Käsikirjoitettu todellisuus

Pyörittelin töitä tehdessäni taustalla live-videota joka seurasi Greta Thurnberigin Atlantinylityksen viimeisiä hetkiä Portugalin rannikolla. Nuori nainen on päättäväisyydellään ja suorapuheisuudellaan sytyttänyt ympäristötietoisuuden kipinän sukupolvensa edustajiin ympäri maailmaa ja Lissabonissakin häntä oli vastaanottamassa sataman täydeltä kiljuvia ja hurraavia faneja. Hetken aikaa mietin mielessäni että tuntui kuin katsoisi supersankarielokuvaa, jossa pieni ja epätyypillinen supervoimia omaava tyttö haastaa kaikki maailman pahikset kaksintaisteluun.

Leffan pahikset ovat sen sijaan tyypillisiä. Hyvine tarkoituksineen urillensa ja aatteisiinsa ajautuneita ja useimmiten huomaamattaan hivuttaen eriarvoisuuden, rahan ja ympäristön tuhoa edistämään päätynyttä valtaväestöä. Nämä pukumiehet (ja -naiset) ovat tarinan tässä vaiheessa näennäisesti alistuneet ympäristön vuoksi tehtäviin muutoksiin.

"Sivujuonessa tylsät tiedemiehet pävittävät raporttejaan ja koomista sivuosaa vetävä iltapäivälehdistö keskittyy kansan syvien rivien viihdyttämiseen"

Tässä kohtauksessa, vakiintuneen tavan mukaan, nokkimisjärjestyksessä alin eli paikallishallinnon edustaja, on saapunut Lissabonin satamaan Sankaritarta vastaanottamaan. Hänen tervetuliaispuheessaan kuulemme kiitokset Gretalle hänen inspiroivista toimistaan ja lupaukset että ainakaan tämä kaupunki ja tämä maa ei jätä muutostoimiaan vain suunnitelman tasolle.

Tätä supersankarielokuvaa vaivaa kuitenkin sama vika kuin muitakin lajitovereitaan: liian pitkä kesto. Antagonistit pelaavat vain aikaa ja huomattavan suuret lupaukset sovitetaan talouden raameihin siten, että niistä toimeenpannaan ainoastaan se osa, joka ei vaikuta bruttokansantuotteeseen sitä vähentävästi Sivujuonessa tylsät tiedemiehet pävittävät raporttejaan ja koomista sivuosaa vetävä iltapäivälehdistö keskittyy kansan syvien rivien viihdyttämiseen irrottamalla raporteista huomiohakuisia lauseita joita voi sitten helposti väärinymmärtää ja levitellä hauskoina meemeinä osana"ilmastohysteerikoiden" hulluutta.

"Greta viestii johdonmukaisesti aina olevansa tieteen asialla, hän ei väitä olevansa asiantuntija, vaan lukeneensa tarpeeksi tietääkseen että jotain on tehtävä. Helppo samaistua, ainakin jos osaa lukea."

On vaikea kuvitella että tälle elokuvalle voitaisiin koskaan saada ehdottoman onnellista loppua. Sankari saattaa saada taakseen tarpeeksi vahvoja tukijoita jotta yhteiskuntamme suuntaviivat alkavat muuttua, tuskin kuitenkaan niitä ympäröivän ilmaston ja ympäristön muutoksen vauhdilla. Tai sitten leffan keston venyessä yleisö yksinkertaisesti menettää kaiken kiinnostuksen asiaan ja tyytyy näpräilemään puhelimiaan. Todennäköisempää saattaa olla että tuotannolta vedetään harhaanjohtavan populismin, uskontojen ja valtaapitävien toimesta rahoitus kokonaan pois ja tyydytään ihailemaan maisemia business-as-usual-junan ikkunoista sen puuskuttaessa kohti katkennutta siltaa ja räiskyvää loppukohtausta kauan ennen kuin se saavuttaa pääteasemansa Vanhoinahyvinäaikoina-kaupungissa. Mahdollisuus on myös nopealle ratkaisulle, joka hoitaa sekä yhteiskunnan että elinkelpoisen ympäristön pois vaihtoehtojen joukosta, mutta sitä vaihtoehtoa ovat lukuisat post-apokalyptisten elokuvien ja kirjojen tekijät osanneet kuvailla paljon minua paremmin, joten ei siitä sen enempää.

Greta viestii johdonmukaisesti aina olevansa tieteen asialla, hän ei väitä olevansa asiantuntija, vaan lukeneensa tarpeeksi tietääkseen että jotain on tehtävä. Helppo samaistua, ainakin jos osaa lukea. Hänen inspiroiminaan järjestettyjen koululaisten ilmastolakkojen tarkoitus ei ole tarjota oppilaille mahdollisuutta lintsata koulusta eikä sen enempää suoraan tuottaa yhteiskunnan muutostakaan. Niiden tarkoitus on lähettää vilpitön ja vakava viesti muutoksen tarpeesta ja tilauksesta. Tuo viesti on suunnattu vanhemmille sukupolville ja erityisesti päättäjille.

Lukiessani raportteja Madridin COP25-ilmastokokouksen laihoista tuloksista ja vuoden 2018 kasvaneista kasvihuonepäästöistä olen alkanut ajatella yhä enemmän että Gretan ja muiden ilmaston puolesta lakkoilevien viestin pitäisi heijastua tekoina myös muiden kuin poliittisten päättäjien toimissa. Koululakkoilu on helppo ja huomiota herättävä tapa nuorten äänioikeutuksettomien mielenilmauksille, mutta työelämässä oleville ehdottaisin jotain rakentavampaa. Esimerkiksi "Aktiivista Tukilakkoa", jossa osa työajasta käytettäisiin nuorten lakkolaisten (ja globaalin tiedemaailman) viestin tukemiseen itselle parhaiten soveltuvalla tavalla. Tällä tavoin päättäjille suunnattu paine jatkaisi kasvuaan ja talouskasvuakin hillitsevien muutosten poliittinen edistäminen helpottuisi.

Todellisuutta ei oikeastaan voi käsikirjoittaa vaan sitä voi vaan työntää haluttuun suuntaan ja katsoa mitä tapahtuu. Vallankumoukset, talouden taantumat ja ihmisoikeudet muuttuvat osaksi havaitsemaamme todellisuutta vasta kun tarpeeksi moni ihminen uskoo niihin. Silti aivan kuten elokuvissakin, pienen budjetin teokset yltävät joskus suurempaan suosioon ja synnyttävät kokonaan uusia suuntauksia kuin ison rahan edustajat.

Olen blogannut jo muutaman vuoden arkipäivän ilmastoteoista, mutta pääosin yksityisen ihmisen näkökulmasta jättäen työelämän keskustelun ulkopuolelle. Kaikki lukemani nykyaikaista ja tulevaa talouselämää koskevat kirjat ovat yhtä mieltä siitä, että ympäristöongelmaa ei voida ratkaista ilman tuntuvaa muutosta jatkuvaa kasvua tavoittelevaan talousjärjestelmään. Kuten muissakin yhteyksissä romahdusta ehkäisevään työhön budjetoitavat sijoitukset ovat huomattavasti pienempiä kuin myöhemmin rikkoutuneen järjestelmän korjaaminen ja tekohengittäminen. Aion siis jatkossa pohtia myös keinoja, joilla yritykset voivat investoida omaan hyvinvointiinsa tekemällä ilmastotyötä.

 Uusia Zeroboys-kujeita luvassa 2020 vuodenvaihteessa!