Vähän liikaa kaikkea

Omien lasten rakastamista voisi varmaan pitää melko universaalina ilmiönä. Voisin kuvitella että lapsenlapset kuuluvat sitten aikanaan samaan kategoriaan. He ovat luultavasti omille lapsilleni maailman tärkeimpiä asioita ja sitä kautta myös itselleni. Mutta entäpä heidän lapsensa, tai vielä heidän lapsensa? Missä kohtaa omista jälkeläisistä tulee tarpeeksi kaukaisia, jotta heihin ei enää tunne sidettä tai että he menettävät merkityksensä esimerkiksi omia valintoja tehdessä? Ajatellessani minua edeltäneitä sukupolvia voin helposti todeta että omien isovanhempieni vanhemmista minulla ei ole mitään kokemusta tai havaintoa, he olivat kaikki kuolleet jo aikoja sitten ennen syntymääni.

En voi väittää käyttäneeni kovin paljoa aikaa näiden iso-isovanhempien elettyjen elämien tai tehtyjen tekojen miettimiseen vaikka sukupuusta voin heidän nimensä, elinaikansa ja lastensa nimet tarkistaa. Varmasti he ovat olleet omille isovanhemmilleni rakkaita ja tärkeitä ja ehkä vielä omillekin vanhemmilleni jonkunlaisia esikuvia. Kolme sukupolvea sitten Suomessa elettiin sotia edeltävää aikaa, mutta vaikka sitä seuranneet sotien repimät vuosikymmenet arpeuttivat lähes koko maailman niin eipä kyllä tulisi mieleen syyttää heidän sukupolveaan kollektiivisesti siitä että muuttivat maailman savuavaksi raunioksi. Ehkä siitä huolimatta tulevat sukupolvet seisovat sadan vuoden kuluttua haudoillamme ja syyttävät meitä erilaisesta maailmanlaajuisesta tuhosta. Ehkä, mutta ei se ainakaan itselleni ole ollut se tehokkain argumentti yltiöpäisen kuluttamisen ja haaskaamisen vähentämiseksi/lopettamiseksi.

"Haluaisin ehdottaa ainakin kaikille median edustajille ilmastoahdistus-sanan korvaamista aina sanalla ilmastotietoisuus. Tietoisuus, toisin kuin ahdistus, on omiaan lisäämään keskustelua, vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta ja se on tie kehitykseen."

Omasta mielestäni toteamus “tulevat sukupolvet syyttävät meidän sukupolveamme ympäristötuhosta” herättää mielessä mielenkiintoisen ajatuksen, mutta ei juuri johda käytännön toimiin. Pääasiassa se on taas vain yksi keino sysätä syyllisyyttä tasapuolisesti kaikille, vaikka kaikilla ei ole tasapuolisesti mahdollisuuksia vaikuttaa. Tämä syyllisyydentunto ilmenee nykyään usein ilmastoahdistus-sanan käyttönä ja tekee koko laajasta aiheesta luotaantyöntävän. Ahdistus sanana viittaa negatiivisiin tunteisiin ja hoidontarpeeseen, ahdistus lamauttaa ja vähentää halukkuutta sosiaaliseen vuorovaikutukseen, se hävettää ja sitä ei halua ajatella. Haluaisin ehdottaa ainakin kaikille median edustajille ilmastoahdistus-sanan korvaamista aina sanalla ilmastotietoisuus. Tietoisuus, toisin kuin ahdistus, on omiaan lisäämään keskustelua, vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta ja se on tie kehitykseen. Haluaisitko kohdata hämärällä kadulla joukon ahdistuneita vai tietoisia nuoria? Kumman joukon kanssa kehittäisit mielummin asuinlähiötäsi? Semantiikkaahan tämä lopulta on, mutta ehkä ajattelemisen arvoista?

Konkreettisten tekojen perustelemisen osalta olen yrittänyt olla tietoon nojaava persoona. Jos kuulen kiinostavia väitteitä asiasta tai toisesta niin usein alan selvittää mistä oikeastaan puhutaan ja koitan muodostaa oman mielipiteeni  oppimani puolueettoman tiedon pohjalta. Iän myötä sitä oppii myös välttämään sellaista puolivälinpitämätöntä “joo samaa mieltä”-nyökkäilyä ja sanomaan suoraan oman mielipiteensä. Tämä on hyvä asia, kunhan mielipiteensä osaa perustella. Usein tällaista dialogia käydessä huomaa nopeasti kuinka asioista, joista itse luulee tietävänsä saakin kuulla uusia näkökulmia ja ajatuksia, joka taas saattaa johtaa asioiden lisäselvittelyyn. Muistutuksena lukijoille että dialogi tarkoittaa vuoropuhelua ja monologi yksinpuhelua.

Jokainen vähänkin atk-taitoja omaava tietää että uudella tiedolla voidaan kirjoittaa yli vanhaa tietoa, ainakin jos kirjoitussuojaus ei ole käytössä. Toisinaan sitä havahtuu itsekin kun vastaan tulee tietoa, joka tuntuu klikkaavan omaa kirjoitussuojaa vastaan. Voin kuvitella monia lääkäreitä, jotka hämmästyivät puoli vuosisataa sitten kun tupakan vaaroista saatiin kiistattomia tutkimustuloksia. Useimmat omaksuivat uuden tiedon, jotkut jopa varmasti kokivat tärkeäksi oman uskottavuutensa kannalta lopettaa itse tupakoinnin. Varmasti hyvin monilla sekä tupakoivilla, että tupakoimattomilla lääkäreillä uusi tieto kolahti kuitenkin liian kovaa kirjoitussuojaan ja/tai sosiaalisen ympäristönsä arvoihin ja omien aivojen päivitysversio päätettiin hylätä, usein (aikaiseen) hautaan asti.

"Kuka tietää minkä täysin arkisen asian saamme seuraavaksi kuulla olevan kestämättömällä pohjalla ainoastaan koska sen valmistaja maksimoi voittonsa ympäristön ja/tai kuluttajien kustannuksella."

Nykyään tupakan vaarat ymmärretään sekä lääkärikunnassa, että tavallisten tallaajien parissa paremmin ja sen asemaa arkipäiväistyneenä koko perheen myrkkynä on onnistuneesti horjutettu pääasiassa lainsäädännön avulla. Monista muistakin asioista tietomme päivittyvät jatkuvasti, toisinaan ihan huomaamatta, toisinaan lööppi-/somekohujen saattelemina. Uudenvuodentinat päätettiin kieltää lailla EU:n alueella perustuen ympäristö- ja terveyshaittoihin. Tinat, jotka olivat todellisuudessa jopa 95% lyijyä korvattiin lyijyttömillä aivan kuten autojen bensiinitkin 25 vuotta aikaisemmin (itselleni ei oikein koskaan selvinnyt kuka tässä prosessissa oli se häviäjä, jota niin kovaäänisesti puolustettiin?). Mikromuovien osuus varsinkin merten ekosysteemien tuhoajana on viime vuosina käynyt yhä selvemmäksi ja ehkä vihdoin myös niiden osalta saadaan lainsäädännöllisiä keinoja käytön vähentämiseen. Kuluttajana itsekin olen huomannut esimerkiksi niitä pieniä hippusia joita joissain saippuoissa ja jopa hammastahnoissa. Nyt kun tiedän niiden olevan pieniä muovinpalasia niin ei tulisi mieleenikään kyseisiä tuotteita ostaa. Kuka tietää minkä täysin arkisen asian saamme seuraavaksi kuulla olevan kestämättömällä pohjalla ainoastaan koska sen valmistaja maksimoi voittonsa ympäristön ja/tai kuluttajien kustannuksella. Tällaisissa tapauksissa uuteen tietoon tulee reagoida ja toimintatapoja muuttaa. Tieto ei lisää pelkkää tuskaa ja lause “Näin se on aina tehty, näin se tullaan tekemään” ei sovi kuin punk-lyriikkaan.

Kuluttajana on usein mahdotonta tietää yksittäisten ostostensa hiilijalanjälkeä tai sitä onko sen valmistusprosessissa käytetty sopimattomia resursseja. Jälleenmyyjiltä saatu tieto tuotteiden alkuperästä ei ole välttämättä luotettavaa eikä puolueetonta tietoa ole saatavilla. Tästä huolimatta toisinaan on pakko hankintoja tehdä, eikä kaikesta tarvitse syyllisyyttä tuntea.

Ostamiseen liittyy kuitenkin sellainen harmillinen tosiasia, että kulttuurissamme ylikuluttaminen on hyväksyttyä, jopa ihailtavaa. “Kaksi yhden hinnalla”, "Hullut päivät" tai “Black friday” -tyyliset myyntikannustimet ohjaavat hankkimaan liikaa kaikkea ja totuttavat meidät ajatukseen että yksittäisiä tavaroita ei tarvitse arvostaa. Mitä väliä jos tuotteet ovat huonolaatuisia tai kohtelemme niitä välinpitämättömästi kun meillä on heti korvaava tuote kaapissa tai ainakin parin klikkauksen päässä. Meille mainostetaan halvimpia tuotteita jotka on valmistettu toisella puolella maailmaa usein joko riistetyllä työvoimalla tai ryöstetyillä resursseilla. Pahimmassa tapauksessa molemmilla. Jos Suomessakin mm. suuret kaivosyhtiöt tuntuvat väistelevän suhteellisen tiukkaa ympäristölainsäädäntöämme leikiten, ei ole vaikea kuvitella että vähemmän kehittyneissä maissa raha puhuu ja teollisuus riistää yksittäisiä työntekijöitä, maanomistajia yhteiskuntaa ja ympäristöä huoletta. Ainakin niin kauan kuin tilauksia länsimaista satelee nykyiseen tahtiin. Hyvä muistaa että jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3-4 maapallon resurssit.

Nettivaatekaupassa on yleistynyt tapa tilata useita eri kokoja samasta tuotteesta ilmaiseksi kokeiluun, ostaa sopiva ja palauttaa loput. Pelkästään edestakaiset postitukset aiheuttavat turhaa kuormitusta ja  jotkut nettikaupoissa ja postimyyntinä toimivat kaupat hävittävät toisinaan palautetut tuotteet (jopa elektroniikan) sillä niiden uutena myyminen ei enää onnistu ja käytettynä kulut ylittävät katteen. Muotitalot tuottavat valtavia jätevuoria käyttämättömiä ja täysin ehjiä vaatteita. Jopa hyväntekeväisyysjärjestöt tilaavat isoja vaate-eriä halpatuotantomaista, ylläpitäen työntekijöitä riistävää teollisuutta. Systeemi on järjenvastainen, mutta noudattaa täysin globalisaation luomia markkinakäytäntöjä. Otetaan sieltä mistä irti saa ja viedään sinne jossa on rahaa. Yhtälössä ei ole tilaa sellaisille käsitteille kuin moraali, ympäristövaikutukset tai ihmisoikeudet. Tarkennuksena haluan todeta, että tämä ei tarkoita että pitäisi pukeutua vaahteranlehtiin ja asua kivenkolossa.

"Mikä osoittaa suurempaa halveksuntaa pitkää tuotantoketjua kohtaan kuin lopputuotteen haaskaaminen?"

Kuluttajana jokaisen meistä kannattaisi kiinnittää huomiota ostamisen kulttuuriin ja tehdä valintoja perustuen todelliseen tarpeeseen eikä ajatukseen että parempi omistaa liikaa kuin liian vähän. Nopeasti pilaantuva ruoka on tästä hyvä esimerkki. Jos ostaa jääkaappiin aina ruokaa “vähintäänkin tarpeeksi” huomaa nopeasti että varsinkin jauhelihoja, hedelmiä ja maitotuotteita pilaantuu ja ne päätyvät lautasen sijasta suoraan roskakoriin. Ruoan haaskaamista ei osata hävetä, sen sijaan tunnetaan häpeää jos jääkaapissa ei olekaan monenlaista leikkelettä tai joka päiväksi eri ruokaa. Mikä osoittaa suurempaa halveksuntaa pitkää tuotantoketjua kohtaan kuin lopputuotteen haaskaaminen?

Jääkaapin lisäksi myös autotallissa säilötään usein, jos ei nyt pilaantuvia niin ainakin  kovaan tahtiin arvoaan alentavia kulutushyödykkeitä: autoja. Jopa kymmenien tuhansien eurojen arvoisia menopelejä istutetaan paikoillaan 95% ajasta. Useissa talouksissa autoja on useampia, jotta kaikki pääsisivät aina heti liikkeelle kun tarvetta ilmenee. Haja-asutusalueilla vaihtoehtoja ei aina ole, mutta kaupunkialueella asennemuutoksella saa helposti 50% ajokilometreistä leikattua. Valtaosa kaupunkiajosta koostuu lyhyistä muutaman kilometrin pyrähdyksistä, kauppareissuista ja harrastuksista, joihin yleensä voi päästä kävellen, pyörällä, julkisilla tai kimppakyydillä. Sivutuotteena saattaa saada liikuntaa, raitista ilmaa tai jopa ystäviä.

"Viinistä poiketen auto ei parane vuosien mittaan seisottamalla sitä paikallaan."

Yleensä autoilusta puhuttaessa keskitytään sähköautoihin ja hybrideihin siirtymiseen, siihen kuinka 10 tai 20 vuoden päästä teillämme ajaa satoja tuhansia uusia uljaita sähköautoja vaikka todellisuudessa huomion pitäisi kiinnittyä ajamisen ja ajoneuvojen määrän jyrkkään vähentämiseen. Autoa on perinteisesti totuttu pitämään statussymbolina ja kiinteänä osana elämää ja tästä johtuen oman auton omistaminen tuntuu todella monille tärkeältä, jopa pyhältä. Autoa pitäisi kuitenkin oppia katsomaan vain kätevänä 1500kg metallin, muovin ja kumin yhdistelmänä, joka on suunniteltu toimittamaan ihmisiä ja rahtia paikasta A paikkaan B, tarjoten samalla mahdollisuuden poiketa matkan varrella vaikka paikassa C. Hyvästä viinistä poiketen hyvä auto ei parane vuosien mittaan seisottamalla sitä paikallaan kotipihassa, tallissa tai työpaikan parkkipaikalla. Yhteiskäyttö ja -omistajuus ovat toimiva vaihtoehto autoista puhuttaessa, ne vain tuntuvat yleistyvän tuskaisen hitaasti. Ehkä lainsäädäntöä voidaan tässäkin asiassa saada jossain vaiheessa apuun. Taloyhtiöille on jo suuremmissa kaupungeissa tarjolla yhteiskäyttöautoja, jotka saa käyttöönsä helposti puhelimen applikaatiolla. Käyttömaksut ovat murto-osa auton hankinta- ja ylläpitohinnoista eikä korjauksista tai muusta huoltamisesta tarvitse itse huolehtia. Omistajuuden ajatuksesta pitäisi vaan osata päästää irti.

Ilmastonmuutos vaikuttaa olevan katalysti. Tai ainakin agitaattori, joka nostaa ärsykekynnystä juuri sen verran että asioita alkaa tapahtua. Tarkoitan tällä sitä, että on useita asioita, joiden järkevyys, tehokkuus tai laatu ovat olleet kyseenalaisella tasolla jo pitkään, mutta ilmastonmuutos on vihdoin tekijä, joka saa ihmiset laajemmin miettimään voisiko asioita tehdä paremmin. Kaltaiseni ihmiset, joille esim. eläinten kärsimys ei ole ollut tarpeeksi painava syy rajoittaa lihansyöntiä on ilmastonmuutos tarjonnut toisen hiukan itsekkäämmän syyn - ihmisten kärsimyksen - aktivoimaan toimintaan. Päinvastoin kun ilmastotoimia vastustavat ihmiset usein ajattelevat ei omien tapojen muuttaminen tuota kärsimystä vaan pikemminkin vähentää sitä. Jos ette usko niin suosittelen kokeilemaan!

Zeroboys - Kaksi vuotta muutosta

Vuodenvaihteessa tulee kaksi vuotta Zeroboys-blogin perustamisesta. Juhlan kunniaksi halusin summailla hiukan ajatuksia jatkuvasta sisäisestä ja ympäröivästä muutoksesta..

Sanotaan että muutos on maailman ainoa pysyvä asia. Se on olotila, jossa kaikki meistä viettävät koko elämänsä. Totta on että toisinaan muutosta ei havaitse, se voi hukkua arkiseen ahertamiseen tai mielen syövereihin. Pois näkyvistä, pois mielestä ja hyvä niin, sillä mihin me elämässämme tarttuisimme ellemme niihin pysyviin ja tukeviin asioihin kuten kotiin, perheeseen, ystäviin ja laajemmalla tasolla yhteiskuntaan ja valtioihin. Muutos näihin elämän peruspilareihin on aina pelottava kokemus ja siksi haluamme mieltää ne pysyviksi ja ajattomiksi käsitteiksi.

Kodit ja materiaaliset esineet kuluvat, tulevat korjatuiksi, vaihdetuiksi ja huolletuiksi. Perheet kasvavat kunnes jossain vaiheessa taas pienenevät. Sukupolvet vaihtuvat joidenkin sukuhaarojen vahvistuessa ja joidenkin kuihtuessa pois. Kaupungit kasvavat ja kuihtuvat, hallitukset vaihtuvat ja kehitys kehittyy. Pitkällä aikavälillä kaikki tämä vaikuttaa luonnolliselta ja vaarattomalta, kaukaiselta ja vääjäämättömyydensä vuoksi jopa hiukan yhdentekevältä. Maapallo rullaa radallaan, mutta mitä sitten? Muutoksen ydin ja omasta mielestäni sen tärkein ominaisuus ei kuitenkaan löydy mistään yllämainitusta.

"Pian koittaisi aika, jolloin oma ikäluokkani tarttuisi ruoriin ja olisi se osa yhteiskunnasta joka vastaa pienen hetken koko ihmiskunnan kollektiivisesta navigoinnista."

Kaksi vuotta sitten aloin kirjoittaa Zeroboys-blogia koska halusin kokea tekeväni jotain tärkeäksi näkemieni asioiden eteen. Ilmastonmuutoksen sanottiin vievän tutuksi ja pysyväksi kokemaani yhteiskuntaa kohti ikävämpiä aikoja pitkälti ainoastaan siksi että rikkaat voisivat rikastua ja loput länsimaalaiset nautiskella. Ja muista viis. Olin havahtunut ajatukseen siitä että olin jo lähempänä 40 kuin 30 ikävuotta. Pian koittaisi aika, jolloin oma ikäluokkani tarttuisi ruoriin ja olisi se osa yhteiskunnasta joka vastaa pienen hetken koko ihmiskunnan kollektiivisesta navigoinnista. Nuorilla ja vanhuksilla on omat kuvionsa enkä kuuluisi enää/vielä kumpaankaan niistä ryhmistä. Ajatus oli kypsynyt hitaasti ja huomaamatta mielessäni. Se oli  epäilemättä saanut pontta omien lasteni ja vanhempieni elämänvaiheiden seuraamisesta, eikä kaiken arkisen ja elämisen keskellä antanut itsestään elonmerkkejä ennen kuin oli jalostunut selkeäksi kysymykseksi: Kuka minä olen ja kuka minä haluan olla?

Aluksi minulla ei tietenkään ollut aavistustakaan mitä yksi ihminen voisi tehdä taistellakseen ilmastonmuutosta vastaan. Vietin työmatkat bussissa lukien kirjoja aiheesta ja koitin peilata niiden sisältöä omaan elämääni. Vähitellen käsitys siitä miten arkemme tulee muuttumaan tarkentui käytännön asioiksi, joita saatoin alkaa omalta kohdaltani muuttamaan. Muutokset eivät aluksi kuulostaneet yksinkertaisilta, helpompaa olisi varmasti ollut jatkaa samaa rataa, mutta selkeästi se nyt ei ole vaihtoehto. Järkeilin että jos minä en koe tapojen muuttamista helpoksi niin tuskin tuntevat kaikki muutkaan, joten omien kokemuksieni jakaminen voisi ehkä helpottaa jonkun muun muutosprosessia.

Zeroboys-blogi on siis kuin eräänlainen päiväkirja kestävämmän elämäntavan omaksumisesta, sen vaikeuksista ja oivalluksista. Tein tietoisen päätöksen muuttaa tapojani ja kertoa rehellisesti seurauksista. Parissa vuodessa olen saapunut välietapille, joka eroaa huomattavasti siitä mitä kuvittelin sen olevan. Tässä kohdassa nimittäin saavumme vihdoin aiemmin mainitsemaani muutoksen ytimeen.

"Totumme hyvin nopeasti erilaisiin olosuhteisiin emmekä pian koe välttämättä minkään edes muuttuneen."

Alusta pitäen uskoin kyllä pystyväni toteuttamaan muutokset ja ylläpitämään niitä ainakin vuoden-pari, tarpeeksi jotta pystyisin toteamaan että onko missään tässä pidemmän päälle järkeä. Ehkä länsimainen kulutuskeskeinen elämäntapa olisi sittenkin se ainoa oikea tapa säilyttää saavutettu elämänlaatu ja ilmastotyö vain tämän vuosikymmenen uutiskupla ennen seuraavaa. Sitä mitä en odottanut kuvaa hyvin termi “uusi normaali”. En nimittäin ottanut huomioon ihmisen ylivertaista sopeutumiskykyä, joka jatkuvasti muokkaa todellisuudentajuamme tuottaakseen meille olosuhteet joissa elää mahdollisimman vaivattomasti. Totumme hyvin nopeasti erilaisiin olosuhteisiin emmekä pian koe välttämättä minkään edes muuttuneen.

Toteutettuani suunnitelmallisesti muutamia muutoksia arkisiin tapoihini huomasin niiden hyvin nopeasti sulautuvan osaksi rutiinejani. Vähentäessäni 50% lihansyöntiä muuttamalla kaikki arkilounaat kasvispohjaisiksi huomasin nopeasti oppivani tekemään maukkaita ja täyttäviä ruokia ilman merkittäviä eroja ajankäytössä tai kustannuksissa. Leikatessani perheemme sähkönkäytöstä vuosittain parin kuukauden sähkölaskua vastaavan määrän pelkillä herätevirtojen katkaisemisella en kokenut arkeni vaikeutuneen ja lapsetkin osaavat vaivatta napsauttaa televisioon virran töpselistä kaukosäätimen sijaan.

"Useimmiten kuvittelemme että me muutamme tekemisiämme, mutta todellisuudessa tekemisemme muuttavat meitä jopa enemmän."

Useimmiten kuvittelemme että me muutamme tekemisiämme, mutta todellisuudessa tekemisemme muuttavat meitä jopa enemmän. Tästä syystä muutoksia ei kannata liikaa suunnitella tai ajoittaa tulevaisuuteen vaan ryhtyä tuumasta toimeen. Kuinka moni on luvannut marraskuussa aloittavansa liikkumisen helmikuussa kaiken joulun mähkimisen ja kiireiden jälkeen, mutta helmikuussa tämä muutos on jo autuaasti unohdettu? Jos liikkumisen aloittaa marraskuussa on siitä jo helmikuussa hyvää vauhtia tulossa luonteva ja vaivaton osa arkea. Kuinka moni päättää vähentää yksityisautoiluaan, mutta päivästä toiseen nousee autoonsa siitä parkkipaikalta, aivan bussipysäkin vierestä? Bussimatkustamisesta (tai mistään muustakaan elämäntapamuutoksesta) ei voi tulla tapa, ellei sitä ala tekemään. Ei voi odottaa muuttavansa ajatteluaan ensin ja sitten kun asia on loppuun käsitelty vasta siirtyä muutoksen toteuttamiseen. Homma ei vaan toimi niin.

Kahdessa vuodessa olen miettinyt monenlaisia asioita liittyen ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin omaan ja lasteni elämään. Olen kirjoitellut lähes 100 sivua ajatuksia, muistiinpanoja ja näitä julkaistuja blogitekstejä aiheesta. Alkuperäinen Zeroboys-ajatukseni oli jakaa konkreettisia arjen tekoja joilla toteuttaa vaiheittaisia muutoksia omassa elämässään, mutta ajan kuluessa olen siirtynyt arkisista asioista enemmän asioiden syvällisemmän pohtimisen suuntaan. Tärkeintä on ajatella asioita, ymmärtää kuinka muutoksia toteutetaan ja sitten siirtyä tuumasta toimeen. Tieto lisää tuskaa, mutta se lisää myös valmiuksia tehdä perusteltuja päätöksiä. Jonkun verran rohkeutta tarvitaan, mutta onnistumisen tuoma tunne on kyllä ainakin omalla kohdallani kääntänyt saldon helposti plussan puolelle.

"Tärkeintä on ajatella asioita, ymmärtää kuinka muutoksia toteutetaan ja sitten siirtyä tuumasta toimeen."

Se että ymmärtää miten oman elämän muutokset toteutetaan on hyvä alku, mutta vähintään yhtä tärkeätä on ymmärtää kuinka isossa mittakaavassa merkittävät muutokset täytyy aikaansaada päättäjätasolla. Poliittinen päätöksenteko on haastavaa sillä järjestelmän rakenteet eivät muutu ympäröivän maailman mukana vaan laahaavat aina perässä. Päätöksentekokoneistoa ei ole suunniteltu ja rasvattu toteuttamaan nopeita päätöksiä, jotka muuttavat pysyvinä pidettyjä rakenteita (esim. liikenne), rajoittavat käytettävissä olevia palveluita (esim. energiantuotanto) tai vaikuttavat arvomaailmaamme (esim. talouskasvu ei ole tärkein mittari). Tehdyt päätökset voivat kohdata huomattavaa vastustusta, varsinkin jos ihmiset kokevat että niitä suunnataan epäreilusti tiettyjä kansanryhmiä kohtaan kuten juuri syksyllä 2018 Ranskassa koettiin.

Täydellistä päätöksenteko-/toimeenpanokoneistoa ei varmasti koskaan saada kehitettyä, mutta on tärkeää että olemassaolevaa hyödynnetään mahdollisimman hyvin. Päättäjiksi tulee valita asiantuntevia ihmisiä ja vaikeitakin päätöksiä pitää pystyä tekemään ilman että jokaista prosessia viivytetään uskomuksiin perustuvilla vastaväitteillä tai että seuraavien vaalien jälkeen vietetään ensimmäinen vuosi purkaen tehtyjä päätöksiä ja palauttaen järjestelmää takaisin “vanhoihin hyviin aikoihin”.

Jos/kun esim. yksityisautoilua päätetään ympäristösyistä rokottaa, tulee tilalle tarjota julkista liikennettä ja joustavia kestävämpiä palveluita mahdollistamaan ihmisten liikkuminen jatkossakin. Tämän lisäksi myös työelämän on sopeuduttava uuteen liikennekulttuuriin esim. sallimalla enemmän liukuvia työaikoja ja etäpäiviä, tukemalla kimppakyytejä, yhteiskäyttöautoja ja tarjoamalla sähköautojen latauspisteitä. Harrastusten on hyödynnettävä enemmän kehittyvää älyteknologiaa ja paikallisia palveluita sen sijaan että harrastaminen nojaa yksinomaan oman auton jatkuvaan ajeluttamiseen. Moni asia tulee muuttumaan ja moni myös ärsyttämään, mutta ajan myötä useimmat muutokset asettuvat luonteviksi osiksi uutta normaalia ja saavat ihmiset miettimään miksi koskaan onkaan tehty mitenkään muuten. Kuka esim. kaipaisi takaisin savuisiin kapakoihin?

"Ihmisellä on luontainen taipumus hyväksyä tietoja jotka tukevat omaa mielipidettä ja hylätä vastaväitteet, tämä on todella tärkeä tiedostaa."

Se miten muutokseen olisi sitten helpompi asennoitua on vaikea kysymys. Tässä vielä lopuksi omiin kokemuksiini perustuva ehdotus: Hyvä alku on selvittää mikä oikeastaan on muuttumassa ja sitten hankkia lisätietoa aiheesta luotettavasta ja puolueettomasta lähteestä. Uusi tieto voi olla ristiriidassa omien uskomusten ja käsitysten suhteen ja onkin tärkeää asennoitua niin, että mielipidettään on lupa muuttaa. Ihmisellä on luontainen taipumus hyväksyä tietoja jotka tukevat omaa mielipidettä ja hylätä vastaväitteet, tämä on todella tärkeä tiedostaa. Kun tiedon määrä sitten lisääntyy voi alkaa rehellisesti tunnustella miltä tieto tuntuu, mitä tunteita uusi tieto herättää. Tämän pohjalta voi sitten miettiä onko inhimillistä, järkevää, taloudellisesti mahdollista tai jollain muulla merkityksellisellä mittarilla parempi muokata omia toimintatapojaan vai jatkaa samaa rataa (riippumatta mitä mieltä on ollut ennen kuin ymmärsi mistä puhutaan). Kuten jo aiemmin totesin, oman toiminnan muokkaaminen on paras tapa muokata myös asenteita ja ajatuksiaan. Ja lopulta on muuten palkitseva tunne muokata itse omia ajattelu- ja toimintatapojaan sen sijaan että muut tekevät sen sinun puolestasi.

Miksi en tajunnut tätä aiemmin?

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisee maanantaina 8.10.2018 erikoisraportin Pariisissa vuoden 2015 ilmastokokouksessa tähtäimeksi asetetusta 1,5c-asteen lämpenemisestä. Raportissa tullaan käsittelemään myös globaaleita keinoja lämpenemisen muutoksiin varautumisesta, kestävästä kehityksestä ja köyhyyden vähentämisestä. Eli toisin sanoen kaikesta siitä minkä eteen ei sitten vuoden 2015 tehtyjen päätösten jälkeen ole politiikan huipulla juuri tikkuja ristitty. Raportista odotetaan melko murskaavaa, sillä vaikka IPCC esittelee ja konsultoi raportteja tehdessään sisältöjä myös poliitikoille, ei se anna poliittisen lobbauksen vaikuttaa raporttien sisältöön. Tässä verkkaisesti ja nytkähdellen etenevässä näytelmässä oppilaita esittävät valtionjohtajat tulevat siis oletetusti saamaan elämänsä puhuttelun rehtorilta. Harmi kyllä tässä tapauksessa rehtorilla ei ole käytössään sanoja kovempia keinoja ohjata sen paremmin mallioppilaita kuin luokan häiriköitäkään siirtymään tehokkaammin sanoista tekoihin.

Pariisin ilmastokokouksen päätöslauselma astui voimaan 4.11.2016 kun sen oli allekirjoittanut vähintään 55 maata, joiden yhteenlaskettu hiilijalanjälki oli vähintään 55% kaikista ihmiskunnan päästöistä. Syyskuussa 2018 sopimukseen on liittynyt jo 181 valtiota. Yhdysvallat ilmoitti elokuussa 2017 että se irtautuu sopimuksesta ja ymmärrettävästi tämä oli suuri isku sopimukselle, onhan Yhdysvallat Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin CO2-päästölähde. Yhdysvaltain eroilmoituksen jälkeen presidentti Trumpin hallitus on päätöksillään selväksi, että heidän aikomuksenaan on ajan myötä eristäytyä sekä kaupallisin, poliittisin, että fyysisin muurein muusta maailmasta ja jatkaa surutta kasvavaa luonnonvarojen hyväksikäyttöä seurauksista piittaamatta. Viimeisin hallituksen raportti ei enää edes yritä väittää ilmastonmuutosta huijaukseksi vaan myöntää sen olevan totta. Sitä vastaan taisteleminen yhdessä muun maailman kanssa ei ilmeisesti vaan ole hyvä diili.

"Puoluekuri ja saavutettu elintaso pitävät huolta etteivät asiat muutu."

Suomen hallitus Juha Sipilän johdolla on maininnut ilmastonmuutoksen torjunnan olevan valtava globaali haaste, jonka torjumisessa pelkät puheet eivät enään riitä. Harmi että näillä puheilla Sipilä ilmeisesti viittaa maailman tiedeyhteisön puheisiin, jotka melko yksiselitteisesti ovat tuominneet hallituksen kärkihankkeen metsienlisähakkuista. Hakkuut tulevat tieteellisten tutkimusten perusteella pienentämään Suomen hiilinieluja tulevina vuosikymmeninä niin merkittävästi että myös muilla sektoreilla (mm.liikenne ja energiantuotanto) toteutuvat päästövähennykset tulevat mitätöitymään. Suomessa perinteisesti hyvin merkittävässä osassa olevan metsäteollisuuden lobbarit ovat ymmärrettävästi kuiskutelleet Juhan korviin hyvin erilaisia lukuja ja kuunteleehan business-veljiä aina mielummin kuin kaiken maailman dosentteja.

Politiikan huipulla meno on siis melko yhtenäistä globaalilla tasolla: Puheita muutoksista pidetään ja suuntaviivoja vedellään, mutta vain sen verran että annetaan vaikutelma asioiden muuttumisesta. Todellisuudessa money talks ja rahavirrat ohjataan edelleen entisille uomilleen eikä näköpiirissä ole puhettakaan rohkeista tai jollain tavalla omaan tai hyväveli-verkoston elämäntapaan muutoksia aiheuttavista päätöksistä poliittisella tai henkilökohtaisella tasolla. Puoluekuri ja saavutettu elintaso pitävät huolta etteivät asiat muutu.

Ellei sitten…

Ellei sitten ilmastotietoisuutta ja aktivoitumista onnistuta muuttamaan ihmisten mielissä asioiksi, joissa on järkeä ja joista hetken päästä voi vain miettiä että “miksi en tajunnut tätä aiemmin?”. Tupakoinnin, rattijuoppouden ja uusien HIV-tartuntojen merkittävä väheneminen näkyy tilastoissa selkeänä ja vuosikymmeniä jatkuneena pudotuksena. Moniko suree tupakoinnin lopettamistaan ja ikävöi kroonista ja yleiskuntoa rappeuttavaa yskimistä? Häpeääkö joku nykyään kuljettaa mukanaan kondomeita? Ja jos sinun kaveriporukassasi bileistä kännissä ajamaan lähteminen ei aiheuta yleistä pahennusta ja aktiivista reagointia niin suosittelen oman ja muiden turvallisuuden takia vaihtamaan maisemaa (mutta en autolla).

IPCC:n ensi viikolla julkaistava raportti tulee luultavasti kertomaan että meillä ei ole vuosikymmeniä aikaa muuttaa asenteita ilmastonmuutoksen torjumisen suhteen. Ei silti ole välttämättä aihetta joutua epätoivoon sillä yhteiskunnassamme on viime aikoina tapahtunut useampiakin merkittäviä asennemuutoksia huomattavasti nopeammalla tahdilla. #metoo-ilmiö on näistä ehkä merkittävin ja laajimmalle levinnyt yleistä asenneilmapiiriä muuttanut tapaus ja sellainen jonka jokainen meistä on huomannut. Useimmat länsimaisesta aikuisväestöstä ovat varmaan tämän seurauksena edes ohimennen pohtineet omia asenteitaan naisten aseman ja kohtelemisen suhteen ja monet löytäneet aihetta muutoksellekin. Myös kertakäyttömuovien vähentäminen ja kasvisruokavalio ovat nopeasti lisänneet kannatustaan, kestäviä kehityshankkeita molemmat. Yhdistävänä tekijänä näillä muutoksilla on tietoisuuden nopea leviäminen sosiaalisen liikkeen ja sosiaalisen median avulla. Asennemuutos kaikissa näissä tapauksissa tapahtuu ihmisten sisällä, eikä läheskään aina tarkoita julkista aktivoitumista tai edes asiasta muiden kanssa puhumista. Ja se on monille helpotus. Nopea asenteiden muutos näissä tapauksissa luo toivoa myös ilmastoaktiivisuuden liukkaasta arkipäiväistymisestä. 

On varmasti helpompaa valita kaupassa kasvisruokaa ostoskärryyn nyt kun ei tarvitse pelätä että joku huomaa, tuomitsee tai vähintään katseellaan leimaa ituhipiksi. On myös helpompaa tehdä kestävämpiä valintoja asumisessa, liikkumisessa ja kuluttamisessa kun ei tarvitse pelätä joutuvansa kenenkään silmätikuksi vaihtaessaan vaikka vanhan autonsa bussilippun ja sähköpolkupyörään tai hyviin lenkkitossuihin. Eikä myöskään ole pakko tehdä joka kerta vihanneshyllyn edestä pro-vege-some-päivitystä. Muutoksia ja päätöksiä voi yksinkertaisesti vaan tehdä.

Kuten useasti aikaisemminkin olen todennut, ei politiikan huipulla tapahdu mitään ennen kuin tavalliset ihmiset pakottavat muutoksen ilmaisemalla halunsa selkeästi. Tämä voi tarkoittaa äänestämistä, aktivismia, tietoisuuden levittämistä tai vaikka pelkästään pieniä omia tekoja. Pienistä puroista kasvaa iso joki ja kun sen voima lopulta valjastetaan pitää poliitikkojenkin lopulta siirtyä sanoista tekoihin. Ja nimenomaan tekoihin jotka perustuvat parhaaseen mahdolliseen tieteelliseen tietoon.

Aikaa ei ole paljoa. Jään itse odottamaan IPCC:n raporttia ja siitä syntyvää uutisointia ja toivon että myös te lukijat kiinnitätte huomiota ensi viikolla asian uutisointiin sekä omiin asenteisiinne siihen liittyen. Voisitko sinä tehdä jonkun muutoksen ja pian todeta “miksi en tajunnut tätä aiemmin”?

ZeroFly-Matkapäiväkirja osa 4: Yhteenveto

SARJAN AIEMMAT OSAT:
ZeroFly-Matkapäiväkirja osa 1: Suunnitelma seikkailusta
ZeroFly-Matkapäiväkirja osa 2: Saksaan
ZeroFly-Matkapäiväkirja osa 3: Puola ja Baltia

Nyt on aika siis laskea yhteen tehdyn matkan hiilijalanjälki. Keskitymme tarkastelussa tuottamamme ilmaston lämpenemistä aiheuttavien kaasujen (pääasiassa CO2) määriin. Mittakaavaa antamaan kerrotaan aluksi että keskivertosuomalaisen vuosittainen hiilijalanjälki on jossain 8500kg - 11500kg välillä.

Joka hetki Euroopan taivaalla liikkuu satoja ellei tuhansia lentokoneita. Pärjättäisiinköhän vähän vähemmälläkin?

LIIKENNEVÄLINE	MATKA	CO2/2hkm*	YHTEENSÄ CO2:
Autolautta	1132km	336g/2hkm	380kg
Bussi	1211km	50g/2hkm	60,5kg
Juna	515km	0,1kWh/2hkm	4,6kg
Henkilöauto	493km	124g/2hkm	61,1kg

*Päästömäärät on otettu ja sovellettu VTT:n virallisesta Lipasto-palvelusta.

Sähköjunalla kulkemisesta ei koidu päästöjä, mutta sähköä kuluu ja sen tuottamisesta koituu päästöjä (alla olevat määrät ovat arvioita, eri lähteistä löytämieni lukujen keskiarvoja). Laskelmassa käytin näiden keskiarvojen yhteistä keskiarvoa, eli 180g/kWh, sillä en löytänyt luotettavaa lähdettä kertomaan mistä Saksan ja Puolan junaverkoston sähkö tulee:

Hiilivoima 800g/kwh
Vesivoima 15g/kwh
Aurinkovoima 21g/kwh
Tuulivoima 10g/kwh
Ydinvoima 70/kwh

Junan päästölasku: 515km x 0,1kWh = 25,75kwh x 180g = 4635g

Liikennevälineen laskennallisiin henkilökilometrikohtaisiin päästömääriin vaikuttaa olennaisesti tyhjien paikkojen määrä. Käytän laskuissani n.60-80% käyttöastetta, joka oman kokemukseni mukaan oli matkallamme realistinen keskiarvo. Kaupunkien sisäisiä bussi- metro- paikallisjuna- ja ratikkamatkoja en ole laskenut millään lailla mukaan laskelmiin sillä niiden arvioiminen olisi erittäin vaikeaa. Helsingissä tekemämme ainoa 4km taximatka on sisällytetty Riikasta eteenpäin syntyneisiin henkilöautokilometreihin.

Yhteenveto kahden henkilön yhteenlasketuista hiilipäästöistä koko kahden viikon matkalla:

TOTAL MATKUSTUS CO2: 506kg eli 253kg / henkilö.

Suomesta Saksaan autolautalla matkustaminen on CO2-päästöjen lisäksi toki omiaan lisäämään myös Itämeren rehevöitymistä päästämällä veteen ja etenkin ilmaan typen oksideja ja muita ympäristömyrkkyjä. Mielenkiinnosta laskin myös näiden määrän ja selvitin sille vertailukohdan. 1132km laivamatkalla 24 solmun nopeudella liikkuvasta autolautasta n.80% käyttöasteella yhden henkilön matkan kokonaistyppipäästöt ovat n.3,5kg, osa tästä päätyy mereen, osa ilmakehään.

Keskivertosuomalaisen vuosittaiset typpipäästöt ovat n.20kg, joista suurin osa (60-70%) tulee syömämme ruoan tuotannosta. Vähentämällä lihansyöntiä ja maitotuotteiden käyttöä voi henkilökohtaisia typpipäästöjään laskea usealla kilolla. Itse olen vähentänyt lihansyöntiä omasta ruokavaliostani n.50% ja arvioin että tämän yhden laivamatkan 3,5kg päästöt nollasivat ruokavalion avulla vähennetyt vuoden typpipäästöt. Sivuhuomautuksena muuten että nesteytettyä maakaasua polttoaineenaan käyttävät ns. LNG-autolautat ovat yleistymässä itämerellä (mm.Viking Grace ja Tallink Megastar) ja niiden typpipäästöt ovat jopa 85% pienemmät. Tosin muita päästöjä näistäkin laivoista tulee edelleen valtavasti, joten ehkä laivamatkoja Tukholmaan tai Tallinnaankaan ei kannata liian usein tehdä. Aiheellinen on myös kysymys miksi Suomen valtio tukee tätä viihdeliiketoimintaa  vuosittain suurilla summilla?

Typpi on meren hyvinvoinnille huono asia, mutta ilmastolle ehkä vielä huonompi, sillä se on 296 kertaa tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi ja pysyy ilmakehässä n.110 vuotta. Tämän Helsinki-Travemunde-risteilyn kahden henkilön yhteensä 7kg typpipäästöt vastaisivat siis kokonaisuudessaan ilmakehään joutuessaan 2072kg hiilidioksidia. Hiilijalanjäljeltään autolautalla matkustaminen oli matkamme kuluttavin osio myös CO2-päästöjen osalta. Matkustajien osuudeksi päästöistä lasketaan Saksaan kulkevissa autolautoissa vain 16% (rahdin osuus 84%), tästä huolimatta laivan suhteellisen kova nopeus (25 solmua eli 46km/h) nostaa matkustajakohtaiset päästöt aikalailla yksisuuntaisen reittilennon tasolle. Jos siis on tarve päästä Saksaan niin pelkästään CO2-päästöjen kannalta on kutakuinkin yhdentekevää valitseeko nopean lennon vai nautinnollisen merimatkan.

KUSTANNUKSET

Monia varmasti kiinnostaa hiilijalanjäljen lisäksi myös tekemämme matkan rahoituspuoli. Paljonko rahaa menee matkustamiseen ja hotelleihin verrattuna yhden kohteen lomiin? Pidin matkan aikana kirjaa kuluista ja tässäpä yhteenveto, hintoihin sisältyy aina yksi lapsi ja yksi aikuinen:

LIIKENNEVÄLINE	MATKA	HINTA (sis. 1 aikuinen ja 1 lapsi)
Autolautta	Helsinki-Travemunde	325e
Autolautta	Tallinna-Helsinki	30e
Bussi	Tampere-Helsinki	10e
Bussi	Berliini-Varsova	40e
Bussi	Bialystok-Kaunas	25e
Bussi	Kaunas-Riika	31e
Juna	Lyypekki-Hampuri	23,20e
Juna	Hampuri-Berliini	90e
Juna	Varsova-Bialystok	13,70e
Henkilöauto	Riika-Tampere	40e (2 hengen osuus)

TOTAL MATKUSTUS €: 627,90€ (aikuisen osuus n.350€ ja lapsen n.275€)

Seuraavaksi lyhyesti majoituskustannukset. Majoituimme kuudessa eri (noin kolmen tähden) hotellissa, yhdessä apartementossa ja yhdessä kommuunissa. Hotelliyön hinnan keskiarvo oli 67€, halvimman ollessa 50€ ja kalleimman 89,50€. Riikassa apartemento-tyylinen majoituksemme maksoi 4 hengeltä 4 yötä yhteensä n.350€.

TOTAL MAJOITUS €: 759€ (yhteensä kahdelta henkilöltä).

Myös majoitus tuottaa CO2-päästöjä, joita voi vertailla esim. bookdifferent.com -sivuston avulla. Hotellien välisiä päästöeroja selittävät niiden palvelutasot (esim uima-altaat vaativat huomattaman määrän energiaa jne). Sivuston tietoihin perustuen laskin näin ollen myös majoitustemme hiilijalanjäljen. Bialystokin kylpylätyylisessä hotellissa yhden yöpymisen hiilijalanjälki oli selvästi korkeampi kuin muissa hotelleissa ollessaan 36,6kg/hlö/yö. Muiden hotellien jalanjälkikeskiarvo oli 16,5kg/hlö/yö. Apartementolle en löytänyt mitään vertailuarvoa, josta voisin päätellä siitä koituvia päästöjä, arvioisin ne kuitenkin ihan muutamaksi kiloksi vuorokaudessa. Itse en ennen tätä matkaa ollut ajatellutkaan kuinka matkustamisen hiilijalanjälkeen pitää tietysti lisätä myös nämä majoituksen tuottamat päästöt, matkustit sitten junalla tai lentokoneella. Laivalla yöpymisestä ei tietenkään lasketa päästöjä erikseen, ne sisältyvät laivamatkan muihin päästöihin.

TOTAL MAJOITUS CO2: 328,8kg (yhteensä kahdelta henkilöltä n.10 hotelliyöstä)

Tyypillistä lomamatkaa varatessa huomio keskitetään yleensä majoituksen ja matkustamisen yhteiskustannuksiin. Mielestäni koituneet 1386€ kustannukset kahden hengen kahden viikon reissulle eivät ole mitenkään kohtuuttomat. Ruoka- ja juomakustannukset eivät ole riippuvaisia matkustusmuodosta, joten niiden listaaminen tähän ei ole tarpeen.

Lopullinen reittimme kulki kuuden valtion kautta. Matkaa tuli yhteensä n.3400km.

"Tavoite ei ole nähdä jotain mitä kukaan muu ei ole nähnyt ennen, vaan ymmärtää jotain uutta siitä jonka kaikki ovat nähneet ennen."

Lopuksi valitsin viisi suomalaisille tyypillistä lomailumuotoa vertaillakseni niiden hiilijalanjälkeä toteuttamaamme matkaan. Nyt siis selvitetään lopullisesti oliko matkamme ympäristöystävällisempi tuottaessaan laskennallisesti yhteensä 253kg/hlö CO2 vastaavan määrän ilmastoa lämmittäviä aineita, vai oliko kyseessä virhearviointi. Netistä löytyy useita päästölaskureita, joiden tulokset heittelevät melkoisesti keskenään (ymmärrettävästi lentoyhtiöiden omat laskurit tuottavat selkeästi pienimmät tulokset). Arvostetun Guardian-lehden suosittelemasta Chooseclimate.orgin laskurista sain laskukaavojen periaatteet selville ja hyödynsin niitä yhdessä VTT:n Lipasto-palvelusta hakemieni päästömäärien kanssa.

Vertailumatka #1: 1 henkilö lentää Turkkiin ja takaisin.
Lentomatkojen hiilijalanjälki / hlö: 1294kg
Erotus meidän matkaamme: 1294 - 253 = 1041kg

Vertailumatka #2: 1 henkilö lentää Thaimaaseen ja takaisin
Lentomatkojen hiilijalanjälki / hlö: 4133kg
Erotus meidän matkaamme: 4133 - 253 = 3880kg

Vertailumatka #3: 1 henkilö 3000km roadtrip Euroopassa
Automatkan hiilijalanjälki: 378kg*
Erotus meidän matkaamme: 378 - 253 = 125kg
*Oletuksena että koko matka ajetaan maantiellä käyttämättä autolauttoja yms.

Vertailumatka #4: 1 henkilö tekee vuodessa 3kpl viikonloppulentoja Euroopan kaupunkeihin.
Lontoo Lentomatkojen hiilijalanjälki / hlö: 854kg
Berliini Lentomatkojen hiilijalanjälki / hlö: 547kg
Pariisi Lentomatkojen hiilijalanjälki / hlö: 950kg
Yhteensä: 2351kg
Erotus meidän matkaamme: 2351 - 253 = 2098kg 

Vertailumatka #5: 1 henkilö lentää suihkukoneella Helsingistä Rovaniemelle hiihtolomalle
Lentomatkojen hiilijalanjälki / hlö: 779kg
Erotus meidän matkaamme: 779 - 253 = 526kg

Vaikkakin on myönnettävä että maallikon on hankala laskea aivan tarkkaan oman tai kuvitellun matkan hiilijalanjälkeä niin laskemani luvut ovat varmasti melko hyvin suuntaa antavia. Jaetaan siis palkinnot tässä omassa lomareissun hiilibingossamme, voittajaksi pääsee vähiten päästöjä tuottava ja viimeiseksi ilmastoa eniten lämmittävä vaihtoehto:

1.sija:	Laiva-/juna-/bussimatka-combo (3400km)	253kg / hlö
2.sija:	1 henkilön roadtrip Euroopassa (3000km)	378kg / hlö	1,5x
3.sija:	Hiihtolomalaisen Helsinki-Rovaniemi lennot	779kg / hlö	3x
4.sija:	Lentomatkat Turkkiin ja takaisin	1294kg / hlö	5x
5.sija:	Viikonloppulennot Eurooppaan (3kpl)	2351kg / hlö	9x
6.sija:	Lentomatkat Thaimaaseen ja takaisin	4133kg / hlö	16x

Ihmisten pitäisi siis matkustaa vähemmän ja lähemmäksi ja vähemmän kiireellä. Matkailu avartaa, mutta vastaavia kokemuksia ja elämyksiä voi usein saada myös lähiympäristöstämme. Oma kotikaupunkisikin näyttää erilaiselta kun katsot sitä eri perspektiivistä, yksinkertaisimmillaan tämä voi tarkoittaa katseen nostamista katutasosta kohti korkeita julkisivuja. Yksi lempilainauksiani onkin Arthur Schopenhauerin toteamus: tavoite ei ole nähdä jotain mitä kukaan muu ei ole nähnyt ennen, vaan ymmärtää jotain uutta siitä jonka kaikki ovat nähneet ennen.

Kauniita rakennuksia voi löytää yllättäen myös jokapäiväisestä ympäristöstä suuntaamalla katseensa hiukan ylemmäs normaalista.

Mielessä on myös hyvä pitää muutama peukalosääntö koskien ihan kaikkea matkailua, eli jos nyt kuitenkin päätät matkustaa johonkin niin:

• Älä matkusta maihin joissa loukataan ihmisoikeuksia. Tekemällä niin vahvistat valtaapitäviä ja huononnat tavallisten ihmisten mahdollisuutta turvalliseen ja tasa-arvoiseen elinympäristöön.
• Älä matkusta maihin tai kohteisiin joissa turismi on korvannut alkuperäiskulttuurin. Mikään kulttuuri ei vapaaehtoisesti lakkaa olemasta joten edistät ainoastaan rahan siirtymistä tehokkaasti omasta lompakostasi jonkun kansainvälisen organisaation pussiin, kulkematta paikallisten ihmisten tilien saldon kautta.
• Älä matkusta katsomaan jotain jonka olemassaoloa matkustaminen suoraan uhkaa. Vaikka kuinka haluat selfien vaikka suurelta valliriutalta niin suosittelen harjoittamaan itsehillintää ja opettelemaan mielummin vaikka kuvankäsittelyä, kenties siitä on hyötyä myös myöhemmin elämässäsi.
• Älä valitse välilaskullista lentomatkaa vaikka se olisi halvempaa. Iso osa lentokoneiden päästöistä syntyy koneen kiihdyttäessä ja noustessa lentokorkeuteen joten mitä useampi nousu, sen suuremmat päästöt.
• Älä ostele matkakohteessasi kopiokrääsää, käsilaukkuja tai kenkiä sillä samalla rahoitat rikollista toimintaa, jopa terrorismia. Saattaa kuulostaa kaukaa haetulta, mutta tutkittu on tätäkin asiaa.

Näin olemme saavuttaneet tämän ZeroFly-matkapäiväkirjamme lopun. Matka oli antoisa ja onneksi myös verrattaen vähän ilmastoa lämmittävä. Viimeiseksi tahdon vielä jakaa teille rakkaat lukijamme tiedon siitä että Turkki on Latviaksi Turku, joten äläkää ny ainakaa sinne menkö ;)

Tässä vielä loput matkalla maalatuista postikorteistani. 1.Matkalla Saksaan.

Lyypekin vanhakaupunki.

Katot Riikan vanhankaupungin yllä.

ZeroFly-Matkapäiväkirja osa 3: Puola ja Baltia

Viime blogissa matkasimme laivalla Saksaan ja Lyypekistä Hampuriin ja sielä Berliiniin pääosin junilla. Lopulta päädyimme yöbussilla Puolan pääkaupunkiin Varsovaan. Nyt matka jatkuu varsovasta. On keskiviikkoaamu klo 9 ja matkaamme paikallisbussilla majapaikastamme kohti keskustaa...

Varsovassa meille oli suositeltu nähtäväksi Kopernikus-tiedepuisto, joka paljastui suureksi rakennukseksi täynnä erilaisia tieteellisiä kojeita ja esimerkkejä, joita sai itse kokeilla. Lukemattomien eri kojeiden jälkeen kävimme kahvilassa, jossa orastavaa väsymystä torjuakseni join capuccinon ja toivoin että se toimisi piristäjänä, sillä normaalisti en kahvia lainkaan juo. Puiston yhteydessä oli myös hieno planetaario, jossa kävimme katsomassa tunnin mittaisen 3D-elokuvan avaruusajan alkuhetkistä. Yksi hienoimmista hetkistä koettiin kuitenkin rakennuksen pihassa olevalla nurmikkoalueella kun makasimme kaksin auringon paahteessa hatut silmillä, jutellen niitä näitä. 9-vuotias poikani oli matkan aikana osoittautunut huomattavasti aikuisemmaksi kuin mitä kotiympäristössä oli vaikuttanut ja olin todella iloinen että saimme seikkailla yhdessä.

Teimme pitkän kävelylenkin vanhaan kaupunkiin, jossa sai taas valita ruokapaikan lukemattomista idyllisistä kapeiden katujen ravintoloista. Kasvisruokaa oli tarjolla melko hyvin, mutta maistellakseni paikallisia makuja en parien kasvishampurilaisten ja -pizzojen lisäksi juuri muuta vegeä matkalla syönyt. Illalla vetäydyimme kämpille hiukan tavallista aikaisemmin ja mietimme mihin seuraavana päivänä matkustaisimme.

"On ehdotettu että ihmisen mieli toimii 5km/h. Tällä nopeudella, eli kävelyvauhdilla pystymme sisäistämään ympäristömme, ymmärtämään sitä paremmin ja luomaan kytköksiä paikkojen välille."

Nyt olimme siis Varsovassa, matkamme eteläisimmässä paikassa. Olimme matkustaneet sinne monien vaiheiden kautta, laivalla, busseilla ja junilla. Lentämällä Helsingistä Varsovaan voi parissa tunnissa siirtyä jokseenkin erilaiseen ilmastoon, kulttuuriin ja ympäristöön. Tällainen muutos on omiaan vahvistamaan käsitystä että täältä tulemme me ja paikalliset ovat he, eikä meitä yhdistä kovinkaan moni asia, vaikka oikeastaan kaikki vaan sopeudumme omaan ympäristöömme erilaisin tavoin. On ehdotettu että ihmisen mieli toimii 5km/h. Tällä nopeudella, eli kävelyvauhdilla pystymme sisäistämään ympäristömme, ymmärtämään sitä paremmin ja luomaan kytköksiä paikkojen välille. Viikossa meille oli kertynyt kävelykilometrejä yli 50 ja olimme todellakin olleet kosketuksissa monenlaiseen ympäristöön.

Illalla karttaa selatessa tajusimme, että ennen Liettuaa matkan varrella olisi Bialystok-niminen kaupunki joka vaikutti sopivan pieneltä ja lyhentäisi yhden päivän matkaosuutta puoleen ja kun kaupungista löytyi vielä kylpylähotelli niin homma oli selvä. Varasin hotellin puhelimitse ja totesin että junia Varsovan ja Bialystokin välillä menee noin tunnin välein. Päätimme että aamulla saa nukkua pitkään ja matkaan lähdetään sitten kun siltä tuntuu. Sängyssä nukkuminen oli luksusta bussiin verrattuna.

Bialystokin keskustan kävelykadut olivat helteisenä kesäiltana täpötäysien terassien valtaamia.

Varsovan juna-asemalle saavuimme klo 11 aikaan, joka jonottamisen kannalta oli ehkä hiukan myöhäistä. Jonossa meni tunnin verran. Mutta juna oli oikein moderni ja ravintolavaunukin edullinen. Bialystok on hiukan Tamperetta pienempi, mutta keskustaltaan muistuttaa tuplakokoista Pärnua, kyseessä on siis oikein mukava kesäkaupunki täynnä ravintoloiden terasseja ja pikkuputiikkeja. Hotellimme kylpyläosuus oli hiukan itäblokkimainen, mutta oikein piristävä ja rentouttava kaikkien tähän asti matkattujen kilometrien jälkeen. Illalla hain paikallisesta ravintolasta Puolalaisia ruokia ja söimme vatsat täyteen hotellilla leffan ääressä. Illalla taas totuttuun tapaan katsottiin seuraavan päivän matkakohde ja nyt olisi vuorossa Kaunas Liettuassa. Hotelli varattiin nyt kahdeksi yöksi, jotta saisimme matkustamiseen välipäivän.

Bussimatka Kaunasiin oli viihtyisä, bussi oli tähän asti hienoin ja jalkatilaa roimasti. Liput ovella katsottuaan bussin rahastaja ojensi meille molemmille vesipullotkin matkalle, tämä oli hyvää palvelua. Ikkunoista seurattiin maiseman vaihtumista ja bongailtiin haikaroiden pesiä. Hidasta maanpintaa pitkin matkaamista maustavat kaikki hauskat ympäristön pikku yksityiskohdat kuten kaukaa katsottuna jättimäisiltä makaavilta lehmiltä näyttävät autonrenkailla peitetyt (ilmeisesti) rehukasat tai maatilojen pihoihin pystyyn jätetyt vanhat tuulimyllyt, joiden takana horisontissa massiiviset modernit tuulivoimalat jauhavat tuulen avulla jauhojen sijasta sähköä.

Ihmiset sitovat itsensä elinympäristöönsä aina omalla tavallaan ja vaikka matkamme sijoittuikin ilmastoltaan ja luonnoltaan melko suomen tyyliselle alueelle, saattoi muutoksia silti havaita. Saksassa ja puolassa tienvarsilla yleisiä maissipeltoja ei Suomessa juuri näe, vielä, mutta lämpiävä ilmasto ja pidentynyt kasvukausi voi muuttaa asiaa. Tosin sanansa sanottavana on myös leviävillä tuhohyönteisillä ja yleistyvillä ääri-ilmiöillä. Valtioiden rajat olivat maisemassa huomaamattomia. Jos missasi varsinaisella rajalla olevat kyltit niin puhelimeen saapuva tekstiviesti operaattorin vaihdosta kertoi hetkeä myöhemmin saapumisesta uuteen maahan.

Kaunas oli upea kaupunki ja poikani sanoin “svägä” hotellimme aivan vanhan kaupungin vieressä. Kaikki oli taas kävelyetäisyydellä, joten täälläkään ei paikallisliikennettä tarvinnut käyttää. 1300-luvulta peräisin oleva Kaunasin linna oli hieno nähtävyys ja muutenkin puistot ja kaupungin kadut kutsuivat kuluttamaan lenkkarinpohjia. Hyvää ruokaa vanhan kaupungin kaduilla ja futismatseja paikallisten kanssa ravintoloissa, tuntui ihan lomalta.

Kaunasista matka jatkui Riikaan, johon ostimme bussiliput netistä edellisenä iltana. Bussiasema oli sama johon pari päivää aikaisemmin saavuimme, joten sinne oli helppo löytää. Bussissa viihtyi taas helposti muutaman tunnin ja perillä meitä odottikin sitten erilainen majoitus. Vanhempani olivat pari päivää aiemmin saapuneet Riikaan lomailemaan ja vuokranneet ison apartemento-tyylisen huoneiston. Saimmekin siis saapuessamme bussiasemalle bongailla tuttuja kasvoja meitä vastaanottamassa, eikä majoituksesta tarvinnut huolehtia.

"Jurmalan yli 30km hiekkarannat panevat miettimään miksi tällaisiakin rantoja pitäisi lähteä etsimään 3000km kauempaa. Polttava hiekka, meren ja aurinkovoiteen tuoksu sekä terasseilta kantautuvat 90-luvun hitit loivat uskottavan rantalomakohde-fiiliksen."

Riika oli taas muutaman pienemmän kaupungin jälkeen suurkaupunki. Liikennettä ja ihmisvilinää oli tarjolla modernissa keskustassa, mutta onneksi myös täällä oli iso vanhakaupunki, jonka katuja tutkien vietimmekin valtaosan vierailustamme. Kaupungin kupeesta löytyvät Jurmalan yli 30km hiekkarannat panevat miettimään miksi tällaisiakin rantoja pitäisi lähteä etsimään 3000km kauempaa. Polttava hiekka, meren ja aurinkovoiteen tuoksu sekä terasseilta kantautuvat 90-luvun hitit loivat uskottavan rantalomakohde-fiiliksen. Itse en kovin montaa tuntia rantaympäristössä jaksa viihtyä, mutta onneksi rannan lähellä oli myös massiivinen Liivin vesipuisto (Līvu Akvaparks), joka oli myös yksi matkamme kohokohtia lukemattomine vesiliukuineen.

Riikasta matkustimme sitten Tallinnaa kohti (Pärnussa poikkesimme lounaalle) henkilöautolla nelistään. Soittamalla varasimme vielä Tallinnan keskustasta yhdeksi yöksi hotellin, sillä laiva Helsinkiin oli varattu vasta seuraavalle päivälle. Laivamatkan vietimme aurinkoisella kannella ja koko matkan ensimmäinen vesisadekin koettiin vasta 30min ennen Tampereelle saapumista. Matkapäivänä no.16 saavuimme takaisin kotiin väsyneinä mutta onnellisina.

"Maailma ei ole vaarallinen paikka, jossa on erillisiä turvallisia pesäkkeitä vaan turvallinen paikka, jossa on erillisiä vaarallisia paikkoja."

Seikkailumme Euroopassa onnistui yli odotusten. Pääasialliset huolenaiheet eli majoitus ja matkustaminen tulivat molemmat helposti hoidettua. Kielimuuria oli havaittavissa toisinaan varsinkin vanhempien ihmisten kanssa toimiessa, mutta näistäkin selvisi kyllä helposti. Myöskään turvallisuudesta en kokenut minkäänlaista huolta matkan missään vaiheessa. Maailma ei ole vaarallinen paikka, jossa on erillisiä turvallisia pesäkkeitä vaan turvallinen paikka, jossa on erillisiä vaarallisia paikkoja. Tämän asian tiedostaminen vaikuttaa varmasti omaan maailmankuvaan oli sitten kotona tai matkalla. Maapallo ei ole myöskään pieni paikka, vaikka joskus lentokoneen ikkunasta se siltä voi näyttää. Kun kulkee laivalla saksaan, bussilla ja junalla lukuisten kaupunkien läpi puolan ja baltian maiden kautta takaisin suomeen parissa viikossa voi todeta että pelkästään oma lähialueemme on valtava ja täynnä nähtävää.

Tänä kesänä (2018) olemme pohjoisella pallonpuoliskolla saaneet kokea ennätyksellisiä helteitä ja niiden vaikutuksia, epäilemättä ilmastonmuutos on vaikuttanut ilmiöön korostavasti ja sitä pidentävästi. lmastonmuutos liittyy perheeseen ja ystäviin, mutta ei pelkästään tässä ja nyt. Lentämällä nopeasti perheen kanssa lomalle ja takaisin voi myötävaikuttaa siihen, että jonkun muun perhe ilmastoherkemmällä alueella voi lyhyelläkin aikavälillä menettää asuinpaikkansa, elinkeinonsa, vesivaransa tai turvallisen elinympäristön (pidemmällä aikavälillä tämä koskee myös omia lapsiasi). Jos ei suoraan ympäristövaikutusten takia niin ehkä vaikka kasvavan turismin tähden. Intian Mumbaissa oleva Chhatrapati Shivaji Kansainvälisen lentokentän 2014 avattu laajennus pakotti 85000 ihmistä muuttamaan kodeistaan ja valtaosa näistä ihmisistä ei koskaan pääse näkemään lentokonetta sisäpuolelta. Navi Mumbain uusi lentokenttä ei ainoastaan tuhoa 17 kylää vaan myös 170 hehtaaria muutenkin kutistuvaa kosteikkoa. Tämä kosteikko on alueen luonnollinen suoja tulvimista, eroosiota ja meriveden nousua vastaan (ja juuri näitä ongelmia ilmastonmuutos tulee lisäämään). Perinteinen perustelu turismin tuomista positiivisista vaikutuksista ei vastaavien uutisten jälkeen oikein tunnu pätevältä.

Maailman suosituimmat turistikohteet kehittyvät nopeasti ja pääosin kansainvälisten toimijoiden toimesta. Suurin osa turistien tuomista rahoista menevät näille suurille korporaatioille (lentoyhtiöt, hotellit, matkatoimistot) ja paikalliset saavat tyytyä roposiin. Paikallinen kulttuuri muovataan turisteille sopivaksi usein tallomalla heikot. Thaimaan 2004 tsunamin jälkeen isot hotelliketjut ostivat paikallisia virkamiehiä lahjomalla tuhoutuneiden kylien maat ja estivät tavallista väestöä palaamasta omille mailleen jälleenrakentamaan. Tuloksena oli jälleen kerran ympäristöstään täysin irrallaan olevia turistikeitaita, joissa odotti uusi ja ennenkokematon rantakaistale länsimaisille turisteille loppuunpoltettavaksi. Ongelma ei ole läsnä ainoastaan kehittyvissä maissa vaan myös Euroopassa. Barcelona, Venetsia ja monet muut suositut turistikohteet pyörivät yhä enemmän turismin ympärillä ja sen tieltä paikallinen kulttuuri asukkaineen saa väistyä.

Kuten matkablogauksien alussa totesimme, matkustamatta oleminen on ilmaston kannalta paras valinta, eikä mikään matka ole täysin ilmastoystävällinen. On tietysti muitakin kriteereitä ympäristön ja ilmaston lisäksi, joilla perustelemme valintojamme, eikä näitä tulisi myöskään unohtaa. Oman elämän hallinta ja omien valintojen tekeminen on tärkeä osa itsenäisyyttä ja henkilökohtaista kasvamista. Elämästä tulee nauttia perheen ja rakkaiden kanssa ja se on mahdollista myös hyväksikäyttämättä muita. Onko yksi lentolomareissu etelään lasten kanssa maailman hyväksikäyttöä? Ei ehkä, mutta moneksi vuodeksi tämän jälkeen perusteltavissa olevat syyt matkan uusimiseen on kyllä käytetty. Lienee tarpeetonta edes todeta, että vauvojen ja taaperoiden lennättäminen etelään lomalle on järjetöntä.

"Nolostuminen olisi hölmö syy olla tekemättä mitään estääkseen omille lapsille koituvia mahdollisen +4 asteen lämpenemisen mukanaan tuomia katastrofaalisia seurauksia."

Edessä on väistämättä suuria muutoksia huonompaan suuntaan lukemattomille perheille ympäri maailmaa. Ensimmäisinä kärsivät perheet ovat todennäköisesti köyhiä ja niitä, jotka ovat vähiten olleet ilmaston lämpenemistä aiheuttamassa. Kestämättömiä valintoja tehdessä kyse on siis lopulta siitä kenen perheellä ja rakkaimmilla on eniten väliä. Harvat ympäristöasioista piittaamattomat keskivertokuluttajat silti myöntävät edustavansa moista itsekkyyttä vaan mielummin kieltäytyvät hyväksymästä totuutta ja vaihtavat puheenaihetta.

Lentomatkailun lopettamisesta on vaikea keskustella julkisesti. Lentämisen arkipäiväisyys on istutettu niin syvälle länsimaalaiseen psyykeeseen että niinkin ihmiselle luontainen asia kuin lentopelko on lääketieteellinen termi. Lastenjuhlissa puolituttujen aikuisten kahvipöytäkeskustelut koskevat usein lomamatkoja ja jos ilmaisee lentämistä vastustavan asenteensa niin saa nähdä hämmästyneitä, jopa loukkaantuneita reaktioita. Samalla tulee myös usein huomattua kuinka vahvana myös sosiaalisen nolostumisen pelkoa pidetään. Nolostuminen olisi kuitenkin hölmö syy olla tekemättä mitään estääkseen omille lapsille koituvia mahdollisen +4 asteen lämpenemisen mukanaan tuomia katastrofaalisia seurauksia.

Hiilijalanjäljeltään minimaalinen junaliikenne kehittyy jatkuvasti parempaan suuntaan, kalusto modernisoituu ja yhteydet paranevat. Kanaalin tunnelin myötä 1994 avattu nopea Eurostar-junalinja osoitti sen, että ennen lentokoneiden hallitsemilla Lontoo-Pariisi-Bryssel -väleillä ihmiset valitsevat nyt mielummin junan kuin lentokoneen.  Nopea ja viihtyisä juna hyvine palveluineen on pakottanut suurimman osan lentoyhtiöistä pois näiltä reiteiltä ja jäljelle jääneet ovat joutuneet tiputtamaan hintansa minimiin asiakasmukavuuden kustannuksella. Halpojen lentolippujen hinnoista on nykyään leikattu jo kaikki mahdollinen pois eivätkä hinnat enää voi juuri laskea. Lisääntyneet tarkastukset, turvatoimet ja polttoaineen hinnannousu ovat sen sijaan omiaan nostamaan lentojen hintoja jatkossa. Samaan aikaan raideliikenteen palvelut paranevat ja hinnat laskevat. Myös Suomesta kaavaillaan tunnelia Tallinnaan ja sieltä yhdistävää Rail Baltica -junalinjaa Baltian läpi Varsovaan asti, ehdottomasti siis odottamisen arvoinen hanke.

Seuraavassa blogauksessa ynnäilen yhteen koko matkamme hiilijalanjäljen ja vertailen sitä hiukan muutamiin erilaisen tyypillisiin lomamatkoihin.

ZeroFly-Matkapäiväkirja osa 2: Saksaan

Matka Tampereelta Helsinkiin Vuosaaren satamaan taittui bussilla, metrolla ja lopulta muutaman kilometrin verran taxilla (koostan matkakertomuksen perään yhteenvedon kaikista matkan kulkupeleistä, kilometreistä, kustannuksista sekä laskemani arvion hiilijalanjäljestä). Helsingistä Saksaan reissaava Ms Finnlady oli pienempi kuin mihin suomalaiset ovat Vikingin ja Siljan laivoista tottuneet, mutta kaikki tarvittava ajanviete ja palvelu löytyi iloista henkilökuntaa myöden. Mainitsemisen arvoinen oli ehdottomasti kuntosali, jossa aamulla sain treenata auringon noustessa sekä saunaosasto merinäköalalla varustettuine porealtaineen, molempien näiden käyttö sisältyi matkalipun hintaan.

Saunaosaston porealtaassa maatessamme katselimme taivaalle savuvanaa piirtävää matkustajakonetta ja pohdimme ääneen kuinka meidän matkustustapamme tuntui paremmalta kuin lentokoneen ahdas penkkirivistö. Laivalla käyminen on perinteisesti ollut yksi suomalaisten keskuudessa suosittu lomanviettotapa ja oli mukavaa saada se osaksi myös tätä reissua, samalla ylittäen kätevästi ensimmäinen etappimme. Kahden päivän matkaaminen vaihtuvassa merimaisemassa sai meidät ymmärtämään että pitkä matka on toisinaan aika pitkä matka, maapallo ei oikeasti olekaan niin pieni kuin mitä usein ajattelemme. Ja tämä on siis hyvä asia.

Tavemundeen saavuimme n.klo 21 paikallista aikaa ja terminaalin pihasta löysimme bussipysäkin, josta meni iltaisin 30min välein busseja n.15km matkan Lyypekiin. Hotellimme oli keskustan kupeessa ja sinne kävelimme bussipysäkiltä hiljaisen ja kauniin täysikuun valaiseman vanhan kaupungin läpi. Tunsimme olomme turvalliseksi ja tervetulleeksi uuteen maahan. Google Maps ja ulkomailla ilman lisämaksua toimiva laajakaistaliittymä ovat muuten voittamaton yhdistelmä kaikille matkaajille.

Lyypekissä seikkailimme aamupäivän vanhan kaupungin kaduilla ja joimmepa helteisen kelin helpotukseksi myös ne kuuluisat pitkät kylmät (myös colaa sai suht isoon lasiin). Lyypekin rautatieasemalle saapuessamme puoliltapäivin marssimme suoraan lipunmyyntikassoille, joissa n.10min jonottamisella pääsimme tiskille ja saimme englanninkieltä käyttäen junaliput ostettua hetkeä myöhemmin lähtevään Hampurin junaan. Juna oli ilmeisesti suomen paikallisjunaa vastaava sillä sinne ei myyty paikkalippuja. Juna oli kuitenkin alle puolillaan porukkaa, moderni ja ilmastoitu joten edessä oli helppo n.60km reissu maaseutumaiseman läpi Hampuriin.

Modernissa ja ilmastoidussa junassa matka etenee mukavasti kuumemmallakin kelillä.

Junalla reissatessa saapuu aina keskelle kaupungia ja jatkoyhteydet ovat helposti saatavilla. Hampurin jättimäiseltä rautatieasemalta ostimme heti automaatista 48h turistikortin, jolla saisi kulkea kaikilla julkisilla liikennevälineillä rajattomasti. Taas Google mapsin avulla löysimme meille sopivan paikallisjunan aikatauluineen ja suuntasimme hotellillemme, joka tällä kertaa oli keskustan sijaan lähiössä. Hampurissa kun oltiin niin ruoaksi oli pakko syödä hampurilainen heti kun sellaista hotellin naapurissa oli tarjolla.

Hampurin rautatieasema oli massiivinen, mutta oikean raiteen ja tarvittavien yhteyksien löytäminen oli helppoa.

Koska kiire oli kielletty otimme aamut aina rauhassa. Itse heräilen yleensä kuuden aikaan joten aamusta on pari-kolme tuntia aikaa touhuta omia juttuja ennen pojan heräämistä. Olin ottanut mukaan setin akryylimaaleja ja pieniä postikorttipohjia, joihin suunnittelin ikuistavani muutamia matkalla näkemiäni maisemia ja näitä oli toisinaan aamuisin hauska maalailla. Mukana oli myös miniläppäri, johon olin siirtänyt valikoiman digitoituja vhs-elokuvaklassikoita, joiden parissa vietin vähemmän luomisvimmaiset aamuni.

Useissa hotelleissa aamupala on maksullinen lisäpalvelu, jonka sijaan suuntasimme mielellämme keskustaan etsimään tuoreen kahvin- ja pullantuoksuisia leipomoita, joista sai n.10e hintaan täytetyt sämpylät, croisantit ja juomat. Näitä kahvilaleipomoita muuten löytyy niin paljon jokapaikasta, että ehdottomasti suosittelen vaihtoehdoksi hotelliaamiaiselle. Aamupalalta siirryimme metrolla suureen meriakvaarioon ja sieltä kiertämään kesäistä Hampuria Irwinin tuttuja melodioita hyräillen.

Torille oli kokoontunut satoja, ellei tuhansia ihmisiä katsomaan jalkapalloa.

Matkamme sijoittui samaan aikaan Venäjällä pelattujen jalkapallon MM-kisojen kanssa. Urheilu on kautta aikain yksi kansakuntia parhaiten yhdistäneistä asioista ja odotimmekin kovina MM-kisafaneina näkevämme joltain suurelta screeniltä hallitsevan maailmanmestarin Saksan pelaavan paikallisten hurratessa ympärillämme. Kaikkien yllätykseksi Saksa kuitenkin putosi kisoista vasta matkatessamme kohti Saksaa. Onneksi kisahuuma oli tästä huolimatta aistittavissa ja Hampurissa pääsimmekin täpötäydelle torille katsomaan Ranskan ja Argentiinan välistä ottelua. Pelit olivat myös hyvä tapa rentoutua iltaisin hotellissa pitkien ja kävelyntäyteisien päivien päätteeksi.

Parin Hampurissa vietetyn päivän jälkeen suuntasimme taas rautatieasemalle selvittelemään Berliiniin meneviä junia. Suurempi asema ja suuremmat jonot, tällä kertaa meni 40min vuoronumeron kanssa. Tiskille päästyämme saimme selville, että junia toki menisi noin tunnin välein, mutta eri nopeuksilla. Yksi matkalla tulleista ideoista oli päästä kokeilemaan todella nopeata ICE-junaa, joten päätimme maksaa melko kovalta tuntuneen yhteensä 90e paikkalipuista seuraavana lähtevässä ICE-junassa. Kassaneiti selitti että ostamalla liput etukäteen olisi hinnassa säästänyt roimasti, mutta toisaalta sitten aamupäivämme heräämiset ja menot olisivat olleet aikataulutettuja. Juna oli täynnä, mutta onneksi kohteliaasti huomauttamalla paikoillamme istuneille herroille, että kyseessä olivat meidän paikat pakkasivat he kamansa ja pääsimme istumaan. Kannattaa siis maksaa paikkalipuista hiukan ekstraa, ellei aio viettää matkaa esim ravintolavaunussa.

Berliinin keskusasema jätti massiivisuudellaan Hampurinkin ison aseman selvästi taakseen ja saimme kierrellä jonkun aikaa asemaa ympäri ennen kuin tajusimme mistä suunnasta löytäisimme sopivan kyydityksen Itä-Berliinin puolella sijaitsevaan hotelliimme. Ostimme taas automaatista heti 48h kaupunkipassin, joten julkiset liikennevälineet olivat vapaasti käytettävissämme. Nähtävyyksiä kierrettiin sujuvasti metrolla, raitiovaunuilla ja busseilla. Isostakin kaupungista löytyi sopivin välimatkoin terasseja ja ruokapaikkoja, joista saattoi ohimennessään nauttia huurteisen tai pientä purtavaa.

Hieno kiipeilypuisto kaupungin länsipuolella (nimihirviö: Waldhochseilgarten Jungfernheide) tarjosi todella hauskan kolmetuntisen toisena päivänämme Berliinissä. Muuta ikimuistoista oli mm.katsella Brandenburgin portin kupeessa Venäjän ja Espanjan välistä rangaistuspotkukilpailua kadulle kertyneen ihmisporukan kanssa. Espanja lähetettiin kotiin ja hetken aikaa Berliinin kadut kaikuivat venäjänlippuja ikkunoistaa heiluttelevien autojen tööttäyksiä.

"Olimme valinneet itse matkustamisen lentämättä ja tuon näyn äärellä oli selvää että toiset meistä saammekin valita enemmän kuin toiset."

Kävellessämme Berliinin katuja ohitimme myös puiston, joka näytti jo pidemmän aikaa toimineen suuren pakolaisjoukon majoituspaikkana. Telttoja ja makuualustoja, joiden ympärillä seisoskeli kymmenittäin kodittoman oloisia ihmisiä. Olimme valinneet itse matkustamisen lentämättä ja tuon näyn äärellä oli selvää että toiset meistä saammekin valita enemmän kuin toiset. Vapauden hinta on vastuu, enkä voi olla ajattelematta, että vaikka en olekaan vastuussa siitä millaiseksi yhteinen globaali yhteiskuntamme on tähän mennessä kasvanut, tuottaen ennennäkemättömän määrän hyvinvointia ja vaurautta, niin silti se on jättänyt niin monet hyväksikäytettyinä vaille meille niin itsestäänselvää onnea ja turvallisuutta. Koen mielekkääksi olla mielummin osa ratkaisua kuin ongelmaa, puhuttiin sitten ilmastonmuutoksen syistä tai seurauksista, joihin myös pakolaisjoukot liittyvät. Minulla on vapaus, mutta myös vastuu toteuttaa elämäntavassani niitä muutoksia, joiden ymmärrän olevan kestämättömiä ympäristön tai muiden ihmisten (olivatpa sitten kaukana tai lähellä) kannalta.

Viimeinen päivä Berliinissä alkoi juoksulenkillä läheisessä kauniissa puistossa ja nuoremmankin osapuolen herättyä syötiin aamupalaa taas ulkona. Olin paria päivää aiemmin varannut yöbussin Berliinistä suoraan Varsovaan, päätimme skipata Gdanskin kun vanha tuttuni tarjosi meille kommuunimajoitusta Varsovassa. Meillä oli siis koko päivä aikaa tutkia vielä Berliiniä ennen kuin bussimme lähtisi illalla klo 22. Päivään mahtui IMAX-elokuvateatterin testaaminen uudella Jurassic World 2-elokuvalla, paljon kävelyä, helteisiä hetkiä, maukasta currywurstia sekä jalkapallon katsomista ulkoilmassa.

Saavuttuamme linja-autoasemalle sain tekstiviestin bussiyhtiöltä että bussi olisi yli tunnin myöhässä. Onneksi ilta oli lämmin ja YleAreenasta katsomamme illan futismatsi meni jatkoajalle, joten saimme ajan kulumaan aseman pihassa kivasti. Bussi saapui, passit ja matkaliput katsottiin, reput bussin tavaratilaan ja sitten yläkertaan omille paikoille istumaan. Ecolinesin bussi oli moderni, ilmastoitu ja jalkatilaltaan samaa luokkaa kotimaisten onnibussien kanssa. Tarjolla oli ruokaa, juomaa ja herkkuja, joita saattoi hyvää englantia puhuvalta matkaemännältä tilata. Jokaisen penkin selustassa oli ruutu, josta takana istuva saattoi katsella leffoja, kuunnella musiikkia tai pelata pelejä. Tämä matka kuitenkin oli tarkoitus nukkua, Varsovassa oltaisiin seitsemän aikaan aamusta.

Yli 180-senttisenä huomasin että vaikka selkänojan sai mukavasti kaadettua tulivat ongelmaksi puutuvat polvet, en oikein löytänyt hyvää asentoa ja koko yön aikana nukuin varmaan maksimissaan pari tuntia. Loppu aika meni horrosmaisessa olotilassa musiikkia kuunnellen ja nuokkuen. Poikani nukkui ehkä 5h ja heräsi sitten juuri sopivasti ihastelemaan upeata auringonnousua Puolalaisten peltoaukeiden yllä. Jatkossa täytyy muistaa, että yöbusseja ei ainakaan peräkkäisiksi öiksi varaa, yksi huonosti nukuttu yö ei sinällään vielä haitannut menoa. Väsykiukkua ei kummallakaan meistä kaikesta huolimatta ollut ja kun saavuimme Varsovaan emme malttaneet kämpille jäädä nukkumaan vaan laitoimme pikaisesti likapyykkimme asuinpaikan pesukoneeseen ja jatkoimme suoraan keskustaan.

Auringonnousu matkallamme kohti Varsovaa.

Matka jatkuu seuraavassa blogissa….

ZeroFly-Matkapäiväkirja osa 1: Suunnitelma seikkailusta

Ihmisten pitäisi matkustaa vähemmän. Siinäpä aloituslause, jota harvemmin näkee matkailublogauksissa. Lentämisen tulisi olla poikkeus eikä sääntö ja matkakohteen sijaita mielummin lähempänä kuin kauempana. Matkailukulttuurin tulisi muuttua sen sijaan, että muuttamme matkustamisellamme kaukaisten kohteiden paikallista kulttuuria ja mikä omasta mielestäni tärkeintä: ihmisten tulisi pohtia objektiivisesti omia motiivejaan matkailuun. Miksi haluan matkustaa? Miksi juuri johonkin tiettyyn paikkaan? Miten matkani vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeeni? Entä paikalliseen kulttuuriin tai ympäristöön? Kuka tai mikä oikeastaan on kylvänyt mieleeni siemenen matkustamisen autuudesta?

Yllä esitettyihin ajatuksiin on nähdäkseni kolme lähestymistapaa: joko A) et matkusta ja vietät lomasi kotona kuten arjenkin; B) päätät tyystin olla ajattelematta omaa hiilijalanjälkeäsi, tai; C) pohdit asiaa ja mukautat toimintatapojasi. Vaihtoehto A sopii luultavasti jollekin osalle ihmisiä oikein hyvin ja toisellekin osalle toisinaan, kaikille se ei utopistisimmissakaan aktivistipäiväunissa ole (ainakaan rauhan aikana) pysyvästi käypä vaihtoehto. B-vaihtoehdon valitseva henkilö tuskin blogiani lukee, mutta jos lukee niin kiitos ja olisi kiva kuulla millaisia ajatuksia tästä ja muista teksteistä herää. Tässä blogauksessa en kuitenkaan keskity tätä B-ryhmää puimaan vaan vaihtoehdon C:tä ja sen omaa henkilökohtaista soveltamistani.

Olen tietoisesti pienentänyt hiilijalanjälkeäni viime vuosina monin tavoin. Arjessa se on osoittautunut helpoksi, enkä koe luopuneeni oikeastaan mistään muusta kuin kiireestä. Arkisella elämällämme on hyvin suuri vaikutus hiilijalanjälkeemme sillä elämmehän arjessa valtaosan vuodesta. Lyhyillä lomillamme voimme kuitenkin helposti ja huomaamatta tuplata koko vuoden hiilibudjettimme ja tällä tavoin nollata arkisten valintojen tuomat säästöt. Asia kuulostaa ja ennen kaikkea tuntuu vaikealta, koemmehan ansainneemme lomamme ja vapaassa maassa saa itse päättää miten lomansa viettää, right?

"Vaikka itse tiedostan uutistoimistojen, iltapäivälehtien ja muun median clickbait-tyylisen viestinnän en silti voi väittää etteikö osa tästä jatkuvan painostavasta pelotteluilmapiiristä tunkeutuisi ajan myötä pintaa syvemmälle myös omaan maailmankuvaani."

En ole itse koskaan ollut himomatkustelija. Ulkomaanmatkani ovat aikuisikäni aikana olleet paria pidempää reissua lukuunottamatta kaveriporukalla vietettyjä pitkiä viikonloppuja Keski-Euroopan suurkaupungeissa. Halvat lennot ja tutun turvalliset kohteet ovat tehneet matkaamisesta helppoa ja hauskaa, krapulassa koetun lentokentän turvatarkastuksen ollessa usein se matkan ainoa ikävä asia. Kosketuspinta paikallisiin on jäänyt auttamatta melko pieneksi kiertäessämme keskustan pubeja, suosittuja ravintoloita ja turisteille mainostettuja museoita, mutta lähtökohtakin on aina ollut yhteinen hauskanpito tai vaikka joku suosikkiartistin konsertti.

Edellisestä matkasta oli nyt kulunut muutama vuosi ja kuten yleinen tietoisuus ilmastonmuutoksesta niin myös omat asenteeni ja ajatusmaailmani olivat tällä välin kasvaneet kestävämpään suuntaan. Samaan aikaan uutisointi terrorismista, rasismista, nationalismista, oikeistoradikalismista, ääri-islamismista ja satunnaisen väkivallan uhasta olivat myös tulleet arkipäiväisiksi. Lintukotoista Suomeamme ympäröivä maailma oli alkanut vaikuttaa pelottavammalta. Jopa yksi suosikkiartisteistani päätti perua Suomeenkin yltävän kiertueensa Euroopan huonontuneen turvallisuustilanteen vuoksi. Vaikka itse tiedostan uutistoimistojen, iltapäivälehtien ja muun median clickbait-tyylisen viestinnän en silti voi väittää etteikö osa tästä jatkuvan painostavasta pelotteluilmapiiristä tunkeutuisi ajan myötä pintaa syvemmälle myös omaan maailmankuvaani. Peloteltuina ihmisiä on helpompi ohjailla tekemään “turvallisia ja helppoja” valintoja, joita matkailusta puhuttaessa markkinoidaan palmun alla halailevilla iloisilla ja hoikilla ihmisillä..

Itse halusin nyt astua ulos mukavuusalueeltani ja tehdä matkan jota voisi aidosti kutsua seikkailuksi. Samalla testaisin voisiko pidempää reissua tehdä järkevästi ilman lentokonetta. 9-vuotias poikani ilmoittautui halukkaaksi matkakumppaniksi ja vaikka tämä lisäsi jännitystä ja vastuuta melkoisesti kasvatti se huimasti myös seikkailun tuntua. Elämää maistelevan ja vain-omaan-tahtiin-etenevän matkan sijasta tarjolla saattoikin olla pahimmassa tapauksessa pari viikkoa yksinhuoltamista, suostuttelua, väsynyttä kiukuttelua ja tuplattu riski sairastua vieraassa ympäristössä. En halunnut kuitenkaan kieltäytyä seurasta sillä sen lisäksi että poikani on aivan mahtava tyyppi niin suurella osalla ikäluokastani on lapsia ja samalla voisimme todistaa että lennottoman seikkailun voisi toteuttaa myös lapsen kanssa. Ilmastonmuutos ja siihen reagointi liittyy monella tavalla läheisiin ihmisiin. Jotkut perinteiset läheisten kanssa tehdyt asiat, kuten matkailu lasten kanssa ei välttämättä onnistu heti totutulla tavalla hitaammilla kulkuneuvoilla, mutta onko se pätevä syy unohtaa omat periaatteet ja jatkaa kerskakuluttamista? Tätä ja montaa muuta kiinnostavaa asiaa lähtisimme selvittämään yhdessä.

MATKAVALMISTELUT

Noin neljä kuukautta ennen matkan alkamista teimme suurpiirteisen suunnitelman matkan etenemisestä. Lähtisimme autolautalla Saksaan ja sieltä junilla ja busseilla Puolan kautta Liettuaan, Latviaan, Viroon ja laivalla takaisin suomeen matka-ajan ollessa noin pari viikkoa. Ostin laivaliput ja varasin Saksan kaupungeista hotellit. Matkustaisimme kesä-heinäkuun vaihteessa ja arvelin että varaamalla muutaman ensimmäisen yön etukäteen voisi helpommin totutella reissaamiseen ilman huolta yöpaikoista. Tutkin netistä löytyviä juna- ja bussilippusivustoja hiukan etukäteen nähdäkseni millaisia reittejä oli tarjolla, mutta mitään siirtymiä en etukäteen ostanut.

Alustava matkasuunnitelmamme näytti tältä.

Katselimme yhdessä kartalta matkan varrelle osuvia kaupunkeja vertaillen niiden palveluita ja kiinnostavuutta. Saksassa päätimme edetä Travemunden satamasta Lyypekkiin, sieltä Hampuriin ja sieltä Berliiniin. Berliinistä menisimme ehkä Gdanskiin ja sieltä Varsovaan. Varsovasta Liettuan Druskininkaista löytyvään kylpylähotelliin ja sieltä Vilnan tai Kaunasin kautta Riikaan. Riikasta ehkä Pärnun kautta Tallinnaan ja sieltä takaisin Suomeen. Berliiniä pidemmälle emme siis kuitenkaan varanneet hotelleita myöskään siksi koska halusimme säilyttää matkassa kuitenkin joustavuuden ja edetä fiiliksen mukaan.

Matkaa edeltävinä päivinä pakattiin tavarat molemmille reppuihin. Kyseessä oli reppuretki, joten matkalaukkuja ei mukana raahattaisi. Säätiedotus ennusti kesäistä keliä, joten saimme viikon vaatekerrat mahtumaan mukaan. Päätin luottaa siihen että reissun puolessa välissä saisin jossain pyykkiä pestyä. Sovimme poikani kanssa myös muutamat yhteiset pelisäännöt matkaa varten: 1. Sana “kiire” olisi kielletty koko matkan ajan 2. Erilaisia ruokia maisteltaisiin rohkeasti ja 3. Jos kiukuttaa niin sen saa sanoa ja ensihoitona koitetaan halata, tarpeen mukaan pyytää anteeksi ja yhdessä etsiä ratkaisua tilanteeseen.

Matka alkaa seuraavassa blogauksessa…