ZeroFly-Matkapäiväkirja osa 1: Suunnitelma seikkailusta

Ihmisten pitäisi matkustaa vähemmän. Siinäpä aloituslause, jota harvemmin näkee matkailublogauksissa. Lentämisen tulisi olla poikkeus eikä sääntö ja matkakohteen sijaita mielummin lähempänä kuin kauempana. Matkailukulttuurin tulisi muuttua sen sijaan, että muuttamme matkustamisellamme kaukaisten kohteiden paikallista kulttuuria ja mikä omasta mielestäni tärkeintä: ihmisten tulisi pohtia objektiivisesti omia motiivejaan matkailuun. Miksi haluan matkustaa? Miksi juuri johonkin tiettyyn paikkaan? Miten matkani vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeeni? Entä paikalliseen kulttuuriin tai ympäristöön? Kuka tai mikä oikeastaan on kylvänyt mieleeni siemenen matkustamisen autuudesta?

Yllä esitettyihin ajatuksiin on nähdäkseni kolme lähestymistapaa: joko A) et matkusta ja vietät lomasi kotona kuten arjenkin; B) päätät tyystin olla ajattelematta omaa hiilijalanjälkeäsi, tai; C) pohdit asiaa ja mukautat toimintatapojasi. Vaihtoehto A sopii luultavasti jollekin osalle ihmisiä oikein hyvin ja toisellekin osalle toisinaan, kaikille se ei utopistisimmissakaan aktivistipäiväunissa ole (ainakaan rauhan aikana) pysyvästi käypä vaihtoehto. B-vaihtoehdon valitseva henkilö tuskin blogiani lukee, mutta jos lukee niin kiitos ja olisi kiva kuulla millaisia ajatuksia tästä ja muista teksteistä herää. Tässä blogauksessa en kuitenkaan keskity tätä B-ryhmää puimaan vaan vaihtoehdon C:tä ja sen omaa henkilökohtaista soveltamistani.

Olen tietoisesti pienentänyt hiilijalanjälkeäni viime vuosina monin tavoin. Arjessa se on osoittautunut helpoksi, enkä koe luopuneeni oikeastaan mistään muusta kuin kiireestä. Arkisella elämällämme on hyvin suuri vaikutus hiilijalanjälkeemme sillä elämmehän arjessa valtaosan vuodesta. Lyhyillä lomillamme voimme kuitenkin helposti ja huomaamatta tuplata koko vuoden hiilibudjettimme ja tällä tavoin nollata arkisten valintojen tuomat säästöt. Asia kuulostaa ja ennen kaikkea tuntuu vaikealta, koemmehan ansainneemme lomamme ja vapaassa maassa saa itse päättää miten lomansa viettää, right?

"Vaikka itse tiedostan uutistoimistojen, iltapäivälehtien ja muun median clickbait-tyylisen viestinnän en silti voi väittää etteikö osa tästä jatkuvan painostavasta pelotteluilmapiiristä tunkeutuisi ajan myötä pintaa syvemmälle myös omaan maailmankuvaani."

En ole itse koskaan ollut himomatkustelija. Ulkomaanmatkani ovat aikuisikäni aikana olleet paria pidempää reissua lukuunottamatta kaveriporukalla vietettyjä pitkiä viikonloppuja Keski-Euroopan suurkaupungeissa. Halvat lennot ja tutun turvalliset kohteet ovat tehneet matkaamisesta helppoa ja hauskaa, krapulassa koetun lentokentän turvatarkastuksen ollessa usein se matkan ainoa ikävä asia. Kosketuspinta paikallisiin on jäänyt auttamatta melko pieneksi kiertäessämme keskustan pubeja, suosittuja ravintoloita ja turisteille mainostettuja museoita, mutta lähtökohtakin on aina ollut yhteinen hauskanpito tai vaikka joku suosikkiartistin konsertti.

Edellisestä matkasta oli nyt kulunut muutama vuosi ja kuten yleinen tietoisuus ilmastonmuutoksesta niin myös omat asenteeni ja ajatusmaailmani olivat tällä välin kasvaneet kestävämpään suuntaan. Samaan aikaan uutisointi terrorismista, rasismista, nationalismista, oikeistoradikalismista, ääri-islamismista ja satunnaisen väkivallan uhasta olivat myös tulleet arkipäiväisiksi. Lintukotoista Suomeamme ympäröivä maailma oli alkanut vaikuttaa pelottavammalta. Jopa yksi suosikkiartisteistani päätti perua Suomeenkin yltävän kiertueensa Euroopan huonontuneen turvallisuustilanteen vuoksi. Vaikka itse tiedostan uutistoimistojen, iltapäivälehtien ja muun median clickbait-tyylisen viestinnän en silti voi väittää etteikö osa tästä jatkuvan painostavasta pelotteluilmapiiristä tunkeutuisi ajan myötä pintaa syvemmälle myös omaan maailmankuvaani. Peloteltuina ihmisiä on helpompi ohjailla tekemään “turvallisia ja helppoja” valintoja, joita matkailusta puhuttaessa markkinoidaan palmun alla halailevilla iloisilla ja hoikilla ihmisillä..

Itse halusin nyt astua ulos mukavuusalueeltani ja tehdä matkan jota voisi aidosti kutsua seikkailuksi. Samalla testaisin voisiko pidempää reissua tehdä järkevästi ilman lentokonetta. 9-vuotias poikani ilmoittautui halukkaaksi matkakumppaniksi ja vaikka tämä lisäsi jännitystä ja vastuuta melkoisesti kasvatti se huimasti myös seikkailun tuntua. Elämää maistelevan ja vain-omaan-tahtiin-etenevän matkan sijasta tarjolla saattoikin olla pahimmassa tapauksessa pari viikkoa yksinhuoltamista, suostuttelua, väsynyttä kiukuttelua ja tuplattu riski sairastua vieraassa ympäristössä. En halunnut kuitenkaan kieltäytyä seurasta sillä sen lisäksi että poikani on aivan mahtava tyyppi niin suurella osalla ikäluokastani on lapsia ja samalla voisimme todistaa että lennottoman seikkailun voisi toteuttaa myös lapsen kanssa. Ilmastonmuutos ja siihen reagointi liittyy monella tavalla läheisiin ihmisiin. Jotkut perinteiset läheisten kanssa tehdyt asiat, kuten matkailu lasten kanssa ei välttämättä onnistu heti totutulla tavalla hitaammilla kulkuneuvoilla, mutta onko se pätevä syy unohtaa omat periaatteet ja jatkaa kerskakuluttamista? Tätä ja montaa muuta kiinnostavaa asiaa lähtisimme selvittämään yhdessä.

MATKAVALMISTELUT

Noin neljä kuukautta ennen matkan alkamista teimme suurpiirteisen suunnitelman matkan etenemisestä. Lähtisimme autolautalla Saksaan ja sieltä junilla ja busseilla Puolan kautta Liettuaan, Latviaan, Viroon ja laivalla takaisin suomeen matka-ajan ollessa noin pari viikkoa. Ostin laivaliput ja varasin Saksan kaupungeista hotellit. Matkustaisimme kesä-heinäkuun vaihteessa ja arvelin että varaamalla muutaman ensimmäisen yön etukäteen voisi helpommin totutella reissaamiseen ilman huolta yöpaikoista. Tutkin netistä löytyviä juna- ja bussilippusivustoja hiukan etukäteen nähdäkseni millaisia reittejä oli tarjolla, mutta mitään siirtymiä en etukäteen ostanut.

Alustava matkasuunnitelmamme näytti tältä.

Katselimme yhdessä kartalta matkan varrelle osuvia kaupunkeja vertaillen niiden palveluita ja kiinnostavuutta. Saksassa päätimme edetä Travemunden satamasta Lyypekkiin, sieltä Hampuriin ja sieltä Berliiniin. Berliinistä menisimme ehkä Gdanskiin ja sieltä Varsovaan. Varsovasta Liettuan Druskininkaista löytyvään kylpylähotelliin ja sieltä Vilnan tai Kaunasin kautta Riikaan. Riikasta ehkä Pärnun kautta Tallinnaan ja sieltä takaisin Suomeen. Berliiniä pidemmälle emme siis kuitenkaan varanneet hotelleita myöskään siksi koska halusimme säilyttää matkassa kuitenkin joustavuuden ja edetä fiiliksen mukaan.

Matkaa edeltävinä päivinä pakattiin tavarat molemmille reppuihin. Kyseessä oli reppuretki, joten matkalaukkuja ei mukana raahattaisi. Säätiedotus ennusti kesäistä keliä, joten saimme viikon vaatekerrat mahtumaan mukaan. Päätin luottaa siihen että reissun puolessa välissä saisin jossain pyykkiä pestyä. Sovimme poikani kanssa myös muutamat yhteiset pelisäännöt matkaa varten: 1. Sana “kiire” olisi kielletty koko matkan ajan 2. Erilaisia ruokia maisteltaisiin rohkeasti ja 3. Jos kiukuttaa niin sen saa sanoa ja ensihoitona koitetaan halata, tarpeen mukaan pyytää anteeksi ja yhdessä etsiä ratkaisua tilanteeseen.

Matka alkaa seuraavassa blogauksessa…