittää mistä oikeastaan puhutaan ja koitan muodostaa oman mielipiteeni  oppimani puolueettoman tiedon pohjalta. Iän myötä sitä oppii myös välttämään sellaista puolivälinpitämätöntä “joo samaa mieltä”-nyökkäilyä ja sanomaan suoraan oman mielipiteensä. Tämä on hyvä asia, kunhan mielipiteensä osaa perustella. Usein tällaista dialogia käydessä huomaa nopeasti kuinka asioista, joista itse luulee tietävänsä saakin kuulla uusia näkökulmia ja ajatuksia, joka taas saattaa johtaa asioiden lisäselvittelyyn. Muistutuksena lukijoille että dialogi tarkoittaa vuoropuhelua ja monologi yksinpuhelua.

Jokainen vähänkin atk-taitoja omaava tietää että uudella tiedolla voidaan kirjoittaa yli vanhaa tietoa, ainakin jos kirjoitussuojaus ei ole käytössä. Toisinaan sitä havahtuu itsekin kun vastaan tulee tietoa, joka tuntuu klikkaavan omaa kirjoitussuojaa vastaan. Voin kuvitella monia lääkäreitä, jotka hämmästyivät puoli vuosisataa sitten kun tupakan vaaroista saatiin kiistattomia tutkimustuloksia. Useimmat omaksuivat uuden tiedon, jotkut jopa varmasti kokivat tärkeäksi oman uskottavuutensa kannalta lopettaa itse tupakoinnin. Varmasti hyvin monilla sekä tupakoivilla, että tupakoimattomilla lääkäreillä uusi tieto kolahti kuitenkin liian kovaa kirjoitussuojaan ja/tai sosiaalisen ympäristönsä arvoihin ja omien aivojen päivitysversio päätettiin hylätä, usein (aikaiseen) hautaan asti.
"Kuka tietää minkä täysin arkisen asian saamme seuraavaksi kuulla olevan kestämättömällä pohjalla ainoastaan koska sen valmistaja maksimoi voittonsa ympäristön ja/tai kuluttajien kustannuksella."
Nykyään tupakan vaarat ymmärretään sekä lääkärikunnassa, että tavallisten tallaajien parissa paremmin ja sen asemaa arkipäiväistyneenä koko perheen myrkkynä on onnistuneesti horjutettu pääasiassa lainsäädännön avulla. Monista muistakin asioista tietomme päivittyvät jatkuvasti, toisinaan ihan huomaamatta, toisinaan lööppi-/somekohujen saattelemina. Uudenvuodentinat päätettiin kieltää lailla EU:n alueella perustuen ympäristö- ja terveyshaittoihin. Tinat, jotka olivat todellisuudessa jopa 95% lyijyä korvattiin lyijyttömillä aivan kuten autojen bensiinitkin 25 vuotta aikaisemmin (itselleni ei oikein koskaan selvinnyt kuka tässä prosessissa oli se häviäjä, jota niin kovaäänisesti puolustettiin?). Mikromuovien osuus varsinkin merten ekosysteemien tuhoajana on viime vuosina käynyt yhä selvemmäksi ja ehkä vihdoin myös niiden osalta saadaan lainsäädännöllisiä keinoja käytön vähentämiseen. Kuluttajana itsekin olen huomannut esimerkiksi niitä pieniä hippusia joita joissain saippuoissa ja jopa hammastahnoissa. Nyt kun tiedän niiden olevan pieniä muovinpalasia niin ei tulisi mieleenikään kyseisiä tuotteita ostaa. Kuka tietää minkä täysin arkisen asian saamme seuraavaksi kuulla olevan kestämättömällä pohjalla ainoastaan koska sen valmistaja maksimoi voittonsa ympäristön ja/tai kuluttajien kustannuksella. Tällaisissa tapauksissa uuteen tietoon tulee reagoida ja toimintatapoja muuttaa. Tieto ei lisää pelkkää tuskaa ja lause “Näin se on aina tehty, näin se tullaan tekemään” ei sovi kuin punk-lyriikkaan.


Kuluttajana on usein mahdotonta tietää yksittäisten ostostensa hiilijalanjälkeä tai sitä onko sen valmistusprosessissa käytetty sopimattomia resursseja. Jälleenmyyjiltä saatu tieto tuotteiden alkuperästä ei ole välttämättä luotettavaa eikä puolueetonta tietoa ole saatavilla. Tästä huolimatta toisinaan on pakko hankintoja tehdä, eikä kaikesta tarvitse syyllisyyttä tuntea.

Ostamiseen liittyy kuitenkin sellainen harmillinen tosiasia, että kulttuurissamme ylikuluttaminen on hyväksyttyä, jopa ihailtavaa. “Kaksi yhden hinnalla”, "Hullut päivät" tai “Black friday” -tyyliset myyntikannustimet ohjaavat hankkimaan liikaa kaikkea ja totuttavat meidät ajatukseen että yksittäisiä tavaroita ei tarvitse arvostaa. Mitä väliä jos tuotteet ovat huonolaatuisia tai kohtelemme niitä välinpitämättömästi kun meillä on heti korvaava tuote kaapissa tai ainakin parin klikkauksen päässä. Meille mainostetaan halvimpia tuotteita jotka on valmistettu toisella puolella maailmaa usein joko riistetyllä työvoimalla tai ryöstetyillä resursseilla. Pahimmassa tapauksessa molemmilla. Jos Suomessakin mm. suuret kaivosyhtiöt tuntuvat väistelevän suhteellisen tiukkaa ympäristölainsäädäntöämme leikiten, ei ole vaikea kuvitella että vähemmän kehittyneissä maissa raha puhuu ja teollisuus riistää yksittäisiä työntekijöitä, maanomistajia yhteiskuntaa ja ympäristöä huoletta. Ainakin niin kauan kuin tilauksia länsimaista satelee nykyiseen tahtiin. Hyvä muistaa että jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3-4 maapallon resurssit.

Nettivaatekaupassa on yleistynyt tapa tilata useita eri kokoja samasta tuotteesta ilmaiseksi kokeiluun, ostaa sopiva ja palauttaa loput. Pelkästään edestakaiset postitukset aiheuttavat turhaa kuormitusta ja  jotkut nettikaupoissa ja postimyyntinä toimivat kaupat hävittävät toisinaan palautetut tuotteet (jopa elektroniikan) sillä niiden uutena myyminen ei enää onnistu ja käytettynä kulut ylittävät katteen. Muotitalot tuottavat valtavia jätevuoria käyttämättömiä ja täysin ehjiä vaatteita. Jopa hyväntekeväisyysjärjestöt tilaavat isoja vaate-eriä halpatuotantomaista, ylläpitäen työntekijöitä riistävää teollisuutta. Systeemi on järjenvastainen, mutta noudattaa täysin globalisaation luomia markkinakäytäntöjä. Otetaan sieltä mistä irti saa ja viedään sinne jossa on rahaa. Yhtälössä ei ole tilaa sellaisille käsitteille kuin moraali, ympäristövaikutukset tai ihmisoikeudet. Tarkennuksena haluan todeta, että tämä ei tarkoita että pitäisi pukeutua vaahteranlehtiin ja asua kivenkolossa.
"Mikä osoittaa suurempaa halveksuntaa pitkää tuotantoketjua kohtaan kuin lopputuotteen haaskaaminen?"
Kuluttajana jokaisen meistä kannattaisi kiinnittää huomiota ostamisen kulttuuriin ja tehdä valintoja perustuen todelliseen tarpeeseen eikä ajatukseen että parempi omistaa liikaa kuin liian vähän. Nopeasti pilaantuva ruoka on tästä hyvä esimerkki. Jos ostaa jääkaappiin aina ruokaa “vähintäänkin tarpeeksi” huomaa nopeasti että varsinkin jauhelihoja, hedelmiä ja maitotuotteita pilaantuu ja ne päätyvät lautasen sijasta suoraan roskakoriin. Ruoan haaskaamista ei osata hävetä, sen sijaan tunnetaan häpeää jos jääkaapissa ei olekaan monenlaista leikkelettä tai joka päiväksi eri ruokaa. Mikä osoittaa suurempaa halveksuntaa pitkää tuotantoketjua kohtaan kuin lopputuotteen haaskaaminen?

Jääkaapin lisäksi myös autotallissa säilötään usein, jos ei nyt pilaantuvia niin ainakin  kovaan tahtiin arvoaan alentavia kulutushyödykkeitä: autoja. Jopa kymmenien tuhansien eurojen arvoisia menopelejä istutetaan paikoillaan 95% ajasta. Useissa talouksissa autoja on useampia, jotta kaikki pääsisivät aina heti liikkeelle kun tarvetta ilmenee. Haja-asutusalueilla vaihtoehtoja ei aina ole, mutta kaupunkialueella asennemuutoksella saa helposti 50% ajokilometreistä leikattua. Valtaosa kaupunkiajosta koostuu lyhyistä muutaman kilometrin pyrähdyksistä, kauppareissuista ja harrastuksista, joihin yleensä voi päästä kävellen, pyörällä, julkisilla tai kimppakyydillä. Sivutuotteena saattaa saada liikuntaa, raitista ilmaa tai jopa ystäviä.
"Viinistä poiketen auto ei parane vuosien mittaan seisottamalla sitä paikallaan."
Yleensä autoilusta puhuttaessa keskitytään sähköautoihin ja hybrideihin siirtymiseen, siihen kuinka 10 tai 20 vuoden päästä teillämme ajaa satoja tuhansia uusia uljaita sähköautoja vaikka todellisuudessa huomion pitäisi kiinnittyä ajamisen ja ajoneuvojen määrän jyrkkään vähentämiseen. Autoa on perinteisesti totuttu pitämään statussymbolina ja kiinteänä osana elämää ja tästä johtuen oman auton omistaminen tuntuu todella monille tärkeältä, jopa pyhältä. Autoa pitäisi kuitenkin oppia katsomaan vain kätevänä 1500kg metallin, muovin ja kumin yhdistelmänä, joka on suunniteltu toimittamaan ihmisiä ja rahtia paikasta A paikkaan B, tarjoten samalla mahdollisuuden poiketa matkan varrella vaikka paikassa C. Hyvästä viinistä poiketen hyvä auto ei parane vuosien mittaan seisottamalla sitä paikallaan kotipihassa, tallissa tai työpaikan parkkipaikalla. Yhteiskäyttö ja -omistajuus ovat toimiva vaihtoehto autoista puhuttaessa, ne vain tuntuvat yleistyvän tuskaisen hitaasti. Ehkä lainsäädäntöä voidaan tässäkin asiassa saada jossain vaiheessa apuun. Taloyhtiöille on jo suuremmissa kaupungeissa tarjolla yhteiskäyttöautoja, jotka saa käyttöönsä helposti puhelimen applikaatiolla. Käyttömaksut ovat murto-osa auton hankinta- ja ylläpitohinnoista eikä korjauksista tai muusta huoltamisesta tarvitse itse huolehtia. Omistajuuden ajatuksesta pitäisi vaan osata päästää irti.


Ilmastonmuutos vaikuttaa olevan katalysti. Tai ainakin agitaattori, joka nostaa ärsykekynnystä juuri sen verran että asioita alkaa tapahtua. Tarkoitan tällä sitä, että on useita asioita, joiden järkevyys, tehokkuus tai laatu ovat olleet kyseenalaisella tasolla jo pitkään, mutta ilmastonmuutos on vihdoin tekijä, joka saa ihmiset laajemmin miettimään voisiko asioita tehdä paremmin. Kaltaiseni ihmiset, joille esim. eläinten kärsimys ei ole ollut tarpeeksi painava syy rajoittaa lihansyöntiä on ilmastonmuutos tarjonnut toisen hiukan itsekkäämmän syyn - ihmisten kärsimyksen - aktivoimaan toimintaan. Päinvastoin kun ilmastotoimia vastustavat ihmiset usein ajattelevat ei omien tapojen muuttaminen tuota kärsimystä vaan pikemminkin vähentää sitä. Jos ette usko niin suosittelen kokeilemaan!