Tunnisteet

ilmastonmuutos hiilijalanjälki lentomatkailu #nofly #zerofly asennemuutos juna Korona-virus bussi ilmastoteko muutos tukilakko zerofly Korona ilmastotietoisuus kasvissyönti kulutus laivamatka 3Dolli BIOS CO2 Climate Change IPCC Kanaria Pariisin ilmastosopimus Quorn ajansäästö ajatteleminen autoilu empatia ennakkoluulo eurooppa henkilökohtainen heräte-virta ilmastoahdistus ilmastolakko ilmastosopimus joseph romm kalastus katkaisintöpseli kauramaito kirja kokonaisuus laiva lihansyönti lobbaus onnellisuus politiikka some sähkönsäästö sähkösopimus takaisinkytkentä telttailu turvallisuus vaalit viestintätuki wegetarismi yritys 2020 30 työpäivää Agenda-Art2030 Auttiköngäs COP25 Covid-19 Harari Helvetinkolu Härkis Juha Sipilä KIKY Kalajoki Kuopio Kuusniemi Lauhanvuori Leonardo DiCaprio Martin Scorsese Nyhtökaura Oma maa Powerpark Rovaniemi Sapiens Suomi Suurpetokeskus Tampere Unimyrsky Visulahti algoritmi arjen muutos autoloma automaatio bad religion black friday bruttokansantuote chris rea dialogi dokumenttielokuva e-kirja eduskuntavaalit ekologinen jälleenrakennus ekologisuus energian aika etiikka frisbee-golf greta thurnberg grillaus hallitus hallitusohjelma harrastus hiilidioksidi hullut päivät hurrikaanit hyvän sään aikana hyönteiset ilmainen ilmastokatastrofi ilmastomarssi investointi joker jumala juomavesi jääkausi kWh kansallispuisto kapitalismi kasvihuoneilmiö kasvislounas katalysti keikahduspiste kerskakulutus keskustelu kestävä kehitys kesäloma kiire konsumerismi korallit kotikoulu kotiopetus kuivuminen kupla kuukausimaksu kuumeneminen kvanttifysiikka lama lapset lapsiperhe lenkkeily lihantuotanto lomamatka loppupeli lukeminen luomu mainos markkinatalous massamuutto massasukupuutto matkatoimisto megadeth merenpinnan nousu mikromuovi minigolf monimuotoisuus musta hevonen mökki naomi klein network on-demand osakkeenomistaja ozzy osborne patikointi peak point pohjoisnapa polarisoituminen punk-lyriikka puutarha päiväkirja päästörajoitukset retkeily rihmasto robotti robottien kukoistus rohkeus ruokavalio ryhmächat saksa seikkailu sisustaminen soijarouhe sopeutuminen sosiaalinen media sota stam1na standby power stratovarius sukupuuttoaalto supersankari suuryritykset säästö taantuma taide taideterapia talouskasvu tarina testament tiede tieto tina totuus tuhlaaminen tulevaisuus tupakka työpaikka uskonto utopia uusi normaali vaaliväittely vaellus vallankumous valtio verotus video ydinvoima yhteiskäyttö ylikulutus ympäristö yrittäjä

perjantai 11. lokakuuta 2019

Hyvien puolella?

Blogaaminen arkipäivän ilmastoteoista käy sitä hankalammaksi mitä arkipäiväisemmiksi asiat itselle käyvät. Mistä sitä kertoisi? Jokapäiväiset kasvislounaat ovat luonteva osa elämää. Jatkuvasti monipuolistuva lihattomien vaihtoehtojen kirjo lähikaupassa ilahduttaa ja raaka-aineet kääntyvät jo näin parinkin vuoden kokemuksella maukkaiksi ruoiksi. Lasten harrastukset ja työmatkat hoidetaan pääosin julkisilla tai kesäkaudella polkupyörillä. Oma auto pidetään rekisterissä vain kesäisin ja sekin kunnes löydetään läheltä järkevä ratkaisu esim yhteiskäyttöautoista, jolloin oman voisi myydä pois. Lomamatkat hoidan maata pitkin, tosin Suomesta poistuessa yhdistettynä laivamatkaan. Sähkönkulutuksesta on aikoja sitten leikattu turhat herätevirrat pois katkaisintöpseleillä ja rikkoutuneita kodinkoneita uusilla korvatessa kiinnitetään huomiota kestävyyteen ja virrankäyttöön.


Kaikki edellämainitut muutokset elämäntapaani ovat rikastaneet arkeani. Syön terveellisemmin, huomaan olevani virkeämpi ja ruoka on mauiltaan monipuolisempaa. Bussit ja Tampereelle lähivuosina valmistuva ratikka tarjoavat niin hyvät liikkumismahdollisuudet että oikeastaan ainoa syy kulkea päivittäin autolla kaupunkialuetta ristiinrastiin ovat mukavuudenhalu ja harha tämän luomasta paremmasta elämänlaadusta. Kiire on valinta, mutta kuinka moni rohkenee tarkastella omaa kalenteria kriittisesti, itsehän me kalenterimme lopulta täytämme. Lomalennoista ja muusta kerskakulutuksesta olen jo aiemmin kirjoitellut joten sen osalta kehoitan lukemaan tämän, ja tämän tekstini. Energiankulutus on vähentynyt kotona ja töissä huomattavasti (tarkempia lukuja tästä), enkä edelleenkään koe töpselin napin painamista työlääksi.

Lähipiirissäni arjen ilmastoteot ovat ehkä enemmän puheenaiheena, mutta juurikaan en konkreettisia toimia ole huomannut. Ei sillä että kokisin asian olevan jollain lailla minun vastuullani, mutta mielenkiinnosta seuraan miten ihmiset omaksuvat kuulemaansa tietoa tai käytännössä useimmiten sivuuttavat sen ja siirtyvät sitten nopeasti takaisin puhumaan helpommista aiheista. Alkaessani blogaamisen muutama vuosi sitten tarkoitukseni oli kokeilla miten itse onnistun noudattamaan tiedemaailman laatimia suosituksia hiilijalanjäljen pienentämiseen ja kertoa siitä muillekin, madaltaen kynnystä seurata esimerkkiäni. Uskon että muutokset olivat kautta linjan niin helppoja itselleni siksi että asenteeni muutokseen oli positiivinen ja jokainen toteutettu muutos vahvensi luottamusta itseen ja omaan tekemiseen. En silti sanoisi että olen tehnyt edes omassa mittakaavassani tarpeeksi, muutamassa vuodessa suositukset ovat kiristyneet ja tavoitteet ovat korkeammalla. Arkipäivän keinot alkavat kuitenkin käydä vähiin.
"Keskustelisin mielelläni myös erimieltä olevien ystävieni kanssa, mutta tämän olen huomannut vaikeaksi toteuttaa."
Missään vaiheessa en koe olleeni ahdistunut ilmaston tai yhteiskunnallisen tilanteen takia, ehkä olisin ahdistunut jos en esimerkiksi toisinaan blogaisi ajatuksiani ulos päästäni tai voisi niistä keskustella samanmielisten ystävieni kanssa. Keskustelisin mielelläni myös erimieltä olevien ystävieni kanssa, mutta tämän olen huomannut vaikeaksi toteuttaa. Muistutan kuulemma uskovaista, pääni on perseessä tai jos mitään henkilökohtaista keskustelun lopetuslausetta ei haluta käyttää niin toistellaan vaikka sitä kuinka Suomi on niin pieni että on aivan sama mitä me täällä puuhastelemme. Niin, on aivan sama välitetäänkö toisistamme vai ei ja sen alkaa kaupunkiemme keskustoissa kävellessä huomaamaan.

Lasteni koulunkäyntiä seuraillessani ja avustaessani esimerkiksi kokeisiin valmistautumisessa huomaan ilokseni kuinka ilmastonmuutos on selvästi esillä nykyisessä opetussuunnitelmassa. Vaikuttaa selvältä että 30-vuoden kuluttua työikäisistä suomalaisista asennoituu aivan erilailla ympäristön ja talouden suhteeseen ja suuriakin rahoja hallitsevan ison teollisuuden on vaikeampi saada nämä ihmiset uskomaan myytteihin jatkuvasta kasvusta ja ainoastaan sen luomasta hyvinvoinnista. Tai näin olisi jos 30-vuoden päästä lapsillani olisi vielä ehjä yhteiskunta, jossa voisi tehdä töitä tai jonka toimintaan voisi vaikuttaa. Tiedemiehet ovat kollektiivisesti sitä mieltä että viimeiset vaikutusmahdollisuudet ovat nyt käsillä. Toki sama lause on kuultu jo moneen kertaan aiemminkin ja tässä sitä vielä ollaan, mutta vaikka ilmaston lämpenemisen vaikutukset näkyvät jo nyt on pahin silti edessä. Pahin jätetään lapsillemme perinnöksi.

Mutta mitä sitten jos meidän lastemme ollessa aikuisia Etelä-Euroopassa ei voi enää viljellä tomaatteja tai lähi-idässä asua? Mitä sitten jos meret ovat täynnä muovia ja kalakannat romahtaneet ympäristön saastuessa, ylikalastuksen jatkuessa tai vesien lämmetessä? Mitä sitten jos kaukoidässä on pulaa juomavedestä, Afrikassa ihmisoikeuksista tai Miamissa tulvavalleista? Mitä sitten jos kerran meillä täällä Suomessa kasvukausi voisikin hiukan pidentyä ja kuin ihmeen kautta viljapelloillemme eivät iskisi lämpimämmän ilman mukana taudit ja tuhohyönteiset? Varmasti rajoillemmekin voisi teknologian avulla rakentaa digitaalisen muurin (ellei jopa ihan fyysistäkin) jonka yli ei yksikään sosiaalista turvapaikkaa kalasteleva ilmastopakolainen pääsisi enää koskaan ikuisesti aamen ja olisimme turvassa. Uutisetkin voisi valita niin että kerrottaisiin vain niistä hyvistä jutuista eikä keskityttäisi valeuutisiin ilmaston tilasta tai veroparatiiseissa rahojaan kasvattavista jo entisestään rikkaista. Ja ennen kuin huomaisimmekaan niin voilá: lapsillamme olisi ihana tulevaisuus.

Sidney Lumetin vuonna 1976 ohjaama elokuva Network (Kasvot kuvaruudussa) kertoi upeasti tarinan yhteiskuntamme tilasta. 2019 Todd Phillipsin Elokuva Jokeri vei samaa tarinaa hienosti pidemmälle tiedostaen katsojien kovettumisen viimeisen 45 vuoden aikana. Jos pystyt katsomaan kummankaan näistä elokuvista tuntematta häpeää tämän oikean nyky-yhteiskuntamme puolesta et taida juurikaan tietää mitä ympärilläsi tapahtuu. Mikäli et usko elokuvien kykyyn peilata yhteiskuntaa lue vaikka Naomi Kleinin kirja “Tämä muuttaa kaiken” jos uskallat. Suuret yritykset käyttävät rekkalasteittain rahaa ostaakseen itselleen suotuista lainsäädäntöä ja valtiotasolla mitä enemmän valtaa sitä enemmän käyttäydytään kuin koulukiusaajat. Ja sitten ylemmältä tasolta sysätään suurimmat ihmiskuntaavaa kohtaavat haasteet yksittäisten ihmisten arkisten tekojen vastuulle.

En sano että ahdistukseni lisääntyy kuullessani enemmän ja enemmän asioiden nykytilasta ja suunnasta mihin olemme menossa. Sanon että tietoisuuteni lisääntyy. Tiedoisuuden lisääntyminen johtaa toimintaan, eikä ahdistuksen tapaan lamaantumiseen. Tahtoisin tehdä enemmän, mutta mitä? Jokaisella meillä on oma elämänmittainen kokemuspohja joka tuottaa monenlaista osaamista, tahtoisin käyttää omaa osaamistani enemmän käytännön ratkaisujen etsimiseen ja jakamiseen. Haluan olla hyvien puolella. Mutta miten? Sopii ehdottaa.
"Arkipäivän ilmastoteoista ei jaeta palkintoja tai edes kiitoksia, mutta se tekee peiliin katsomista helpommaksi."
“En ole koskaan ollut mikään mouhottaja, omien asenteideni tai mielipiteideni pakkosyöttäjä, enkä ajatellut olla jatkossakaan.” oli ensimmäisen blogitekstini ensimmäinen lause joulukuussa 2016. Olen edelleen samaa mieltä, ei kenenkään tarvitse lukea tekstejäni tai seurata esimerkkiäni. Vilpittömästi ajatellen pidän epätodennäköisenä että juuri kukaan on niin tehnytkään sillä miten voisin vaikuttaa muihin kun niin moni läheinen ihmisenikään ei suostu asioita ajattelemaan tai tapojaan muuttamaan. Arkipäivän ilmastoteoista ei jaeta palkintoja tai edes kiitoksia, mutta se tekee peiliin katsomista helpommaksi. Saatat myös saada lisää uskoa itseesi kun huomaat että lopulta hyvä olo lähtee itsestä ja siitä että elää sellaisten arvojen mukaan joihin uskoo. Pahoinvoiva ihminen ei ole ohjaamassa itseään saati sitten yhteiskuntaa kohti parempaa tulevaisuutta. Usko itseesi ja sitten uskot muutokseen. Lopuksi: asennoitumista muutokseen helpottaa aina ajatus siitä että ilmastokatastrofia ehkäistessä se millä on merkitystä yksilön arjessa ei ole se mitä sinä teet vaan mitä lakkaat tekemästä.